Isokirjopeippi eli värinokkonen, Solenostemon scutellarioides
on nopeakasvuinen, 30-50cm korkea kesäkukka. Isokirjopeipillä on kauniit ja värikkäät lehdet. Värit vaihtelevat valkoisesta keltaiseen ja oranssiin sekä kirkkaan vihreästä loistavaan punaiseen. Erilaisia lajikkeita on runsaasti.
Suorassa auringonpaisteessa lehtien väri syvenee ja kasvi pysyy tanakkana. Voimakasta paahdetta tulee välttää. Paras kasvupaikka on aurinkoinen tai puolivarjoinen. Voimakas paahde ja tilapäinen kuivahtaminen saavat kukinnon aikaan. Oksien kärkiä typistelemällä monta kertaa vuodessa kasvi saadaan pysymään kukkimattomana.Isokirjopeippi on säänkestävä. Se kestää kohtalaista tuulta ja sadetta, mutta on hallanarka.
Lisääminen keväällä latvapistokkaista. Pistokkaat juurtuvat nopeasti ja tuuheutuvat parin latvomiskerran jälkeen. Mikäli halutaan talvehtiva yksilö, pistokas juurrutetaan vasta elokuussa. Myös siemenlisäys, siemenet itävät parissa viikossa.
Kuvat: Puutarha.net
Miten talvetatte värinokkosen? Ollut kesän ulkona ja liian iso sisälle tuotavaksi. Toki otin äskettäin muutaman pistokkaan vesilasiin juurtumaan. Olen ymmärtänytkin, että on valon kasvi, mutta siitä huolimatta haluaisin viedä sen maakellariin talveksi . Lupaako maakellariin vienti varmaa kuolemaa?
On kokemusta vaan sisällä talvetettavista. Kukkavalon alla talvetan hieman huoneenlämpöä alhaisemmassa lämmössä.





