Varsankello, Campanula trachelium

(Luonnonkasvit)

Valkoiset varsankellot kukkivat minulla nyt ensimmäistä kesää. Viime vuonna siemenkasvatettuja. - Siniset eivät ole kukassa vielä.


Voih, kun hääki on niin söpö! Miula hävis talveen taimi, jonka viime kesänä kasvatin, onko kellään antaa varsankellon siemeniä nyt tai syksyllä?Vois kokeilla siemenkasvatusta uudelleen ensi vuonna...

Taantuvatko valkoiset varsankellot sinisiksi? Sain kolme valkoista viime vuonna ja nyt ainoastaan yksi niistä kukkii valkoisena, muut sinisinä. (ainakin muistaisin että kaikki ihan vielä sain kukkivanankin…)

Anteeksi nyt sitten niille joka on ottanut näitä siemeniä siemenkirjeistä, jos sitten tuleekin sinisiä :frowning:



Kestääköhän varsankello hiukan kosteampaakin paikkaa? Olen siirtämässä sitä puolivarjoon, mutta paikka on kosteahko.

Ihana taimenvaihdossa saatu mahtavan kokoinen varsankello hirnuu kalliolla. Joskus sitä sokeakin tipi löytää kasville täydellisen paikan! Kiitoksia vielä puskasta.

Yhdessä oksassa on lilat kukat ja muissa valkoiset!

Kerrottu kukka


Näitä on nyt paljon päätypenkeissä.



Tämän sinisenkin kukka näyttää kerrotulta.
 

Paljon on kelloja, siemenkasveja, olisikohan varsankelloja. 




Kerrottu varsankello,ihana :blue_heart:

Varsankello, Campanula trachelium

on monivuotinen, vaivattomasti hoidettava ja upea 40-100 cm korkea kellokukka, joka on luonnonvaraisena harvinaisuus. Sinipunainen tai joskus valkoinen. Varsankellon ruotsinkielinen nimi nässelklocka, ‘nokkoskello’ on kuvaava sillä lajin herttamaiset tai puikeat, kahteen kertaan sahalaitaiset lehdet muistuttavat ulkonäöltään melkoisesti nokkosenlehtiä. Kukkii heinä-elokuussa.

Kasvupaikka lehdot, lehtopensaikot, metsänreunat, lehtoniityt. Myös koristekasvi.
Laji vaatii runsasravinteista, humuspitoista ja paksumultaista maata viihtyäkseen. Kasvi ei leviä voimakkaasti. Lisääntyy hyvin siemenistä

1 tykkäys