(Villiyrtit ja villivihannekset)
Suurikokoinen, hieman koiranputken näköinen. Aromaattiset (anikselle maistuvat), saniaista muistuttavat lehdet ruusukkeena. Valkoinen sarjakukinto. Nopeakasvuinen.
Huhtikuulta marraskuulle voi korjata lehtiä, ensimmäisenä vuonna kannattaa tehdä korjuu säästeliäästi, että juuristo pääsee vahvistumaan. Siemenet korjataan käsin.
Käyttö: lehtisilppuna salaattiin, munakkaisiin, kasviskeittoihin. Kannattaa pakastaa ja käyttää tuoreena. Se käy makeana myös sellaisenaan tai voi käyttää piirakoihin ja jälkiruokiin.
Kasvikortti
Wikipedia, Luontoportti
Siemet korjataan ajoissa, mutta ei kompostoida.
minä käytän saksankirveliä fenkolin sijasta sitä vaativiin ruokiin esim. bouillabaisse. Ihanaa ja terveellistä.
Meillä tuoretta saksankirveliä käytetään huhti- ja toukokuussa salaattiin ja teehen. Ja sitten myöhemmin tuoreita siemeniä teehen. Niitä myös kuivataan talven teejuomia varten.
Tämä on ollut hankinta listalla jo pitkään, jo ihan komeutensa vuoksi, mutta voisin minä sitä syödäkkin. Olis muheva ja varjoinen paikka jo valmiina - kait näitä myydään taimina?
Pitääpä kokeilla tuota teeideaa.
Annujoki minulta saat siemeniä jos haluat.
Kiitos Mai-lee tiedosta, taidan nakata vanhat siemenet menemään.
Ainakin tuoreesta siemenestä lisääntyy hyvin. Jos jää siemenet keräämättä/ leikkaamatta pois, niin seuraavana keväänä löytyy taimia.
Onko lehdet selvästi makeampia kuin kirveli? Tykkäisköhän lapset syödä sellaisenaan? Pakko tätä on ainakin kokeilla, kun menestyy kai varjossakin. Mietin vaan moneenko puskaan tähtäisi…
Taimian hinnastosta en tätä löytänyt ja siemenetkin vaatis näköjään kylmäkäsittelyn. Jos joku löytää ylimääräisiä taimia puskansa vierestä tai haluaa jakaa juurakkoaan, niin ottaisin kiitollisena vastaan.
On hiukan anismainen maku. Ja yksi puska kasvaa sen verran isoksi, että sillä pärjää jo pitkälle.
En ole koskaan nähnyt myynnissä. Tuoreita siemeniä tai pikkutaimia jos saa joltain niin siitä se lähtee kasvamaan. (Kevään taimenvaihdoissa? Tykkäisin kans.)
Kun yksi puska tulee 10 vuoden ikään niin sillä syöttää jo armeijan, jos ei ole sitä ennen vielä jakanut.
puolipihaavarjossa, en muuten osaa sanoa, kuinka mieluisa saksankirveli on lapsille, mutta ainakin minun pikkuiset vieraani kovin mielellään keräävät nätisti ja varovaisesti isoja viffeitä raakoja siemeniä, mutustavat vähän muikistellen mutta eivät irvistä:-)
minun suussani ne todella maistuvat ihan aniskaramelleiltä. olen niitä kerännyt pakkaseen ja maustanut niillä teetä talvellakin.
olivat molemmat tänään jo niin isoina ja komeina, että varmasti uskallan luvata siemeniä - tuoreita ja hyvin itäviä ensi syksyn kylvöihin, jos ette ennen ole mistään löytäneet.
Toissapäivänä pääsivät saksankirvelit taas tuoreena teeheni. Hyvää oli! Saksankirveli on niin ihanan aikainen.
Ja leviää kuin rikkkakasvi, peittääkseen kaikki alleen. Voittaa
Vuohenputkenkii 