Kuvaus: Presidentinpalmuun muodostuu jo nuorena tukeva, paksun ja sitkeän kuitukerroksen suojaama runko. Suuret, lähes metrin läpimittaiset viuhkalehdet jakautuvat reunoistaan noin 20 sormiliuskaan. Presidentinpalmu tunnetaan myös nimillä jättiviuhkapalmu tai viuhkapalmu.
Minäkin katselin noita viuhkapalmuja eilen. Tuo kyllä näyttää isommalta. Miten isoksi tuo viuhkapalmu kasvaa?
Ostin puolitoista vuotta sitten jonkin sortin palmun, en ole varma onko se viuhkapalmu vai mikä. Se oli viime kesään saakka oikein hyväkuntoinen, mutta sitten onnistuin kuivattamaan lähes kaikki oksat liian vähäisellä kastelulla. Nyt ongelmana on se, että jäljelle jääneet kolme oksaa ovat hirveän ohuita hujoppeja, jotka eivät pysy pystyssä. Kasvi on kyllä ollut ikkunalla, mutta vaikuttaa siltä että valoa on kai kuitenkin ollut liian vähän. Palmussa on pieni 5 cm pituinen paksumpi tyvi, ja siitä lähtevien varsien korkeus on n. 70 cm ennen lehtiviuhkan alkamista. Näiden varsien paksuus on aivan olematon, voisi sanoa että jos lyijykynä halkaistaan pituussuunnassa kahtia niin aika lähelle osuu. Varsien ympärillä on ollut nauha estämässä kaatuilua, mutta nyt sekään ei enää auta, kumoon menee koko ajan.
Joten:
Yritänkö juurruttaa latvaosia, ja onko parempi leikata yksi lehti vai koko lehvänippu irti juurrutukseen? Onnistuuko se näin talvella, vai pitäisikö sinnitellä keväämmäksi?
Voiko tälle hujopille tehdä mitään muuta kuin leikellä ja aloittaa alusta? En halua laittaa enää monimutkaisempia tukiviritelmiä, luulisi normaalin palmun pysyvän pystyssä itsestäänkin.
Jokin sädepalmu tuo näyttäisi olevan. Ehkä Livistona australis? Minulla on ollut balinsädepalmu, joka on sama kuin tuo Hoyabellan kuvassa oleva. Hoito-ohjeita voi etsiä nimellä sädepalmu tai Livistona. Ainoa mitä tuosta muistan on se, että kasvi ei tainnut oikein tykätä jos sen lehdet ottivat kiinni johonkin.
Tänään vietetään minun viuhkapalmuni hautajaisia. Oikeastaan vasta viime viikolla se alkoi näyttää onnettomalta, mutta olen silti tyytyväinen, sillä se oli monta kuukautta todella kaunis. Hintansa väärti siis, ehdottomasti.