Apinankukka, Mimulus


Mimulus ringens

…monivuotinen apinankukka. Talvehtinut täällä hyvin jo kaksi kertaa. Kukka ei kovin näyttävä, pienikin, mutta ryhmässä ihan kaunis. Puolikorkea ja kukkii hyvin puolivarjossakin.

Apinankukassakin oli jo virkeän näköisiä alkuja. Hyvin oli talvehtinut.

Mulla ei ole kellarista tuodussa purkisssa kovin montaa elämän merkkiä, mutta kai se sieltä, jos edes vähänkin. Sen sijaan elämää on hyvinkin niissä, jotka heitin syksyllä  vaan maahan, en edes kunnolla kaivanut kuoppaa tai peitellyt kuin lehdillä. Ne ovat niitä keltaisia tavallisia.



Hyvä että huomasin tän Apinaketjun. Mulha oli montapurkkii niitä maakellarissa. Kävin äsken kaivaa ne pois. Aika elotonta, ainakin kahdessapurkissa on elämää. Laitoin syksyllä tarkoituksella niitä useampaanpurkkiin, että ainakin jokin jäisi eloon. Enkä kastellut niitä kertaakaan maakellarissa, useimmiten ne mätänee talvella, kun kuivuu.

Minulla onnistui tänä vuonna siemenestä kasvatus :slight_smile: Pääsivät parvekelaariin ja vaikka ovat pieniä, näyttäisivät tekevän nuppuja :smiley:

On ihan pakko kokeilla, jos saisin talvetettua parvekkeella kesän jälkeen laittamalla heidät piiloon pakkaselta oikein hyvin :slight_smile:

Onkos tää pusu kuinka ronkeli tuon auringon suhteen, haittaako jos istutan sen paikkaan johon ei paista ku aamuarska

Kahden kesän kokemuksella kallistuisin olettamaan että varjopaikassa kukinta on heikompaa. Kesäkukat tykkäävät auringosta. Tosin on minullakin sitä yhdessä sellaisessa penkissä johon joskus 13 jälkeen osuu enää hajavaloa. Kyllä ne siinä ihan kukkivat nätisti.

Kyllä ne varjossa ihan riittävästi kukkii, eikä tarvitse olla koko ajan juottamassa. Toista kertaa en kyllä paahteeseen laita, ei niitä meikäläinen pysty kastelemaan riittävästi.

Ku mä sain aika ison palasen pusua veekun vaimon äitiltä ja kömmätin ikkunapielissä roikkuu kaks amppelia tyhyjänpanttina, aattelin, että oisko ne siinä hyvät vai onko se ylipäätään minkään näkönen amppelissa

Se kasvoi ruukussa kyllä ihan ylöspäin, vanhemmiten siitä tuli vähän sellainen rotisko. Leikkasinkin sen sitten alas ruukuista loppukesästä. Ei enää ehtinyt kukkia muistaakseni toista kertaa, mutta oli ikävän näköinen pitkiksi hujahtaneine kasvustoineen joten pakko oli leikata. Se on kamala juoppo ja amppelissa kuivuu kasvit aika helposti.

Paras sit istuttaa se maahan

Muuten mukava amppelissa, mutta tahtoo kuivua.

Osa apinakukista talvehti sisällä, mutta nämä jäivät vahingossa  maahan ja keväällä ne sieltä tulla tupsahtivat, nyt kukkivat :slight_smile:

No apinankukka son ainaki selevinny hengissä tähän asti. Niin mahoton lykkää uutta kasvua purkissa

Mullakin hengissä suojaamattomana parvekkeella, ajattelin nostaa sisälle kasvamaan, joskos sitten pistokkaita ottaisin :slight_smile:

Otin siis pakkasten tultua apinankukkani sisään ja edelleen on hengissä. Mullasta lykkää uusia taimia, kun kesällä varisi siemeniä mullan pintaan. Tekee myös kovasti vanhoista uusia versoja.

Tuossa loppukuussa ajattelin aloittaa miedon lannoittelun, kun tuo on vain laarista ruukkuun kahmaistu ja siten ihan rutiköyhässä mullassa.

Eräs sukulainen kasvattelee tätä kukkaa vuodesta toiseen "Lapinorvokkina". En ole hennonnut hänelle oikaista asiaa…Sinänsä harmiton nimisekaannus lienee yleinen etenkin vanhemmalla väestöllä. Kyseessä taitaa olla juuri Kelta-Apinankukka. Aidon ‘Lapinorvokin’ kanssa sillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä.

Apinankukkaa myydään myös "Hyvän äidin kukkana" (etenkin äitienpäivän aikoina) sehän onkin lähes sama asia… lasten suustahan sen totuuden kuulee!

Kansankielellä jonkin sortin "Jupoksikin"-milloin minkäkin erisnimen kera, tätä tituleerataan…

Kuitenkin tuo Kelta-Apinankukka on aika raikkaan kaunis. Sitä olisi ihan kiva kokeilla joskus. Etenkin tuolta, kaiketi Karjalasta aikoinaan tänne kulkeutunutta vanhaa ja kestävää perennakantaa… "Lapinorvokkia".

Täällä myydään ihan puutarhalla lapinorvokkina…

Meilläpäin kulkee nimellä evakko, onko kulkeutunut aikoinaan evakkojen mukana tämän alku.

Ja tuola mun kotipuolessa sitä kututaan pusuksi