Kävin aamupäivällä( takapihalla)mustikassa ,tälläkertaa poimin 5 litraa
Mustikan poiminnan lopetin eiliseen. Kolmen huushollin marjat poimittu. Parhaimillaan olisivat vasta sitten, kun hätäsimmät menee puolukkaan, mutta eipä voi enää sitä odotella. Jää ilman, kun metsän haravoijat siivoaa marjat ja sotkee parkkipaikkansa.
Viikonpäivät olen pähkäillyt, mihin laitan nostotuomion alla olevan penkin kasvit. Miten ihminen sitten voikin olla sokea. Mulla on ollu tuossa het nenän edessä näkösällä juolavehnää pukkaava hiekkakasa, sellane “toi pitäis siirtää”. No ny siirtyy, kottari kerrallaan pihatielle. Huilitaukoa välillä.
Täällä ollaan kans kuljettu mustikassa. Joka päivä nyt päättyvällä viikolla saatiin päiväsaaliina 2 x 6 ltr puhdistettu mustikoita. Selkä ollut kovilla samoin kuin pää ![]()
Siivoilin vähän kellaria ja kastelin oman pihan.
Aamupäivä kastelua ja vähän keräsin puoliltapäivältä alkavaksi ennustetun sateen varalle satoa sisäpuuhiksi. Ei oo satanut.
Kävin sit soutelemassa.
Aamupäivllä kukka-alueiden siivoilua. Iltapäivällä keräsin punaherukoita 13 litraa jotka huomenna aamulla mehustan. Äsken kastelua.
Tänään pidin sunnuntain vähän vähemmällä puuhastelulla.
Toissapäivänä “urakoin” pihalla, nostin perunat.
Siikliä ja Annabelleä saavista yhteensä 612 g.
Keitettiin tänään ruuaksi.
Ps. Jäi huomiselkekin ![]()
Eilen kukkapenkkien siivoilua,nostin pois pisamakellon juuria 500 km.
Että pitää olla hullu ku kukkapenkkiin tuon nostin ![]()
Nostin punajuuria säilöntään.
Tänään kukkapenkki projekti jatkuu.
Joo,nostettiin nuokkuluppio pois ja se pääs uuteen kotiin.
Sain hiottua ja maalattua kaksi sivua saunan piipun pelleistä, loppuja en uskaltanut. Ajoin puuhamaan nurmen, trimmeröin reunat ja kastelin penkit. Vähän leikkelin omalta pihalta kukkineita.
Piipahdin yökylässä kotona mukana sankollinen mustikoita pakastukseen. Illan oli kasteluletku kasvihuoneen saaviin alamäkeen vesikourun alla, 10 mm saatiin sadevettä.
Aamun siivoivoilin tomaattiruukut ja lisäsin tuhkaa. Helteet vähentävät satoa. Palailin mökille, 2 mm oli täällä satanut. Kitkin saavillisen hiirenvirnoja ja keltamaitetta, pieni tihkusad häiritsi pariin kertaan.
Mulla oli tänään tosi vähäset ulkopuuhat. Aamusella ne ihan pakolliset kastelut ja sit pelastin linnuilta loput niistä lopuista punaisista karviaisista jotka olin jättänyt kypsymään. Kolmisen litraa sain vielä siitä puskasta, oli verotettu taas jo aika paljon siitä mihin tilanteeseen ne kypsymään jätin.
Loppupäivä menikin sit muualla, sisähommissa.
En kerenny minäkään paljon ulkopuuhiin.
Iltamassa kastelua tietty.
Hyötärialueen aitaa siirrettiin että tuli kottarin mentävä käytävä tienvarren kukka-alueen ja aidan välille.
Sanoin isännälle kun pyysin kaveriksi että perä on kasvanut niin isoksi että en sovi muuten liikkumaan jos aitaa ei siirretä.![]()
Kuinkahan mones kerta se on kun tuotakin aitaa on siirretty.
Terveiset Töniksen ukolle. Teille molemmille yhessä. ![]()
Eilen siivoilua kasvimaalla,ei innostannu kukkapenkkien siivous.
Tarkistin papujen tilanteen,vahingossa oon ottannu,ilmeisesti köynnöspapua,eioo ku pikkuset kukan alut.Onneksi on myös pensaspapua.
Nostin varsisellerit ja pari jätin tuorekäyttöön.
Salaattien siivoilua,näyttää että osa menee itekseen huonoksi.
Keräsin rasiallisen isotuomipihlajasta marijoja,linnut pakkaa syömään ne jo raakoina.
Levittelin syyslannan ja kastelin talavetettavat syyslantaveellä.
Ai niin,aamulla autotallin siivoilua,puhtaat purkit hyllylle ja osan pyöreistä purkeista heitin pois,turhaa vievät tilaa.
Aamulla kuntosali ja uintireissun jälkeen hain metsästä useamman päivän mustikat. Pesin kesän ajan keittiössä olleen maton ja kastelin oman pihan penkit.
Kukkapenkkien siivoilua.
En jaksanut kastella, pärjätköön omillaan. ![]()
Täällä luonto hoitaa kastelusta joka päivä mutta eipä tuolla sitten muuta tapahdukaan. Olkoon sitten miten lystää koko piha.
Eilen ennen yhdeksää aloitin punaisten keruun ja puoli neljältä lopetin, välissä pieni tauko. Mukana oli kaksi 15 litraista ämpäriä. Marjaa oli vaihtelevasti, kun sain kaksi toisista erillään kasvavaa pensasta tyhjiksi, kello oli 12.15 ja ämpäri melkein täynnä. Rivissä kasvavissa yhdeksässä meni kolme tuntia ja marjaa tuli vähemmän.
Pensaiden ikä on varmaan lähempänä sataa kuin viittäkymmentä vuotta. Ne olivat vanhoja jo silloin, kun isä osti tilan lisämaaksi yli 60 vuotta sitten. Linnuistakaan ei ole haittaa, vaikka paikka on ollut autio kymmeniä vuosia. Yhtenä kesänä marjavarkaissa oli käynyt karhu.
Mulla on paljon vielä taimia kuistilla, täyttää laittaa ne vauvalaan kun ei niitä penkkeihin voi laittaa, en löydä niitä keväällä.
Mökillä keräsin viinimarjoja.
Torimyyjä toi pari säkkiä kauroja. Sekoitin niihin auringonkukansiemeniä. On talviruuat linnuille.
Kastelin vähän.
Laitoin pistokkaita juurtumaan sisälle ja nostin pari purkkia talvetettavia sisälle.


