Vuorenkilpi, Bergenia

Vuorenkilvet on ilmeisesti tykänny viime vuotisesta säästä. Koska meidänkin pihassa ovat erityisen komeina tänä vuonna.

Kolmena vuonna esim halla on vienyt kaikki kukat, nyt ei kop kop kop

Kasvi on mielestäni jopa kaunis, kun siitä riipii pois rumentavat ruskeat röhnät ja roskat. Lehdethän ovat tosi terveitä ja kauniin vihreitä koko kesän.



Siitä syrjäyttääkö ne Vuohenputken olen hiukan erimieltä. Meillä ne ainakin kasvavat tasaveroisina samassa penkissä. Kumpikaan ei syrjäytä kumpaakaan…ja kielot komistuvat joka vuosi siellä välissä…

Minä olen istuttanut vuorenkilpeä juuri sen takia niin paljon, että se lannistaa monet monivuotiset rikkikset (esim juolavehnä). Siis ikäänkuin pioneerikasviksi.



Sitä paitsi se on ihan nätti.

Siitähän se aina riippuu ja roikkuu mihin vertaa :smiley:

Minä olen koko kevään lisäillyt vuorenkilpiä isojen penkkien reunamille. Se on niin hitsin siisti heti keväällä ja kukinta on kaunis. Pistin jopa herukoiden eteen tulemaan vuorenkilpikaarta. (Se myös pidättelee kuivia puunlehtiä paikoillaan tuulilla)

En jotenkin osaa tuosta tykätä. Minä meinaan poistaa noita oikein reilulla kädellä. On pohjoispuolella koko seinustan mitalla…

Puhuttelen vuorenkilpeä kaalinlehdeksi. Tykkään siitä kamalasti. Olen itsekin siirrellyt sitä sinne sun tänne ja kukkapenkien reunoille sinne tänne, se on niin kauniin näköinen. Se on heti keväällä vihreä ja virkeä. Nyt kukat on pystypäin korkeina katse kohti taivasta. Leikkaan sitten kuivuneet pois.

Suunnitelmissani on myös lisätä sitä alueelle, jossa on omput ja marjapensaat, mutta kun sitä ei riitä sinne asti koskaan. Voi tipilintu, hakisin pois kaikki kaalinlehtesi, jos asuisit lähempänä.kieli ulkoa

Tämäkin on kelpo kasvi oikealla paikalla. Näin uskoin ja sitten näin vilauksen tummalehtisestä kaunottaresta, jota sen koommin en ole voinut unohtaa. Maailmalla näyttää olevan monia variaatioita, tällaisia ja tällaisia. Siellä on muuten siihen eroottiseen puutarhaan ja Eevalle Eeteniinkin oma lajike : ).

Juuri näin! =D Oma suhtautuminen on muuttunut silloin, kun näin ensimmäisen valko- ja tummanpunakukkaisen. Oikeassa paikassa rehevästi kasvava vuorenkilpi on hieno!

Valkokukkaisia vuorenkilpiä onnistuin löytämään kaksi kappaletta puutarhamyymälästä ja molemmat tahtoivat mukaani. Hienot tummat lehdet olivat tänä keväänä ainakin hengissä, jospa vielä kukkivana näkisin heidät! On vissiin vähän hankalammin kasvateltava kuin tuo "jokapaikanhöylä" serkkunsa.


Olen ollut heittelemässä bergenioitani pois sen monta kertaa, mutta nyt olen päättänyt antaa armon käydä oikeudesta. Tulin siihen tulokseen, että sopivat meillä oivallisesti aidanaluskasviksi, matalien perennojen ja keijuangervopensaiden taustalle. Kukkikoon siellä; onhan se kukinto kuitenkin kauniin värinen.

Tässä kilpeä on siirretty terijoensalavien alle, uuden penkin taustakasviksi, torjumaan naapurin puolelta hyökkääviä rikkaruohoja. Etualalla kasvavat - jonakin vuonna, nyt ovat pikkusormen pituisia - rehevät kuunliljat (olikohan siinä puutarhalehden kestotilaajapaketissa 'Albomarginataa' ja 'Gold standardia'?) sekä sini- ja tumman lilakukkaista pikkutalviota.



Vuorenkilvissäni on kirvoja! Lehtien aluset ovat mustanaan näitä pieniä tihulaisia. Huomasin asian, kun muutamat lehdet olivat ihan kippuralla. Etenkin uudet, pienet lehdet näyttävät olevan näiden ötököiden suosiossa. Kertooko se jotain kasvuolosuhteista?

Höh. Kuvittelin vuorenkilpien olevan helppohoitoisia, vähään tyytyväisiä perennoja, ja nyt parin vuoden aikana niitä ovat kiusanneet niin etanat, sienitaudit ja nyt vielä kirvatkin! Pitääkö nyt nämäkin lisätä mäntysuovalla suihkutettavat-listaan?! (Kova vesisuihku auttoi vain yhden päivän.) Vai kiikutanko kompostiin moiset harminkappaleet pihaltamme?

Onko muilla vastaavaa kirvaongelmaa vuorenkilpien kanssa?

Laita katetta niiden juurille, tykkäävät ja vastustuskykuy kasvaa, olisko liika kuivuus altistanut. Mäntysuopaa veteen ja kai ne isot lehdet voisi pestä alapuolelta saunasienellä pyyhkien kuten lasten likaiset korvat?

Kiitos Valtsu, tuota katetta voisinkin kokeilla (ruohosilppua tulee paljon). Ihan ensimmäiseksi ei itselle tullut mieleen, että kuivuudesta kärsisivät, kun ovat kuitenkin syvässä mullassa ja saaneet vettäkin tänä kesänä runsaasti lähelle istutettujen vuorimäntyjen kastelun yhteydessä. Eikös noita vuorenkilpiä näy monesti kallion päälläkin tosi karuissa olosuhteissa?

Mutta kokeillaan. Jos vaikka se ruohosilpun typpikin hieman auttaisi asiaa.

Kävin tänään vuorenkilpien lehtien alapinnat läpi tarkasti mäntysuopaliuoksella suihkutellen. Kirvoja en sen kummemmin pyyhkinyt pois, mutta paineella koitin suihkutella. Katsotaan, oliko mitään hyötyä. Mihinkäs tuon mäntysuovan teho muuten perustuu?

Herttavuorenkilpeni pylvästuijan katveessa ja suikeroalpin ympäröimänä.

Nätisti osaa kukkiakin hän...


Menestyykö vuorenkilpi jyrkähkössä rinteessä vai pitääkö tuota hiukan loiventaa ennen istutusta. Meillä on takapihalla rikkaruohottunut penger jonka matalampiin osiin reunoille ajattelin kokeilla siirtää vuorenkilpeä parista muusta paikasta tällä pihalla.

Kyllä se menee jyrkässäkin paikassa jahka alussa saat maan pysymään siinä rinteessä.

Kasvia olen nähnyt jyrkillä kallioillakin joissa ei totisesti voinut olla montaa senttiä multaa juurilla.

Rinteessä on ihan hyvin multaa ja ainakin toistaiseksi penkka on pysynyt hyvin paikallaan, tällä hetkellä se tosin kasvaa lähinnä heinää, nokkosta yms. Kitken siitä pahimmat pois, istutan vuorenkilvet ja sitten vaan toivon parasta.

Kannattaa olla varovainen kitkiessä. Rikkojen juuret pitävät hyvin sitä maata paikoillaan ja herkästi käy niin että kun ne nyppii pois…valuu maa seuraavan sateen mukana :frowning:

Vuorenkilpi peittää hyvin, joten kannattaa miettiä voisiko alussa ainakin peittää rikkaruohoja jollain (katekangas, sanomalehti, musta muovi tms).

Maisemoida voi vaikka kivillä ja ne pitävät myös katteen paikoillaan.

Myöhemmin vuorenkilpien päästyä kasvuun voi miettiä haluaako jotain muuta kasvia lisäksi. Vuorenkilpien lehdet sitten jo hiukan estävät sateen eroosiovaikutusta.