Valtsun kylmä ja kivinen kaivo, piha ilman sadettajaa (IV)

Miten nuo teidän konnat, kakkaako ne pitkin lattioita vai miten tämä puoli hoituu kun vapaana kulkevat?

Ovat kotona vedessä akvaariossa ja tehokas pumppu puhdistaa. Kauhean hajuista tavaraa ja haisee ovelle asti jos lattialle tehnyt. Käytöksestä huomaa, että nyt kakkapaikkaa etsitään, ehtii siirtää veteen Mökillä viileinä öinä ovat sisällä, ei onneksi ole vahinkoja sattunut.

Järviruokoa onttoon haapapöllipönttöön ulkoverhoiluun projekti aluillaan. Kaksi ahkiollista ruokoja, 1/3 kiinnitetty. Eivät ole putsattuja talviruokoja, vaan lehtien kanssa teen.

Peukalonhankaan mahtuva nippu kerrallaan, ohut rautalanka lenkkinä nipun ympäri ja nitojalla kiinni, eikä ole riittävän iso nitoja. Kolme rautalankaa, ylös, alas ja keskelle. Viimeistelen paksummalla rautalangalla ja aitaverkon kiinnitykseen käytetyiiä aspeilla, kunhan saan hankittua. Kai?

Pohjaan jätän pidemmät korret, yläteunan tehdessä naputtelen tasaiseksi palikalla.

6 tykkäystä

Otsalamppu, villapaidan neulomisretriitti täydessä hiljaisuudessa. Ei eteerisiä öljyjä vain tervaksen tuoksu.

9 tykkäystä

Punakosmoskukks

4 tykkäystä

Sienimetsäsdä oli maanantaina toinenkin sienedtäjä, vihelteli kokoajan. Tein ruuvista ja kulmaraudasta kilistimen koriini. Karhun ja suden jäljet olen tuolla nähnyt itsekin. Polun vieressä on luonnonsuojelualueen tolppa. En löydä netistä minkä alueen löysin.

3 tykkäystä

Viisi kilometriä kallioilla ja metsässä.

4 tykkäystä

Saaren toisella puolella 2,5, km päässä vesi on karannut rannoilta. Hirven jälkiä, juomassa käynyt tai lähtenyt uimaan muualle

3 tykkäystä

Mökillä maistuu huononpikin ruoka, ikkunapäydässä sentään

3 tykkäystä

Tyyntä ja lämmintä, ulkona istuskellaan vieläkin. Täysin hiljaista.

-Kuvan lataaminen ei nyt suju

Elon Muskinn satelliitti huristeli ohi valopallona, neljä kertaa lentokonetta nopeampaa vauhtia. Oli outo näky, satelliitiksi sen kyllä tunnisti. Kuvaa en saanut

1 tykkäys

Mustikan poimintateissulla kävin täydentämässä huussikuivikevarstoa, kun oli tarjouksessa. Mökki on niemessä, lahden pohjassa on ollut aikoinaan puhdas valkoinen hiekkaranta. Nykyisin vesikasvillisuus peittää ja aallkokko tuo humusta. En ole koskaan rantaa ja järveä näin kuivilla nähnyt..

3 tykkäystä

!

Mökiltä käi tomaatteja tuotiin asti vaikka niitä syötiin kovasti. Avomaankurkkuja myös säilöttääväksi asti.

Tehtiin koneella keittoa sauvasekoitinkin alkaa menettää tehonsa, onneksi on hampaat.

Gazpacho – resepti, joka vie kielen mennessään | Kotivinkki Gazpacho – resepti, joka vie kielen mennessään | Kotivinkki

1 tykkäys

4 tykkäystä

Rankka viikon putki takana, sienessä ja marjassa viikon jokaisena päivänä. Maastot ei ole helppoja, parhaat mustikat löytyy pohjoisrinteiltä. 20 kg herkkutatteja, 5 sankollista mustikkaa säilötty.

7 tykkäystä

Polttopuupäivä

Pimeän tullen jätkän kynttilä, kirveellä kuusipölli neljään osaan ja rautalangalla kiinni 1/4 pituudesta alhaalta. Tuoksu ja äänimaailma kouluttaa.

4 tykkäystä

:heart: -näkymä

Tarvitaan lisää isoja linnunpönttöjä, kävi 15 isokoskelon jono rannassa kävi kertomassa.. Järviruokopäälyste pyöreään pönttöön valmistuu hitaasti.

Järviruokojen juuria nytämässä työteliäs parivaljakko, niitin ruokoja niin mahtuvat löytävänsä syömään..

6 tykkäystä

Eihän laituri kuvassa näytä miltään, 45 asteen kulmassa alkaa jo olla. Sateella uimareissu luvassaö

2 tykkäystä

Itäviitta on kumossa, isot kivet lähellä laivareittiä.

2 tykkäystä

Mikä on veden lämpö siellä sun saarella nyt kun puoliväli syyskuuta on ohitettu ?