Aronia (kaikki), Aronia

Kiitos neuvoista! Sainkin marjoja kaksi ämpärillistä. Pitää harkita mehumaijan ostoa, olisihan sillä muutakin käyttöä.

Ihan pelkistä marja-aronioista saa aivan ihanaa hilloa, kun lisää sokeria melkeinpä yksi yhteen. (Tiedän, kuulostaa kamalalta, mutta on oikeasti tosi hyvää.) Marjoja keitetään, kunnes ne pehmenevät, sitten ne soseutetaan, lisätään sokeri ja keitetään vielä vähän ennen purkitusta. Näin se suurinpiirtein meni. Tein sitä toissavuonna (toisen satsin tein omenan kanssa ja hyvää tuli siitäkin) ja siitä tuli heti koko perheen ehdoton suosikki. Nyt se on loppu :frowning:

Parasta mehua saa aroniasta ja omenoista, tai raparperistä höyryttämällä.

Kolme ämpärillistä aronianmarjoja kerättynä, loput saa jäädä.

keräsit jo? - minä en ole oppinut monista erilaisista yrityksistä huolimatta tykästymään marja-aroniaan ollenkaan, mutta naapurini tyytyväisenä kerää minunkin ainokaisen pensaani tyhjäksi. hän kerää ne aina vasta parin ens pakkasyön jälkeen. ovat silloin kuulemma parhaimmillaan.

Otanpas tännekin osaa, kun aroniat notkuvat vielä marjoista ja yhden ämpäritilauksen olen luvannut kaverille toimittaa - marjat paranevat vain jos saavat kerran pakkasta (ennen kuitenkin kuin linnut ehtivät humalahakuun). Minä itse en saa aronianmarjaa, enkä pelkästään aroniaa hillonakaan alas. Siinä on oma makunsa ja siitä joko pitää tai ei. Itse olenkin tehnyt siitä joka vuosi Rautatieomenoiden (jota taas ei voi omenana syödä) kanssa hilloa ja sen pystyn nippa nappa syömään. Keväällä oli pakkasessa vielä mustia viinimarjoja syömättä ja aronioita - tein niistä yhdessä ja sen myös pystyn syömään, ei maistu liikaa aronialle! Siitä johtopäätöksenä olenkin tehnyt, että jotain "kirpakkaa" tms. , vaikka puolukkaa mukaan, niin maku on toinen. Viiniä tein n. 15 -vuotta sitten ja sen parempaa en mistään saanutkaan, siihen se sopi. Nyt en jaksa enää. Aronia marjana on terveysmarja ja auttaa verensokerin tasaamisessa, eli sopii sellaisenaan ns. pillerinä diabetesta sairastavalle, mutta taasen sydänvikaisen ei saa "joka päivä" nauttia marjoja, en muista miksi - oliko se veren hyytymistekijään vaikuttavaa, mutta näin tuli joskus jossain ohjelmassa.
Muuten hyytyvät hilloissa pektiininsä avulla, jos mukana on raakoja, mutta maku kärsii!

No kun ovat alkaneet jo varista.

Minulla oli vanhassa pihassa marja-aronioita, yksi rungollinenkin (nyyh) ja heitin ne aina sekamehun joukkoon. Yleensä hiukan mansikkaa mukana ja hyvä mehu tuli.

Sellaisenaan lapset söi niitä kerätessä mutta itse en oppinut pitämään vaikka kuinka oisin ajatellut että on terveellistä ja hyvää :wink:


Tuntuu siltä kun olen lukenut viestin kaikki lisäykset, että kukaan ei ole kokenut ongelmana aroniaaidan alaosan lievää alastomuutta.Itse olisin huolettomampi, jos alhaallakin olisi kattava näköeste kadulle. Talvi on sitten eri asia, eikä pihalla oleskella samaan malliin kuin kesällä. Kesällä piha kihisee tunnelmaa mutta se alaosa.(n50sm).



Rivitalon pieni piha, josa n. 10m katua vasten. Olen miettynyt perennoja ja jotain pensasta, mutta sain ajatuksen täältä tai pari, että

‘kasvaa täyteen alhaalta’ ja ‘pistokkaista voi lisätä’. Niin että pistokkaitako harvoihin paikkoihin olisi hyvä ratkaisu täällä Vantaalla?

Meilläkin harva, korkea aronia-aita koettiin ongelmaksi joitakin vuosia sitten ja aita leikattiin alas. Sen jälkeen leikkaamisesta on huolehdittu säännöllisemmin ja aidasta on tullut oikein hyvä.


Minä leikkasin viime keväänä vapaasti kasvavaa pensasaitaani (ei kyllä aronia) sieltä täältä alhaalta oksia pois. Saman teen ensi keväänä. En halua leikata koko aitaa matalaksi millä se kyllä tuuheutuisi kerralla. Sieltä täältä leikkaamalla se tuuheutuu alhaalta pikku hiljaa ja näkösuojaa on sitten ylempääkin :slight_smile:

Minä olen laittanut aronian alle/eteen siellä pärjääviä poimulehtiä ja raunioyrttiä peittämään alaosaa. Marja-aronialle suositellaan vanhempien oksien alasleikkausta vuosittain, sen pitäisi auttaa pensasta pysymään tuuheana.

Alasleikattu aronia-aita kasvoi hurjasti heti ensimmäisenä kesänä ja kahden vuoden kuluttua se näytti jo  tällaiselta.

Yli metrin kasvoi tänä kesänä keväällä alasleikattu, ensi keväänä vähän korkeammalta uudestaan.

Toiseen pätkään kokeilen harvennusta, luulisi naapurinkin suostuvan kun ei oikein tykännyt alasleikkuusta ja kerää mielellään marjat aidanteesta.

Jees. En oikein tiennyt miten toimisin, niinpä laitoin kokeeksi pomulehteä minäkin. Sehän leviääkin helposti!



Oli kiva kuulla Inki.

Täällä Norjassa olisi mielenkiintoinen pensas: mustamarja-aronia ‘Hugin’, joka on matalampi kuin Viking ja jotenki myös maatapeittävä. Jos kokelisi lyhyelle matkalle vanhan aidan sisään tai viereen. Jaksaisikohan nousta?

rstrr, luulisihan tuon pärjäävän, ainakin jos laittaa hiukan eteen ja lomakkain vanhojen pensaiden kanssa.

Kiitos hyvistä vinkeistä. Uskonkin että pääsen eroon siitä ‘avonaisuudesta’ näillä neuvoilla. Ja keväälle puuhaa.

Eli meillä on koristearonia aita. En ehtinyt sitä keväällä leikata ja on aikas epätasainen, onko liian myöhäistä nyt tasoitella?

Ja toinen kysymys: aidanteessa on pari aukkoa, jostain syystä aronia on niistä kuollu. Voiko aroniaa jotenkin lisäillä, esim. leikata pienen pätkän oksaa ja tökkäistä maahan? juurtuuko se siitä sitten?

Kysymys marja-aroniapensasaidasta. Pensasaita on noin 3 m korkea ja 10 vuotta vanha. Viime kesänä havaitsimme kaksi vierekkäistä pensasta kuolleen. Arvelimme, että se johtui siitä, että naapuri istutti noin 2 m päähän puun (noin 2 m korkea). Mutta nyt on muutoinkin pensas harventunut ja yhdestä kohtaa myös melkein kokonaan lehdet hävinneet. Viime aikoihin asti pensasaita on kasvanut hurjaa tahtia. Mistä tämä voisi johtua? Jokin tauti? Voiko asialle mitään?