2008 Kylvöt, Osa 1, Suljettu

Tomaatit ovat jo lenkeillä.

Yksi pussillinen ruusuliisan siemmeniä paistatttelee lampun alla.

Tomaatit ja Red Pepperit koulittu.

Yritän hillitä itseäni vielä viikon tomaattien kanssa… vaikka toisaalta…

Ei siitä VKN:stä paljon Paulastiinalle apua ole;

Cryptostegia grandiflora vain löytyy siitä lajista ja se on käännetty purppuraköynnökseksi, ruotsiksi gummiranka : )

Kyllä tää on uskomatonta! Tiistaina laitoin siemeniä itämään ja nyt on tillissä ja salaatissa pienet alut. Laitoin hupun alle takan päälle. Multa oli ainakin riittävän lämmintä. Pitää kohta ‘harventaa’, siirtää talvipuutarhaan valoon ja aloittaa lannoitus. Josko noista saisi syötävää muutaman viikon päästä. Valkosipulin kynsiä laitoin maanantaina multiin, hyvät on alut. Kohta saan niistä jo salaatteihin.



Eilen laittelin paprikaa ja tomaattia. Tarhaorvokin siemenet laitoin myös multiin.



On tää ihanaa aikaa!

Berino, kun olet innostunut kasvattelemaan vihreitä makuja suoraan salaatteihin, niin kokeilepas ihan tavallisia ruokaherneitä (esiliotettuja) laittaa multiin. Niiden nuoret idut kai ovat aika maukkaita myös - ja ei tule kalliiksi se kokeilu. Aion itsekin kokeilla ekaa kertaa tänä keväänä - ehkä odotan ensin sulta kommentit kuinka onnistui :slight_smile:

Viherpeippo, pentissä ollaan Annettin kanssa vasta tutustuttu, välissä on hmm. 8-15 kilometriä. Kesäisin medän välissä olevan erämaan läpi menee metsäautotie melkein ovelta ovelle. Näin rospuuttoaikaan pitää kiertää pidempi reitti oikeaa tietä pitkin.

Oon kylväny papukaijoille vihanneskrassia. Se itää ihan hurjana naurua

Ihanko tosissaan pitäisi jo tomaatit kylvää?! On niitä mulla tuossa useampi lajike, pitänee laittaa multiin kun muutkin… Chilejä on nyt kylvetty kolmea eri lajiketta, kahdet on jo koulittukin. Yhdet ei sitten suostuneet itämään :frowning: Voiskohan joku kertoa miten se on omien siementen käyttökelpoisuus kytköksissä sen kasvin pölytykseen? Voikohan siinä olla syy ettei suostuneet milleekkään?

Nuu, hernepussin siemenet itää tosi hyvin ja kasvaa ihan parin sentin multakerroksessa. Ensin liotetaan. Herneitä voi kylvää ihan vieri viereen, peitetään ohuella multakerroksella ja muistetaan kastella. Satoa voi leikellä parikin kertaa. Pari vuotta sitten leikkasin juurinaavan neljään osaan puukolla ja pistin huvikseni lämmittämättömään kasvihuoneeseen pääsiäisen jälkeen multiin. Alkoi heti kasvamaan siellä ja tuotti vielä muutaman herneenpalonkin. Niinettä kyllä kasvaa!

Auringonkukan siemenet itävät nopeasti ja versot on hyviä leivän päällä ja kaikissa vihreyttä kaipaavissa ruuisa. Linnunsiemen auringonkukkaa, ettei ole myrkytetty=peitattu.

Olis kiva tietää kuinka paljon teillä on kylvöjä jo maassa.Siis ruukussa lumen alla?

Olenkohan käsittänyt oikein, että jotkut teistä eivät vie ulos ollenkaan?

Tähdikki, päivän lukema 338 lajiketta. Sisällä vain jouluruusut, jotka ovat itäneet, ja pari itänyttä sisäköynnöstä.

Minkäs merkkisellä mopolla Horsma on mahtanut ajella…

Annetti!

Ei V-vyöhykkeellä vielä kannata tomaatteja laittaa itämään, jos ei ole kasvilamppua ja ylimääräistä huonetta suurien tomaattien pyörittelyyn. Viime kesänä laitoin itse innokkaana ensikertalaisena III-IV-vyöhykkeellä tomaatit itämään heti maaliskuun alussa, enkä meinannut pärjätä suurien taimien kanssa mitenkään kesäkuun alkuun (minulla on vain lämmittämätön kasvihuone). Olohuoneessa oli lievää tilanahtautta. Kesäkuun alussakin jouduin vielä suojaamaan tomaatit kasvihuoneessa harsolla, kun oli vielä liian kylmää. Tänä vuonna aion olla viisaampi ja laitan tomaatit itämään vasta maaliskuun puolivälissä, niinkuin anoppi minulle jankutti. Olisi kannattanut kuunnella... Hyvin ehtii tulla satoa silloinkin.

Ensi kuun alussa vasta laitan perennansiemenet kylmäkäsittelyyn.

Nuu, olen joskus idätellyt herneenversoja. Hyvin itävät ja ovat maistuvat salaateissa. Olin jo unhotanut koko jutun. Kiitos kun muistutit! Täytyypä laittaa herneet likoamaan.



Nämä minun varhaiskylväkset ovat sellaisia, että en vie niitä ulos ollenkaan. Siirsin salaatit ja tillit takanpäältä keittiön työtasolle totuttelemaan vähän viileämpään ilmaan. Heivaan ne sitten talvipuutarhaan , jossa lämpöä 15-18 astetta. Tosin auringonpaisteella lämpö kohoaa tilapäisesti yli 24 asteeseen. Tuo ei haitanne, kun silloin on myös valoa tosi paljon.

Kurpista, pitääkö kaikki perennan siemenet kylmäkäsitellä. Valmiina ostetutkinko? Vai sellaiset, jotka on kerätty kasveista?

Ei läheskään kaikki tarvi kylmäkäsittelyä ja jotkut tarvivat useamman. Riippuu lajikkeesta ei siemenen hankintatavasta:) Mie olen vaan niin laiska (en jaksa etsiä niistä tietoja) että laitan kaikki kylmään ja itävät yleensä samoihin aikoihin.

Paulastiina, en muista mopon merkkiä, se karkasi jo niin kauan sitten. Ja sai mennäkin, mokoma jarruvikainen he****inkone …