Kiva kuulla että pärjää. Omani onkin ihan auringon riuduttama
. Ptiäisi vielä yksi pistokaskin siitä saada muuta huonolta näyttää..
Puskana entinen ananaskirsikkani teki paljon herkkusyötävää. Harmittaa, kun yksi syksy päätin kyllästyä kasvin tuvassa pitämiseen talven yli.
Mulla (viime vuonna) kasvoi miten sattui, hedelmiä tuli. Mut hyötykasviyhdistyksen mukaan: Latvottava ajoissa, peruslaji voi kasvaa jopa 3-4 metriseksi. Ei mainita sen kummemmin mikä se peruslaji on (Kai se on vaan se Physalis peruviana). Jos on saanut “Little lantern” siemeniä/taimia, se kasvaa vain 50 senttiseksi ja ei tarvi latvomista.
Joskus muistan lukeneeni et latvotaan kuten meloonia, mut mä en oo kans tehny muutaku mutu-tuntumalla. Isompi kaveri on tietysti tuettava kuten tomaatitkin.
Mun roikale on tänä vuonna ihan uuvatti. Ei kukan kukkaa tai muutakan järkevää toimintaa näy koko kasvissa. Pitäis vissiin istuttaa uusiks ja vieläpä isompaan. Onneks kasvatti sentään uudet lehdet auringon polttamien tilalle. Hoyabellan pikku puskat on oikein sieviä!
Oi, ne on sitten hyviä. Kypsyminen otti ainakin syksyllä aikaa ihan liian kauan, ei malttanu odottaa. Toisaalta ne hedelmät sitten säilyivät viileässä lähes yli talven. Voi kunpas vaan minunkin “pieni”(2m) intoutuisi jo kukkimaan!
Saamani ananaskirsikan latvapistokkaat olivat kukassa ja hedelmiäkin oli. Vaikuttavat jo juurtuneilta ruukussaan tuolla kasvihuoneella.
(Pistokkaat olivat kasvaneet antamistani pistokkaista…)
Muutaman karviaiskoison hedelmän olen jo saanut maistiaiseksi. Kasvihuoneeseen sain mahtumaan yhden kasvin, ja kaksi jätin talon seinustalle ruukkuihin. Hyvin on hedelmän alkuja tulossa joka kasvissa... Lajike on Little Lanterns, eli se matalampi versio karviaiskoisosta.
Minulla on yksi ananaskirsikka kasvihuoneella kasvamassa. Pari hedelmää kypsymässä siinä, ja muutama kukka lisäksi auki, muutama alullaan. Ei voi sanoa hirmu satoisaksi tätä![]()
Mulla ei oo vielä ees alkanu millekkään! Elä sie huoli siis. Viimeksikin satoa syötiin sit vielä talvella…
Itselläni on kaksi(!) little lanternia (pienellä!) parvekkeen pöydällä. Koko kesänä ei ole mahtunut kunnolla kulkemaan parvekkeella (tomaatit ja ananaskirsikat tukkivat väylän) saati sitten syömään pöydän ääressä. Little lanterneissa on valtavasti lyhtyjä, mutta nyt ovat taas ruvenneet pudottelemaan ensimmäisiä raakana. Muistaakseni niin kävi aluksi viime vuonnakin, mutta sitten hedelmät rupesivat putoamaan vasta kypsänä. Ehkä toivoa siis on. Little lanternilla on mielestäni ärsyttävä tapa näin kasvukauden loppupuolella levähtää joka suuntaan. Johtuu ilmeisesti oksien pituudesta ja raakileiden painosta. Jonkinlainen tukikehikko olisi hyvä pitämässä oksat ryhdissä. Optimaalinen tilanne olisi, jos sitä voisi kasvattaa isolla terassilaudoituksella tms. jossa olisi tilaa ryöpsähtää sivuille päin. Isot ananaskirsikat vasta virittelevät ensimmäisiä lyhtyjään. Ensimmäiset kukat kyllä tulivat jo kesän alulla, mutta isompaan multatilaan siirto ja liika lannoitus saivat ne putoamaan. Tuntuu että ison ananaskirsikan saa parhaiten kukkimaan suht pienessä multatilassa ja hyvin miedolla lannoituksella.
liikaakin satoa yksi taimi tuottaa 
Mä kasvatin siemenestä ananaskirsikan 3kesää sitten, eikä ole sen jälkeen tarvinut esikasvattaa!
Siementää rankasti ja alku kesästä kasvihuone täynnä sen taimia.
Jätän aina yhden kasvamaan ja muut nypin pois niin ja kesällä tulee koko ajan uusia taimia että nyppiä saa koko kasvukauden:)
Emokasvin talvisäilytystä ei mun mielestä kannata edes harkita.
Olin näköjään tyhjentänyt kasvihuoneesta vanhoja multia hernepenkkiin. Meinaan penkissä oli heinäkuulla enemmän ananaskirsikan taimia kuin herneentaimia…
Hyvin ovatkin säilyneet! Niihin tulee kohta kukkanuppuja, joten älä latvo. Oma talvetusruukkuni kerkesi vaarallisesti kuivahtaa juuri tässä kevään korvalla. Minulla tirrottaa nyt yksi hikinen varsi suuresta ruukusta.
Minulla on suuri puska viime vuodelta ja latvat täynnä uutta kasvua, niin varmaan lähtee pistokkaana, mutta onko kokemuksia kumpi parempi eli vesilasiin juurtumaan vai suoraan multaan?
Ja kannattaako vanha jättää satoa tuottamaan?
Alisha, minä juurrutin vesilasssa, aika nopsaan kasvatti kunnon juuret. Laitoin kolme vartta per potti multiin juurtuneena, ja ne lähtivät oikein hyvin kasvuun siitä heti. Minulla se vanha kuivahti nyt joku aika sitten kokonaan eli menee roskiin mutta mikäs sinä, sainhan monta uutta kasvia juurrutettua täksi kesäksi satoa antamaan ![]()
Muos, ai niin kysyit kannattaako se vanha jättää satoa antamaan - tottakai jos sen hengissä saat pysymään. Minulla jostain syystä sen jälkeen kun pistokkaat olin siitä leikannut ja uuteen multaan sen ruukuttanut, se kuivui. Leikkasinko pistokkaat siitä sitten liian aikaisin (jo tammikuussa) vai teinkö mullanvaihdon liian aikaisin…? Kuivumissyy on epäselvä.
Kiitos Nuu ja tuo voi ollakin hyvä idea laittaa useampi samaan.
Tänään meni mulla ananaskirsikka kokeiluun. Kylvin tuota pienempää lajiketta ‘Little Lantern’. Katotaan saanko sitten mitään kun lueskelin että on tukala idätettävä tämä ananaskirsikka.
Kylvin myös noin viiko sitten, mutta vielä eivät ole itäneet.
Minullakin on ollut kylvölautalla suunnilleen viikon ja vasta yksi siemen näyttää itämisen merkkejä. Jännä miten nopeasti sitä unohtaa nämä jutut: Viime keväänä kylvin jo tammikuussa ananaskirsikankin, ja nyt ei ole mitään muistikuvaa siitä että itäminen olisi kestänyt kauan. Muistan vain sen että tykkäsin hirveästi sen ryhdikkäästä kasvutavasta.