2014 Vuoden Ulko- ja pihapuuhia, Suljettu

Tulin töistä kuuden jälkeen. Lähdin heti lähikaupasta hakemaan multasäkkejä. Istutin niihin talvikurpitsan ja spagettikurpitsan taimet. Huomenna laitan vielä kurkut säkkeihin kasvamaan. Sitten vielä taimien kastelua. Musta tuntuu, että olen jo vaikka kuinka paljon istuttanut tämän kevään aikana taimia, mutta näyttää siltä, ettei ne vähene lainkaan. No, huomenna jatkuu heti aamusta!

Ihanaa kun on taas niin lämmintä että tarkenee tehdäkin jotain pihalla! Seuloin tänään multaa isosta kukkapenkistä, kun siinä on miljoona kevättähden sipulia. Ne ryökäleet on vaan niin pieniä että tulee seulasta läpi. Huomenna jatkuu… ja ylihuomenna… ja…

Meille on tulossa paikallisen puutarhaseuran porukkaa heinäkuun puolessa välissä katsomaan ruusuja (toivottavasti tulee hyvä kukinta, pahoin pelkään muutaman ruusun puolesta kun kovin näyttävät kituvilta…). Auts. Tarttis tehä jottain vähän enempikin kuin tuo yksi kukkapenkki. Sen kanssa kyllä oli muutenkin pakkorako tänä keväänä, kun piti jo viime vuonna perata se. Tartuttakaa muhun nyt hirmuinen puutarhurointi-into, joka on ollut kateissa viimeiset… pari vuotta. Kaikkea minäkin menen lupaamaan.

Tänään lähinnä kasvarintekoa, siinä saimme vain yhden peukalovaurion ja vain yhden pääkuhmun, hyvin siis meni :slight_smile: Kuva kasvihuone-palstalla.

Tänään sain vielä kerättyä ensi lauantain taimenvaihtoon menevät kasvit. Siellä ne nyt likoavat, tiistaina tai keskiviikkona pesen ne ja laitan puuhtaaseen säkkimultaan.

Tää päivä meni kotitöissä ja nurmikon leikkuussa. Huh, huh kuinka nopeasti nurtsi kasvaakaan, kun saa vähän väliä vettä. Koko piha oli sellainen niitty että… :smiley:

Tänään meinaan viettää koko päivän puuhamaalla. Aloitan uuden penkin teon, kitken hullunringin ja ajan nurmen jos aikaa jää.



Eilen uusilla naapureilla oli tupaantuliaiset, pihaa siivottiin ja kukkaistutuksia tehtiin, mutta nurmea ei ajettu.

Ihan sama oli edellisten asukkaiden kanssa. Miusta se on tärkein asia jos on viereita tulossa.

Lieneekö ihan tervettä, mutta löysin itteni puol kuudelta purkittamasta inkivääriminttua, yöpaidassa

Aamutakissa miekin pihalla huitelin jo ennen kuutta;D

Kuuluu taudin kuvaan.

Mä maltoin sentään seitsemään.



Pyjama päällä taas aamulenkillä takapihalla.

Ja taimivaavoja eiliseltä vaihdolta ihailemassa.



Nyt vähän aamupalat- ja netit , sitten vaatteet päälle ja tositoimiin.

Onneks on vielä pari vapaapäivää, niin saa kaikki taimet hyvin maahan.

Mie lähdin töihin puol seittemän.

Tammisaaresta kotiuduttua oli pakko mennä pihahommiin ! Viis päivää kun tähän aikaan vuodesta on poissa niin sen huomaa. Ähräsin sen kolme tuntia ihan urakalla ja viel jäi paljon tekemistä. Isoa perennapenkkiä on pakko alkaa perkaamaan ja se on täys työpäivä ennen kuin se on putsis ! Sen jälkkäriksi on pensaidenalustat :slight_smile: Kukahan meil ikkunat pesis ja koton siivois kun siel ei käydä kun nukkumas ja aina ei sitäkään.

Melkein sain puolet uudesta penkistä puuhamaalle tehtyä kun alkoi vettä ripsumaan. Kohta menen jatkamaan. Pakko keventää vaatetta kun tuli niin hikikii.

Viidakon raivausta alettuna, edes sen verran, että voi sanoa jotain yrittäneensä. 

 

En pystynyt enää olemaan makuullani, vaan otin kunnon Buranan ja ulos. Kuka nyt sairastaa flunssaa tähän aikaan? Minä tietysti. Ei olisi ollenkaan aikaa sellaiseen. 

Jaksoin sentään jotain, siistin pensaita leikkaamalla kuivuneita oksia pois, raivasin puutarhavadelmapenkin, "Tolutin" villaheisin ja sain Blumatin toimimaan kasvihuoneessa.

Ulkoitin kameran hetkeksi, ne "jälkeen" kuvat on ne parhaat.

kuva

Hevoskastanja sen kun tulee komiammaksi vuosi vuodelta. Arvaan että pöhkinöitä tullee suht runsaasti.

kuva

Iltapäivä meni pilvisessä säässä. Toivoin sadetta, mutta ei. Ne pisarat laskin helposti. Ei edes kostuttanut ilmaa. 

Tuntuu että mikään ei mene ihan niin kuin Strömssöössä tänä vuonna, mutta viis siitä, ensi vuonna sitten. Ei voi mennä huonommin kun tämän kevään performanssi.

 

Mulla loppu työpäivä kesken, kun päiväkodista ilmoitettiin että pikkumies on sairastunut. Mies tuli kotiin niin kävin kuitenkin nurmikon ajamassa ja kylvöt kastelemassa.. Kastella olisi pitänyt enemmänkin, mutta en enää parin tunnin leikkurilla ajelun jälkeen jaksanut. Onneksi porkkainoilla oli kostea pinta vielä ja mikä parasta ne oli itäneet! no

Mun työkaveri sai mut haastettua tänä kesänä porkkanan kasvatus kisaan ja sen vuoksi piti höytylaatikko rakentaa. Nyt suunnittelen jo nuita laatikoita lisää tuonne tontin kulmaan.. :)

Tänään sain aika paljon aikaiseksi. Kaikki tomaatit siirsin lopulliselle paikalleen. Sitä varten viritettiin verkko autokatoksen tolppien väliin, johon saa sitten tomaatit hyvin tuettua kiinni. Kesäkurpitsat laitoin maahan ja avomaankurkut säkkeihin kasvamaan. Punakosmokset istutin kukkapenkkiin ja samettikukkia ruukkuin. Ja vielä niitä taimia riittää...

Ja hevonkakkaa heittelin sipulikasveille!

Jälleen chalilla aivan upea kuvakollaasi!!

Alkaa pikkuhiljaa taas kroppa liikkua. Aamu olin vähän hitaanpuoleinen;)

Tänään jatkuu taas kuolleiden taimien poistaminen. Eilen arvioin että 25% myyntitaimista kuoli talven aikana. Nyt joutuu aika lailla tekemään ylimääräistä että saa jotenkin tilanteen korjattua.

Ilma on tosi suosiollinen tuohon työhön, viileää ja kosteaa.

Meillä onkin nyt katto pinnotettu uudelleen ja vuorilaudat puhtaan valkoiset :slight_smile: Hieman pihassa on rapsutettua valkeaa maalia suikaleina…

Nyt voin taas mennä pihalle pyjamassa kun ei ole raksamiehiä katolla.

Eilen kun he viimeistelivät vuorilautoja niin minä siististi siivosin orapihlaja aitaa farkut jalassa ja tukkakin pestynä ja kammattuna. Ihan vain siksi ettei ukot säikähdä ja jätä töitään tekemättä. Olin siksi Tammisaaressakin muutaman päivän etten ole kotona pyörimässä. Ihan hirveetä miten kukkapenkit räjähtää tänä kasvukautena viidessä päivässä.

Aamulla oli risusilputusta ja kompostien ympärystän siistimistä.



Nyt vähän välipalaa ja sitten pääsenkin taas mun varjo-kivikkokukkapenkki projektin kimppuun.



Siitä syntyykin uutta kukkapenkkiä taas semmoinen 4mX4m ala suunnilleen.

Äkkiäkös sekin taas täyttyy.



Sinne mehevämmälle reunustalle tulee mun sunnuntain vakka-taimen heräteostos kuningasatsalea, toivottavasti tuo alkaisi viihtyä ja kukkia, oli se kyllä hienon näköinen.

Ja atsalean juurelle tulee samanmoinen heräteostos samasta paikasta , eli tähtirotkokielo.



Taimivaihdosta tullut lehtokielo tuonne jo pääsikin yhden alppiruusun vieruskaveriksi.