2011 Vuoden ulko- ja pihapuuhia, Suljettu

Aika nolo puutarhuri täällä. Tyhjentelin ruukkuja ja siinä yhteydessä löysin ruukun, jossa kasvoi pelkkää vesiheinää, ei harmainta aavistusta, että mitä siinä piti kasvaa, muttei ainakaan mitään pientä koosta päätellen. Oli vähän jäänyt naapureiden varjoon. Toisaalta kunnon vesiheinätupsu savipurkissa on oikeastaan aika hieno, niin kuin iso kodinonni :smiley:

Mun pitää varmaan hävittää puolet noista ruukuista, etten vahingossa laita liikaa kasteltavaa taas ensi vuonna.

Mä kasvatan aina vesiheinää. Paitsi silloin kun koivuja :wink:

Juu, minä just pohdin, jotta miksi minulla kasvaa ruukussa koivu. Onks se joku erikoiskoivu muka vai jollei se olekaan koivu? :smiley:

Mulla on useampi ruukullinen pajuja…

Jaa, paju vois olla vaihtelua näihin koivuihin. Mutta Heksu, jos meillä onkin vaiks jotain variegata-koivuntaimia?

Siitä koivusta on varmaan tarkoitus tulla bonsai?
Mulla oli muuten yksi vuosi amppelimaitohorsma, se oli kasvatuksen alkuaikoina katkennut ja haaroittunut ja kun ei isäntä tiennyt mikä se oli, hän nosti sen puuhun roikkumaan pois projektinsa tieltä. Siellä se ei mahtunut kasvamaan ylöspäin, joten hienosti ymmärsi miten amppelissa kuuluu elää. Jostain syystä nämä mailla ikänsä eläneet eivät siitä sitä horsmaa tunteneet vaan usemapi kysyi, että mikä tuo on, vaikka ihan selvästi oli vaan kompostin syrjään puuhun unohtunut purkki.

Noni, se on siis oikeastaan sama, mitä siellä amppelissa kasvaa :smiley: Juu kyl joku spesiaalimpi tapaus on oltava kyseessä tän mahdollisen koivun suhteen :wink:

Vesiheinät kannattaa laittaa salaattiin :slight_smile:

Otsalampun valossa istuttelin 6 salkkarin tainta ja 4 ‘‘Pink lovely’’-pensashanhikkia edellisenä kesänä perustettuun penkkiin . Aiemmin viikolla olin samaisessa penkissä vaihtanut jättipietaryrttien paikkaa taaemmaksi. Tää oli eka rempattu penkki. Huomenna varmaan pääsen käsiksi muihin penkkeihin. 
Mielettömän lämmin ilta ja ihana grilliateria ulkona pimeessä  grillitulen ja kynttilälyhtyjen valossa

Dodii, kuivuri laulaa suppissoittoa ties miten monennetta päivää. Pyörähdin kirppiksillä ja taimialeissa ja istuttelin äsken muutaman lewisian, kylmänkukan, variegata-varjoyrtin ja ihanan idänunikon Victoria Louisen. Kasvarissa yli 20 astetta ja viimeiset tomaatit punastelevat. Hieno päivä!

Vähän vajaa kuuskuutiota halkoja pinottu ja peitelty. Sisar ja miehensä olivat apuna.

Aidan rakennusta. Tämä projekti tuntuu loputtomalta. Kohta 140m aitaa pystyssä ja maalattu kahteen kertaan.

Kasvimaalta kerätty viimeinen sato, vain kaalit jäivät enää keräämättä. Sitten mies ajeli jyrsimellä kaiken vihreän kasvuston sekaisin sinne maahan, halusin sen tehtäväksi ennen ensi yön hallaa.  Nyt on hyvä mieli kun saatiin työ tehtyä.
Tähän saakka olen kerännyt lähes kaiken sieltä kompostikehikoihin syksyisin ja vasta sitten on jyrsitty maa. Nyt jo osaan tuonkin tehdä paremmin - hymyilyttää väkisin

Perunat nostettiin, mutta vieläkään ei ole kellari viilentynyt, mutta ehkä ensi yönä jo vähän viilenee, jos tulee halla. Meni perunan nosto näiden lämpimien säiden takia viikkoa myöhemmäksi kuin tavallisesti.

Satoa kerättiin. Spaghettikurpitsat poimittiin pois hallan alta. Ei tarvinnut harsoja viritellä tänä kesänä kurpitsoille ollenkaan :)Parsakaaleja ja romanescuja sekä sikurisalaattia kasvimaalta, kurkkuja ja tomaatteja kasvihuoneesta.

Aloitin toisen penkin,ns.vanhan mansikkamaanpenkin, rempan. Siirtoistutuksia siis ja villiintyneen päivänkakkaran repimistä. Päätinhän jo kesällä, että ensi kesänä se päivänkakkara ei riehu :wink:

Kertamuskaikkimus, sain ensimmäisen kerran kuukauteen tehtyä pihalla jotain. Siivoilin pois turhaa, ja istutin muutamia kasveja uusiin paikkoihin.

Kertakaikkisen ihana syyspäivä!  Ensin kolmen tunnin sienireissu ja sitten parin tunnin valokuvauskävely, kun kerrankin oli loistava valo.

No nyt se nurtsi tuli taas leikattua. Ensi vuonna nurmiala vähentyy taas. Vanhin poika leikkasi takapihalta, ja kehui, että pääsi puolet nopeammin kuin alkukesästä.

Taimia tuli istutettua ja sipulikukissakin pääsin alkuun, reilut kuusisataa sipulia on jo maassa. (Mulla tänä vuonna pikkusipuli-innostus, vaikka on niitä isojakin joukossa.)

No mut hyvänen aika, melkein unohdin mainita, että teinhän mä hienon syysistutuksenkin.

Upea päivä oleskella pihalla  
Eilen ostin "korvikkeeksi" 6 ale pensasta, jotka kaivoin tänään sitten maahan. Oli meinaan semmoinen ketutuskäyrä eilen että ärräpäät lensi, mut ale-ostot helpotti kummasti oloa 
Siivosin auton, autotallin, pesin ikkunat, pyykkiä, leikkasin nurtsin, pihakalusteiden varastoon raahaamista… Syönnin jälkeen pötkähin sohvalle ja katoin piiiitkästä aikaa elokuvan, skream 3 ja hyi olkoon että oli inhottava!  

heh, luin väärin että havinalla on sipulikissakin…

Sipulikissa onkin varmaan erittäin harvinainen ja luultavasti tähtitieteelisen kallis rotu:)