Sekoitin äsken pintamultaan kanankakkaa ja kastelin uudestaan lämpimällä vedellä. Multatila ei ole umpinainen, joten liiat vedet pääsevät valumaan pohjamaahan. Ei muuta ku toivotaan parasta. Toka kesä alkamassa viinilläni.
Toinen kesä on täälläkin, joten kokemus tässä on vielä vähäistä. Kanankakka tosiaan voisi laittaa ja kastellakin enemmän. Talvipeitot otin viime viikonloppuna pois päältä.
Paljonko kakankakkaa te laitatte keväisin/köynnös?
Voiko kanankakan tilalle laittaa hevosen lantaa. Oma hevonen kun tekee kallista lannoitetta
Voisin tallilta ottaa talteen ja kuivattaa…
Hevosen lantahan on kullan arvoista kunhan se on kompostoitunut ainakin talven yli. Malttia kuitenkin senkin käytössä.
Eilen huomasin, että Nordica on alkanut pullistella silmujaan (tai sitten oli toiveajattelua). En vielä lannoittanut, mutta multaa lisäsin juurelle.
Onko avomaalla vai kasvarissa?
Kasvarissa. Kasvarissa on myös Jubileva tjsp.joka näyttää olevan ihan nukuksissa vielä. Avomaalla oleva zilka on myös talviunilla.
Lohduttavaa, että muillakin vielä nukkuvat kasvarissa. Isäntä jo sanoi, että mitä sie noita vaikeita yrität, kasvata vaan helppoja :-/. Mut täytyyhän olla haastetta.
Mulla on avomaalla muutama köynnös, kolmas kesä edessä, suap nähä kuis käy
Nyt on lumet sulanut köynnösten päältä, toivottavasti ei enää heitä kovia pakkasia…
Mulla on avomaalla 7 viiniä, jotka neljää eri lajia. Rondoissa on silmut pulleina, muuten taimet on vielä lepotilassa. Kasvihuoneessa kuudesta lajikkeesta Fruhburgunderien silmut ovat jo vihertäviä. Muillakin silmut turpoamassa.
Meillä alkaa kasvihuoneessa vähitellen silmut pullistumaan, mutta yöt ja maa lienee vielä sen verran kylmiä, että saa varmaan odotella vielä hetken ennen kuin lehtiä alkaa näkyä. Ulkona köynnökset ovat täällä yleensä noin viikon kasvaria jäljessä.
Köynnökset näyttävät olevan kaikki elossa 25-26 asteen pakkasöistä huolimatta (kasvihuoneessa ei muuta suojausta kuin ovi viinni, ulkona olivat enimmäkseen lumen alla). Kävin jo kiinnittämässä tuet ja taivutin jättämäni 6-10 silmun oksat vaakatasoon suuremman sadon toivossa. Leikkaustapa oli tällä kertaa “2 pätkää ja yksi pitkä” jokaista edellisvuoden oksaa kohden.
No nyt on nordicassa isot ja vihreät silmut.
Kumma, jos ei tulevana viikkona ala aukeamaan. Jubileinaja novgorodan silmut hieman pullistuneet samoin kuin ulkona olevan zilgan.
Mulla oli harsoa kasvarissa olleiden köynnösten päällä, koska kasvarin ovi jäätyi heti alkutalvesta raolleen (juuri mahduin pujottautumaan raosta sisään).
Novgorodin helmen on käynyt hassasti; kuori irronnut maanpäällisestä osasta kaikki. Vieressä oleva HS ei ollut moksiskaan. Toivottavasti juuristosta tulisi uutta.
lauantaiaamuna pikavilkaisulla 1/4 zilgasta aloittanut kasvun. sunnuntaiaamuna tarkkaan lukulasien kanssa niin kaikki neljä mökin eteläseinällä hyvinkin jo kasvussa.
kuljin myös ystävien pihoilla pyhien aikaan ja selvisi, että kolmella pihalla minun kasvattamistani taimista alkunsa saaneet olivat hyvinvoivina hengissä.
kaksi ystävää vei maitopurkkitaimet mukanaan lauantaina…
Voisko joku viissata, millon pitäis laittaa viiniköynnösten oksat juurtumaat, että onnistuisvat?
Haaveissa ulkonakasvava viiniköynnös.
varmasti on monenlaisia tapoja (itsekin joskus kokeilin kesäversoista juhannuksen jälkeen kasvattaa, mutta en osannut. taivukkaita voisi kenties yrittää). nuo minun monet - kolmisenkymmentä kai vuosien saatossa - onnistumiseni ovat loka-marraskuun vaihteessa leikatuista risuista alkunsa saaneita.
Minunkin tekisi mieli hankkia viiniköynnös, mutta keksin asian vähän liian myöhään. Kasvihuoneeni alkaa olla valmis eikä sinne välttämättä pysty kovin hyvin istuttamaan viiniköynnöstä, kun maa-aineksena on soraa ja sen alla uretaanilevyjä. Ilmeisesti viiniköynnöksen juuret hakeutuvat syvälle. Toinen vaihtoehto olisi laittaa köynnös ulos kasvihuoneen eteläseinustalle, mutta varjostaisikohan se lopulta liian paljon kasvihuoneen muita kasveja? (Jos ylipäänsä pysyisi hengissä talven ylitse.)
Mikähän lajike olisi nopeakasvuinen, satoisa, kestävä ja makea? Täydellinen toisin sanoen ![]()
Joo niin minäkin haluan yhden kasvihuoneeseen ja toisen sitten pihalle seinustan viereen. Ja tästä seinustan viereen asiasta saatiin sitten isännän kanssa oikein kunnon matsi tänään aikaiseksi…siellä kun on kaiken maailman styroxit sun muut vempeleet, niin ei voi kaivaa syvälle. Pakko oli tyytyä kompromissiin ja päädyttiin sitten erilliseen laatikkoon, mikä rakennetaan sitä varten. Syvyyttä maan päällä noin puoli metriä, mutten kyllä tiedä miten syvälle sen juuret sinne styrox-viidakkoon kaivautuu ja lähteekö talo sitten jossain vaiheessa murenemaan, kun sen juuret syö kaiken talon perustuksen?
Kirjoittelin aiemmin, että jännitän viiniköynnöksen puolesta.
Muutimme lokakuussa ja muuton ohessa en ehtinyt tekemään mitään edellisen omistajan istuttamalle köynnökselle.
Mulla on koko viiniköynnös ihan ruskea ja kuiva koko matkalta, saman näköinen kun viime sivun kuvassa sillä erolla, että minun köynnöstäni ei ole edes leikattu.
Olisiko pihalla olevan kuulunut jo näyttää elonmerkkejä Varsinais-Suomen alueella? Toivon kovin, että olisi elossa.