Vuokko: Balkaninvuokko, Anemone blanda

(Kukkasipulit ja mukulat)

Avaan tällaisen palstan, kun noita Anemone blanda mix pusseja on myynnissä ja jokunen niistä peräti kukkiikin. :) Viime syksynä yhden pussillisen niitä maahan piilotin ja muutama kukka on ilmestynyt.




Balkaninvuokko, Anemone blanda ´Atrocaerulea´ aloitti eilen, aika ihana!


Ei se ainakaan mulla levinnyt yhtään, päinvastoin kova katoamaan.

Balkanivuokko on ollut tämän kevään mukava uusi tuttavuus. Kukkinutkin jo todella pitkään.

Minä ostin joulun aikaan noita (anemone blanda) papanoita alesta ruokakaupassa. Ajattelin kokeilla kasvattaa noita nyt täksi kesäksi kuitenkin, joten ovat likoamassa ja tänään menevät purkkiin. Saa nähdä mitä tuosta seuraa. Jos ei onnaa niin ostan sitten syksyllä uudet pipanat. Laitan samalla edellisvuotiset kruunuvuokon papanat multiin. Noiden kruunuvuokko-papanoiden ohjeessa ne neuvotaankin istuttamaan maalis-huhtikuussa ruukkuun. Toivon, että blandat eivät ota nokkiinsa samasta käsittelystä, vaikka ne on tosiaan ohjeistettu istuttamaan syksyllä maahan.

Näillä on kiire kukkia Koko kasvin koko on n. 1,5x1,5 cm.

Balkaninvuokko avasi heti kukkansa, kun aurinko alkoi tänä aamuna paistaa. Pitkään oli nupulla, vaan kun oli niin kylymä.

Balkaninvuokko on mielestäni yksi niitä parhaimpia kevätkukkijoita. Kukkii pitkään ja kauniisti ja leviää hyvin, mutta maltillisesti.

Meidän pihaan on ilmestynyt sinistä balkaninvuokkoa enkä käsitä mistä sitä on tullut. 
Kahdelta ihmiseltä olen taimia pihalle saanut ja heillä ei tätä ole. Nyt olen luvannut toimittaa sitä heille, kun koko piha on tätä täynnä!! On kukkapenkeissä, nurmikolla kuin hiekallakin. Joka paikasta näitä taimia puskee ja yritän niitä epätoivon vimmalla siirtää turvaan, kun ovat niin ihania.

Kyssäri: miten tämä leviää? Kuukkeli kautta selvitettynä juurimukuloista, mutta mistä niitä mukuloita olisi tullut? Mullan mukana? Voisiko olla kenties naapurista siementänyt? (En kyllä tiedä onko heillä tätä, mutta miten muuten tätä tulisi niin paljon…?)

Meillä on ilmestynyt ilmeisen istutettuna kahteen paikkaan, joissa on myös viime syksynä istutettuja pieniä tulppaaneja (monta kukkaa samassa varressa), jotka tais olla piha lehden kylkiäisinä. Kukaan vaan ei muista syksyllä sellaisia istuttaneensa … muistissa vissiin vikaa …

Meillä tätä puskee jostain syystä myös sepelin joukosta, missä autolla ajellaan.
Aluksi luulin, että olisi tullut mullan mukana, jota tilattiin kolme kuormaa,
mutta sitten tuota alkoi näkymään sielläkin missä multaa EI pitäisi olla.  

Kasvikortistossa luki balkaninvuokon mukuloista, että niitä pitäisi liottaa niin kauan että silmu näkyy. Ei kai sentään? 

Joko silmu tulee nopeasti tai muutenhan tuossa on mätänemisen vaara.

En mä ole liottanut kuin vähän aikaa. Mä kun en koskaan osaa varautua etukäteen, niin mun liottamiseni taisi olla tyyliin puoli tuntia max.

Liotin lopulta yön yli. Netistä löytyneiden tietojen perusteella vasta syksyllä olisi istutus. Laitoin puolet maahan nyt ja puolet viileään kellariin (niiden pitäisi säilyä kellarissa hyvin doradin puutarhasivujen mukaan). Jos nuo ei nyt nouse, niin onpahan sit syksyksi istutettavaa jäljellä.


Laitanpa nyt tämän Balkkaninvuokon tähän, kun en muutakaan löytänyt. Valvoja siirtää oikeeseen  paikkaan, Kiitoos 

Ja tänne siirtyi Mökkikukan balkaninvuokko :slight_smile:

Heh,  olihan se siellä. Näkö vissiin menny. Haullakin hain, vaan en löytäny . Kiitos Nuu!

OT: täällä Pentissä haun pitää olla täsmälleen sama kuin tekstissä. Tämä ominaisuus tekee minusta joskus vaikeammaksi löytää haluamaansa, jos ei ole ihan täysin varma kasvin kirjoitusasusta (ja jos kukaan muu ei ole samalla tavalla väärin kirjoittanut haettavaa sanaa).



Tosin Googlen avulla onneksi se tarkka kirjoitusasu on mahdollista selvittää, sillä hakukone osaa hakea omalle haulle (vaikka olisi vähän pielessäkin arvaus) samantapaisia sanoja, jolloin saa selville kasvin kirjoitusasun.

Balkanin vuokko, kuten sen näen; kukat pysyvät kiinni aamuisin ja iltaisin ja vapaapäivisin sateella. Olivat ne eräänä päivänä aukikin, auringossa ei saa kuvattua.