Kyllähän se niin on, että haratuista rikoista aina osa juurtuu takaisin ja sitä enemmän, mitä kosteampaa maa. Mutta parin päivän päästä taas sitten uudestaan harailemaan
Sain kuin sainkin jotain istuteltua tänään kun sadekin vähän taukosi. Alapihan isoon kulmapenkkiin tökkäsin pussillisen Pink Expression -liljoja ja toisen Miss Feyoja, joita siinä olikin jo ennestään, niitä sain pussin lisää Viherpeukkujen tilaajalahjana. Lisäksi sinne humpsahti jo kovasti nuppuja vääntävä perhoangervo ja liiterin juurakoista kasvatellut alppiakileijat, konnanliljat, kurjenmiekat ja jaloangervo 'Europat'. Samoin sinne pääsivät joskus kevättalvella marketista ostamani esikot. Kyseiseen penkkiin istuttelin kasvit viime syksynä, ja vähän on tuhoja tullut. Luulen, että ainakin jaloangervo 'Bremen', osa valkotäpläimiköistä ja alppikärhö ovat mennyttä Hostistakaan ei taida kaikki nousta, tosin en kyllä edes muista, että mitä kaikkia sinne tuli laitettua, kun linnut/oravat/mitkä lie on onnistuneesti kuskanneet nimilappuset mennessään lähes kaikista kasveista.
Etupihan penkistä siirsin bellikset kivikon isoon multa-altaaseen ja istutin tilalle liiteristä ostetut jaloakileijat. Siinäpä se penkki taitaa sitten tuossa koossaan ollakin, liljojen sekaan voisi vaan vähän lemmikinsiemeniä vielä ropsautella, niin saisi väleihin kevyttä täytettä. Ja ehkä jokunen siemenkasvatusaksu vielä johonkin kohtaan...
Seuraavaksi pitäisi kaiketi yrittää suunnitella noiden loppujen taimien asettelua, kivikkoon pitäisi laitella yhtä ja toista, ja pionipenkkiin pitäisi laittaa nuo uudet pionit, ja kaikki muut kaverit. Leimuja ja kurjenpolvia olen kovasti hamstrannut, jälkimmäisiä tarttee vielä lisää vaikka kuinka, kun niitä menee vielä ruusupenkkiin alus- ja välikasveiksi.
Ja kun nuo on laitettu, vatut siirretty ja tyrnit istutettu, voisi ottaa työn alle alapihan seuraavat penkit. Tyrnien juurelle tuumasin tosiaan askartelevani sen kivikkosysteemin, ja sitten voisi siirtyä noihin kahteen vielä laittamattomaan nurkkaan. Olen laskeskellut, että tuohon neliön malliselle alueelle tulee vielä about 8 penkkiä, joiden väleissä kulkee polut jotka varmaan loppuviimein katan murskeella. Yhdessä nurkassa on nyt tuo iso puolivarjon penkki, ja toiseen tulee nuo ruusut. Ruusujen vastakkaiseen nurkkaan, joka on myös puolivarjoinen, ajattelin laittaa niin ikään pensasryhmän, varmaan kuutamo- ja mustilanhortensiat sekä 'Diabolo' -heisiangervo, ja niiden kaveriksi sitten jotain matalahkoja puolivarjon perennoja. Jäljelle jäävään aurinkoiseen nurkkaan ajattelin "aksentiksi" riippamallista tundrapajua ja sen pientä kiviaihetta myöskin, johon tulisi lintujen juottoallas, jotain kivikkokasveja ja korkeampia paahteessa viihtyviä. Sitten oiskin enää pergolan rakentaminen, sitä ympäröivät istutukset ja kujanteiden reunaistutukset
Oho, tulipas tekstiä, ehkä vähän väärään paikkaankin, mutta kerrankos sitä näistä innostuu selittämään
Vapaapäivät on harvassa, niin pitää käyttää hyödyksi. 9 tuntia tihkusateessa kyykitty ja tais sitä hiukan enemmänkin väliin tulla. Nyt on kuitenkin kauan kuolattu rusokirsikka istutettu ja kevättyöt puolivälissä (kesähän alkaa vasta enskuussa eiks nii?)
Valtsu ja Emo…kun meillä olisikin varjoista !
Sammal jytää ihan auringossa kun metsä on nuorta kun kummaltakin puolelta ne karsittiin puliksi 4-5 vuotta sitten. Tonttimme on metsäinen mutta ei pimeä. Siksi ihmettelen sammaleen juhlia ? Talon vierellä on pläntti jossa maa-aines uusittiin täysin 2007 salaojaputkien laiton yhteydessä…muutama kuutio parasta multaa mitä kekkilästä sai ja uusi nurmiseos. Mutta sekin sammaloituu vaan ja voikukat juhlii…ravinteita kuten kalkkia on sekin saanut ja metsän vierustat saavat erityiseen namit ja syys namikat. Olisko Ekokemin laskeumat happamia ???
Sammal tykkää myös tiivistyneestä maasta. Meillä kasvaa nurmikossa paljon sammalta tiiviissä savimaassa täydessä auringossa. Mua ei tosin nuo sammalet mitenkään haittaa. Näin kesällä eivät niin näy, kun ruoho kasvaa läpi, mutta keväisin näkyvät ja ovat heti vihreitä, kun lumi sulaa.
Eikö sammalpeite voisi olla kaunis varsinkin metsäisessä puutarhassa?
Töistä tultua odotti pakettikirje. Ei muuta kuin hakemaan Viherpeukaloiden kasvilähetys. Istutin ne heti kotiuduttua. Nyt on pihassa uusia syysleimuja: Neon Flare Blue ja Raving Beauty. Sekä ihan uusi tuttavuus Kellukka Mai Tai. Toivottavasti tulokkaat selviävät ja jaksavat kukkia.
Jööti, oliko Mai Tain juurakot sen kokoisia että saattaisivat jäädä henkiin?
Kyllä niissä jonkin verran vihreää näkyi, mutta osassa kyllä alkoi olla taimen alut ihan mössöä. Toivottavasti jää henkiin. Mitään kokemusta ei ole kellukoista, kuinka nirsoja/vaativia ovat.
Mulle on postissa tulossa Mai Taita eli ei tartte odottaa mitään isoa puskaa. Tulikellukka on ainakin helppo ja nyt minulla oli siemenkasvatuksessa punaista, eilen koulin. Keltainen ei itänyt.
Shakira, jos on tulossa Viherpeukaloilta, niin semmoisessa multa/turvepussissa oli kolme juurakkoa. Oli niissä melko isot juuret, mutta taimiosa ei mikään hirmuiso ollut. Näki kyllä että hengissä olivat.
Täällä olikin luvatun sateen asemasta tosi nätti keli, tokihan vaan meni melkein koko päivä Ikean reissulla. No, illansuussa ehdin vielä jatkaa istutteluhommia ja taas pääsi iso satsi kukkasia paikoilleen. Pionipenkissä oli vielä paaaljon tyhjää tilaa ja lisää sitä tuli, kun nappasin ruusut ylös. Istuttelin aiemmin keväällä ostetut pionit, iiiihanan Raspberry Sundaen, To Tellin ja Santa Fen, ja niille kavereiksi hirmuinen satsi liljoja, syysleimuja, muutama mustapäivänhattu ja sinipiikkiputkia. Vielä jäi kurjenpolvet laittamati, jos jatkaisi niiden kanssa sitten huomisaamuna. Harvalta se vaan näyttää edelleen, mutta yritän malttaa mieleni, kun se aina tulee kuitenkin "yllätyksenä" miten nuo kasvit loppuviimenin kasvaa Ennemmin vaikka näin alkuun vähän harvempaan, kun että loppukesästä saa kiskoa puolet taimista pois... Jotain pientä ja kevytjuurista voisi kyllä vielä laittaa ns. välikasviksi jos näyttää tänä kesänä kovin pöljältä, mutta kahtellaan.
Päivän urakka oli tässä. Aamulla leikkasin ja nostin neljä ikivanhaa, risuuntunutta pensashanhikkia tästä, ja iltapäivällä isännän kanssa asennettiin juurieste, käännettiin maa ja lisättiin hevonkakkaa ja kalkkia.
Mulla on vaalealehtistä kuunliljaa odottamassa, mutta mitäs muuta? Kesällä vähän varjoinen noiden pajuangervojen ja pihlajan takia. Köynnösportissa kasvaa tuolla puolella vp. alppikärhö ja pikkuruinen palsamiköynnös.
Rumasti näkyy tuo juuriestematto. Pitää peittää se kivillä, ja laittaa tuohon tien puolelle betonikivireunus.
mikähän meni vikaan!? persikka kukkikauniisti ja pitkäänkin.pölyttelin pumpulipuikolla. MISSÄ HEDELMÄNALUT!!! mitään ei oo tapahtunut! päärynä kukki persikkaa myöhemmin ja niissä jo pienet pienet hedelmän alut
Emo, miten tuohon paistaa?
Pensaat ja pihlaja ovat etelän puolella, joten enimmäkseen varjoa, välillä aurinko pilkottaa jostain kohti, varsinkin tuonne köynnösportin puoleiseen päähän. Astilbea mulla on joutilaana niiden kuunliljojen lisäksi, mutta mitä reunaan? Ja onko varjolilja liian korkea korkeaksi kasviksi?
On muuten ihminen tyhmä, sentäs yli viiden vuoden kokemus puutarhanhoidosta. Istutin vuosi tai kaksi sitten saamani inkiväärimintun väliaikaispenkkiin ilman mitään juurisuojauksia. Aamu menikin sitten siinä, kun käänsin reilun neliön alalta puoli kottikärryllistä valkoisia juuria. Ja varmasti niitä vielä jäi sinne.
Meinasin ehdottaa sormivaleangervoa, varjoyrttiä ja tarhavarjonhiippaa.
Tarhakalliokielokin olisi hieno.
Mulla ei taida olla mitään noista :(.
Eilen laitoin tomaatit ja paprikan isoihin ruukkuihin. Tänään oli vuorossa kasvimaan kastelua. Pikkuisen kurkin harson alle, ja iloinen yllätys odotti, kun punajuuret, lanttu ja muutama hernekin oli itänyt.
Hohhoijaa, rankka päivä takana kun nyt vihdoin yöt lämpeni ens yöstä alkaen. Tomaatit pääsi alakasvihuoneeseen, ja kävi nyt niinkin oudosti että niitä ei ollutkaan täyttämään kaikkia istutuspaljuja. Laitoin sitten yhteen pari avomaakurkkua suunnitelmistani poiketen.
Olisinko vihdoin oppinut välttämään isoja ylilyöntejä tomaattien määrän kanssa? Joku vois olla sitä mieltä että niitä on nytkin ihan liikaa mutta kaikki on niin suhteellista
Kasvimaallekin sain taas ihan mukavasti taimia istutettua. Lantakompostin kääntö maahan vie voimat senverran tehokkaasti että osa kurpitsoista ja avomaakurkut odottaa vielä poteissaan.
Palsternakat kastelin ja levittelin niille ruohosilppua pitämään kosteutta maassa.
Nyt on mentävä vielä vähän taimipotteja kastelemaan, sitten jatkuu huomenna.
Tänään on tullu kaiveltua ja käänneltyä ja istuteltua. Vielä puuttuu maissit ja loput kurpitsat maasta, mutta ainakin penkin sain valmiiksi.