Unelma, Asparagus plumosus(Suljettu, jatko: Parsa,Asparagus)

Onko kenelläkään unelmaa? olisikohan mahdollista saada pistokasta?

Helpommin kasvaa siemenistä...

Tässä ihmepensaan kaverina kasvaa joku parsa, minä nimeä isin unelmaksi

Jos olin nimen suhteen oikeassa, niin muuta en tästä sitten tiedäkään. Aika pitkän varren on kasvattanut syksyn aikana, kohta pituutta on parisen metriä ja lisää tuntuu tulevan. Puhkeaakohan tähän antenniin joskus "lehdet" vai onko vaan joku ilmajuuri. Käy kohta ikkunanpesu hankalaksi. Pois en raaski leikata kun tuota on niin hauska seurata, että minne on matkalla

No justiinsa, tuli vielä vaakatasoon tuo jälkimmäinen kuva ja ekan kuvan teksti on aika hassusti… Taitaa jo olla väsy

Mulla on joskus sata vuotta sitten ollut kahta asparagusta.Kyllästyin muistaakseni jatkuvaan roskaamiseen.Eli oli liian kuivaa tai en osannu hoitaa.

Metsätähti, kyllä siihen lehdet puhkeaa.

Ihanaa, kiitos Kassikäpp vastauksesta. Näin viime kesänä ensimmäisen kerran elämässäni syötävän pihalla kasvavan parsan ja ihastuin ikihyviksi. Mutta tämä huonekasvi päättikin ryhtyä mulle pihaparsaksi.



Mulla on saniainen kovempi roskaamaan kuin parsat. saniaiset tuntuu kuivattavan lehtiä kovin herkästi, jos kastelu jää väliin. Kerran on yksi hienohelma äitynyt tiputtelemaan lehtiä niin, että olin vähällä heittää kompostiin koko roskan. Tarkempi tutkiminen kuitenkin paljasti, että ruukku oli niin täynnä mukulajuuria, että siksi voi huonosti.

Unelma on siitä hyvä, että se voi kuivahtaa kunnolla kastelun välillä. Haluaa kalkitonta vettä. Oma ikivanha oli kesän aikana kasvattanut versonsa pitsiverhon läpi, mutta sain ne pujoteltua suht ehjinä pois. =D

itääkö tuo unelma helposti siemenistä? mistä saa piikitöntä unelmaa? vai onkohan sellasia?

  • Suhvi itää tosi helposti, kakkososaan en osaa vastata

Enpä usko, että löytyy piikittömänä versiona. Eipä noista piikeistä ole haittaa ollut, koska omat parsat ovat ikkunapenkin “sisemmällä” puolella. Nyt on mun roikale kasvattanut versonsa arviolta yli kolmimetriseksi ja viimeinkin on ruvennut tekemään lehtiä. Itämiseen en osaa ottaa mitään kantaa, kun omat parsat ei ole koskaan tehneet ainuttakaan marjaa, kukkineet vain.

no sitten sitä pitää keväällä sitäkin kokeilla…

Kerro ihmeessä sitten miten kävi siemenlisäyksen kanssa.

juu varmaan kuvan kanssa :slight_smile:

Koska parsoilla on kaksi rinnakkaista ketjua joista toinen käsittää kaikki parsat, suljen tämän ketjun ja ohjaan tätä koskevat viestit jatkossa tänne: Parsa, Asparagus