2022 vuoden ulkopuuhia, SULJETTU

Kastelua, ei ole satanut kunnolla pitkään aikaan. Saas nähdä, sataako yöllä/ huomenna.

Korppukuivaa täälläkin.

rayan ja tönönvahdin fiilikset sateisista keleistä on niin tosi ymmärrettäviä, mut kummiskin niin kamalan kaukasia sellaselle niinku vaikka minä, ja ylläolevan mukaan nähtävästi ylvaliikin. Kun joka paikka rutisee kuivuuttaan ja viimeisetkin kerättyjen sadevesien tipat on käytetty.

Mä en ehtinyt tänäänkään kasvimaalle kastelemaan. Ohimennen näin että osa kasveista näytti siltä että kuolevat pois, mutta en vaan sinne ehtinyt avuksi. Normikastelujen lisäksi pesin eiliseen tapaan ulkona aamupäivällä muutamia mattoja, kuivuivat hyvin aurinkoisessa kuumassa ja tuulisessa kelissä. Marjapensaiden sadonkorjuu alotettiin tänään myös.

Koiran käytin tänäänkin uimassa, en tingi noista sen jutuista vaikka sitten muut tärkeet, kuin vaikka kasvimaa nyt eilen ja tänään, jää ilman. Huomenna kerkiän vielä pelastamaan sen asukit kuolemalta, ja onhan lisäksi huomiseksi luvattu myös sadetta.  Märkänä päivänä ei keräillä marjoja pensaista eikä pestä ja kuivatella mattoja. Kerkiää pelastaa kasvimaan :smiley:

Vaikka täällä onkin joutunut nyt kärsimään kuumuudesta ja kuivuudesta ei tää oo mitään verrattuna siihen edelliseen kotipaikkaani Elimäellä. Sen kiersi kaikki sateet, ihan uskomaton paikka. Juttelin jokunen päivä sitten siellä asuvan entisen naapurini kanssa ja hän kertoi että ihan sama juttu on siellä edelleen.
Täällä Iitissä kuitenkin saadaan sateita silloin tällöin vaikka isot myräkät kyllä vaikuttaa kiertävän ympäriltä. Vaikuttaakohan se Salpausselkä vielä tässä jollain tavalla, hyvin voi olla.
Sadevettä oon kuitenkin saanut talteen kesän mittaan useita kertoja, siitä oon hirmu kiitollinen.


Vielä tulee 13 tuntia vettä. Sitten pitää muutaman tunnin taukoa ja sitten ripsaisee sadetta taas muutaman tunnin.
Ennen tätä viikkoa on sateet ja poudat olleet ihan tasapainossa kasvatuksia ajatellen, nyt pari päivää jo liikaa vettä.

Alkuviikosta kuuntelin puolella korvalla että hellettä luvattiin. Oli ihan kiva päivä keskiviikkona ja sitten hoksasin että ne helteet olikin siinä. 

Meillä isäntä ei tajua miksi en ole istuttanut kaikkia mitä sain serkultakin …en todellakaan ole voinut kun möksällä ravataan jatkuvaan syöttöön ja kasteluun voi tulla 2-3 hellepäivää ilman vettä…paremmas turvassa on saavissa ruukussaan nekin. Nyt onneks loppui möksäilyt kun katto remontti alkaa maanantaina…voisi ajatella istuttamista.
Isäntä ei oikein tajua asiaa …suunnittelee menoja vaan vaikka olisi koton vaikka ja mitä tekemistä niin pitää liitää joka paikkaan ja sinne sun tänne…et ehdin raapimaan aina jonkin nurkan siistiksi hätäseen …puutarha kun ei ole hänen harrasteensa vaan työleiri …nurmikon ajo ja trimmaus.

Viisi tuntia kitkin ja leikkelin kukkineita.
Omenia keräsin muutaman ämpärillisen.
Huomenna avoimet puutarhat tapahtuma.
Siihen olen ilmoittautunut, että näkisi pitkästä aikaa puutarhaystäviä.
Kovasti on työtä teettänyt eikä valmista silti tule.

Minä melkein tikahduin naurusta kun pari naapuria kyseli et onko pihani mukana ja tuon toisen kanssa ? Vastasin et mun piha on niin törkeessä kunnossa et ikäpäivänä en ilmottautuisi edes…eikä kasvillisuus ole riittävä eikä mitenkää muutoinkaan esittelyyn tehty…naapurilla hienompi ja hoidetumpi kysykää siltä ?? Kaikkee sitä kuuleekin kun vanhaksi tulee…mut sainpa makeat naurut…en päin naamaa mut sisällä kotona…sitten funtsin et taisivat vaan olla kohteliaita…

Laitoin kukkia äidille ja tädille heidän pihaan. Nyt saa kesäkukkia ulosheittohinnalla. Heillä on kanit olleet riesana, toivottavasti nuo sammarit karkottavat kukkia napostelevat jänöt. Haju on ainakin hirveä.

PS…on tullut mieleen jopa talon myynti ja muutto Salon keskustaan …ihan paikkakunnan vaihto siis kokonaan.
Iso parveke tai pieni rivarin piha voisi olla tulevaisuutta kun täällä nykyisessä paikassa ei ole mitään sidonnaisuuksia.

Hiekallahan on paha tapa alkaa vihertää. No, minä laitoin ne vihreät sinne ihan ite. Tää läntti on ollu pari vuotta kaksinkertaisen mansikkakankaan alla. Hyvin oli juuret hävinneet. Vasen laita vasta ajatuksen tasolla, joten piillotin mullan ei niin kauniin muovin alle. Häiritsee itteä vähempi kuin roskaheinä. Taustan mullos on ens kesän pottumaa. Otin muovin eilen pois. Täytyy tasata ja kattoa laitojen paikat. Varrellinen tuija tulee polkujen risteykseen. Joku kävelee taas kohta lauta kainalossa mallailemassa.

Viikon kovin urakka. Takalaidassa kartiovalkokuusi Rainbow’s End. Vielä kottarillinen hiekkaa ympärille.


Aamusta nostettiin sipulit ja putsattiin net.Sitten pelakuitten huoltoa ja kastelu syyslannalla,olipase taas urakka

Punaherukoita keräsin 12 litraa, huomenna mehustan ne. 
Puutarha vattuja vähän yli litran. Alkavat vasta kypsymään ekat.
Isäntä kävi vatussa kolme eri kertaa ja sai 5.4 litraa kaikkiaan.
Kolme litraa niistä ja eiliset kolme litraa mehustin, loput pakastin. 
Vattumehua tuli vähän yli kolme litraa.

Mietin itsekseni että kannattaisko mehustaa ollenkaan jos pitäis sähkölevyllä mehustaa? 

Upea tuo kivillä reunustettu kukkapenkki, Filopator!

Luonto kasteli mun puolesta tänään joten en tehnyt mitään pihassa…huomenna kylläkin aikomus taas ottaa jokin kohde putsauksen kohteeksi…pitää valita pahiten rönsyävä.

Voi että kun jossakin päin saa vielä.luonnon vattuja? Aikoinaan mekin könyttiin kaikki kivikot ja keräsimme niitä.Nyt ei kukaan myy edes rahalla.Ne on niin haluttuja.Jopa enenmmän,tykkäävät,kuin lakoista.

Heti aamulla lähdin ulkoiluttamaan ruohonleikkuria. Märkä ruohosilppu tarttui kyllä leikkuriin ja vähän väliä piti puhdistaa, mutta saihan alkuun olla rauhassa itikoilta. Iltavuoro, niin ei voi jättää myöhemmäksi.
Kahdessa paikassa oli auringonkukan taimia, viime viikolla 5 - 6 ryhmää taimia.

Miten voikaan olla kuumaa työskennellä hiekalla aurinkoisessa nurkassa missä vihreänään hiekassa tätä viheliäistä pientä lilakukkaista roskaruohoa…nypin ja kaivoin 2 neliön alueen juurineen istutuslapiolla kääntämällä ja sitten haraamalla …pakko lopettaa kesken koko touhu ja lähtee suihkuun ja juoda vichyä…muutoin ois pökrännyt.
Ketutti kun mulla oli ohut liemi keitettynä valmiina suihkepullossa mut siihen ei saanut painetta eli oli rikki…kaadoin suolaliemen roskiksen eteen ja pullo lähti roskikseen.

Kasvarin kastelu, keräsin pari ämpärillistä omenan raatoja. 4l keräsin karviaisia.

Aamulla keräsin kurkut ja niihin tillit ja mustaherukanlehdet.
Päivällä käytiin isännän kanssa hakemassa viimeiset kantarellit, n. 16 litraa
Kaikkiaan kerätty n. 45 litraa. Saa riittää.
Kyllä niitä vielä olis mutta jääköön metsän eläimillekin jotain

Iltapäivästä sitten vielä ruukkujen kastelut ja pienen nurmikon reunan nopsa siistiminen ko ukkel lupas ajaa huomen nurmikon…nurtsi on ihan tajuttomasti kasvanut viikossa…heinikoksi melkeinpä.