Sementtilaasti on tietääkseni muuten samaa tavaraa kuin kuivabetonikin, mutta pienemmällä jyväkoolla (S30 eli 3 mm jyväkoko). Paikallinen k-raudan myyjä kyllä ymmärsi, mistä oli kyse, kun kyseltiin sitä kuivabetonin nimellä. Sementtiä laitettiin sinne sekaan ymmärtääkseni lisäämään juuri sitkoa, ja hyvin käsiteltävää siitä tulikin, kunhan teki tarpeeksi tanakkaa tavaraa.
Minä en tiedä ihan varmasti tuon seoksen talvenkestävyydestä paljaan taivaan alla. Ymmärtääkseni sen pitäisi kyllä olla pakkasenkestävää. Meillä kyllä pistetään sementtiluomukset silti talveksi liiteriin suojaan. Jos patsaassa on jossain reikiä, rakoja tai halkeamia, joihin pääsee vettä sisään, pakkanen voi paukauttaa ne rikki, eikä sitä riskiä huvita ottaa.
Tuommoisesta kipsijutusta en ole ennen kuullutkaan, mutta tämä sanomalehtitekniikka on selvästi kehitetty jotta saataisiin kevyt mutta tukeva luomus. Paperi vettyy ja painuu sisäänpäin, kun päälle lätkitään kosteaa sementtitavaraa, jolloin verkko päätyy sementtikerroksen sisään vahvistavaksi tukirakenteeksi. Päällystystäkään ei välttämättä tarvitse, jos siloittelee ja muotoilee patsaan valmiiksi ennen kuivumista. Jos oikein nopeasti toimii, siihen voi upottaa mosaiikinkin suoraan.
Siilet ja kissa olivat “jossain”, mutta niistä sen verran, että kivet olivat runkona, “nenää” ja nystyröitä lisäämällä ei betonia paljon kulu. Kissalle kiveen lisättiin pää ja kippura häntä verkolla. Sisällä on mm. muovikanteen valettu riikkimennyt iso myrkkylasimaljakko, jonka pohja ja reunus on korvattu siis betonilla. Pinta päällystetty peileillä. Kynttilä maljakkoon ja tunnelma on siinä! Voi myös käyttää ulkona - tuuli ei vie. Eli mielikuvitus ja ennenkaikkea rohkeutta uusille betonintyöstäjille! Minulla tämä on vasta alkutekijöissään. Saisinpa vanhat ensin valmiiksi - iso Jouluinen tonttu odottaa tekijäänsä…
Voi kuinka hienoja betonitöitä. :o Ihana mosaiikkipupunenkin. Aivan tekee itsekin mieli kokeilla näpertää jotakin näillä rähmäkäpälillä.
Sinulla on ollut "ammattitaitoisempi" myyjä… samasta liikkeketjusta aikoinaan juuri noihin töihin kyselin ja tuota sitkoainesta (sementtiä), ei kukaan neuvonut. Ilmankos mulla oli niin kovin rakeista, en saanut sileää pintaa millään ja valui kovin herkästi. Olen miettinyt mistä saisi jotain ainetta, jolla saisi sen vesisuojan pintaan ja täyttäisi mahdolliset kolotkin… K -Raudassa eivät osanneet täällä neuvoa.
Minä muuten olen rähmäkäsi ja sormeni vääntyilleet ja kuluneet, mutta kun tahto on kova, niin kyllä Jotain synty… Kannustan yrittämään!
Hienoja!
Jopa se rupesi päässä porisemaan kun näitä katselee. Nyt on marjat pakkasessa ja mehut tehty, takapiha siivottu ja sipulit istutettu. Ensi viikolla tulee lumet. Jjesss. Ihanat luppopäivät tulossa ja pentissä paljon hienoja kuvia…
Minä suunnittelin kanssa että teen jostain vanhasta villapaidasta suikaleita ja päällystän sementtiin kastetulla kankaalla kanaverkkorungon. Nyt kun noita kuvia katsoo, niin sehän tosiaankin jää tuo verkko tukemaan valun sisälle, kun täyttää elukan paperilla joka antaa periksi kun aletaan lisäämään massaa päälle. Sen jälkeenhän voisi laittaa kangassuikaleita sitomaan työtä. Ja toisen asian viisastuin myös, sinnehän voi laittaa sisälle tosiaankin styroksia ja rautaromua tukemaan runkoa. Sinne vaan kaikki vanhat rämät ja kaatikselta dyykataan lisää!
Pitäisikö tässä samassa uhossa ehdottaa arvausleikkiä: kötöstetään vanhat kattilat, sahanterät ja laskettelumonot rautalangalla rototyypiksi ja kuva penttiin, “kuka arvaa mikä taideteos tästä tulee”
Harkittavaksi jää julkaistaisiinko kuva jo ennenkuin itsekään tietää mikä siitä lopultakin tuli.
Nuo puput ja koru on kyllä jo tarkkaa hienosäätöä ja kärsivällisyyttä vaativia.
Milloin Sinix olet linnut tehnyt? Kärsiikö mennä “talttuttamaan” ettei lohkea? Kyllä kai betonityön pinta ja muoto saakin olla vähän roheempi, (elä huokase). Jos keramiikassa sitten siloittelisi.
Linnut ovat kököttäneet ilman kehitystä yhden talven yli, eli viime kesänä… into hieman lopahti kesken, tai kaikkea ei vain ehdi tehdä ;(
Arvatkaas, kun joku arkeologi joskus tuhansien vuosien pääsätä kaivelee/tutkii meidän tekeleitämme ja ihmettelee, että mitä/miksi tällaisen kivimassan sisään on kätketty rautaa, romua, haarukoita, lusikoita jne.
Voisiko saneerauslaastia ajatella pintakäsittelyyn? Eikös se kestä ulkonakin? Meillä on ulkokaivon pinnassa myös antiikkilaastia ollut jonkun vuoden, sileähkö valkoinen pinta tulee siitä. Ja kippokin muuten, loppujämästä tein kipon ja sekin ollut pihalla monta vuotta.
Tosi kaunis sinixin riipus! Ihan mun näköinen!
Hensku, voit muuten olla oikeassa, kiitokset! Käväisempäs uudelleen rautakaupassa. Jotenkin tuo raahaaminen alkaa ottaa voimille ja haluaisi työt joskus loppuun. Uusia on turha alkaa, ennenkuin vanhat ovat valmiina.
iiris-kukka, ota kiireellä ulkoa hyväsuomuisia lehtiä ja halpaa rautalankaa koukuksi (sitä on lehden sisälläkin hieman), pienin pussi valmista (mahd. pienirakeista) betonia ja muovin päällä levitä betonimössä, johon painat lehden, ruotopuoli betonissa… Muotoile reunat tikulla tms. siistiksi ja anna kuivua. Kuivuttuaan lehti lähtee pesemällä pois. Sen jälkeen maalaat mieleiseksi ja itse liimasin halpoja tekotimantteja ja koholakkaa ikäänkuin vesipisaroiksi omaani. Korulle ei paljon kustannusta tule ja lopusta betonista voi tehdä vaikka muottiin tuikuille betoni "pölkyn", tms. ja kuivassa loppubetoni säilyy myös ensi kesään. Tein monta korua sarjana ja osa lähti ystäville. Taakse voi vaikka liimata jonkin kuvan (esim. servetistä repien) ja lakata, tai vain maalata senkin. Koruhan käytössä kyllä kääntyy joskus nurinpäinkin. Muovinen sydänmuotti käy hyvin, jos tekee sydämiä jne.
Nyt olen kyllä ihan sanaton katsellessani näitä upeita betonitöitä. Tosi hienoja, kylläpäs olette näpsäköitä!
Saneerauslaasti on juuri nimenomaan ulkotilojen betonitöiden päällystykseen hyvää tavaraa. Näin meille kurssilla opetettiin. Vielä jos siihen sekoittaa väripastaa, voi sillä värjätä luomuksensa, tai kiinnittää pintaan koristelua. Tuolla betonivalukeskustelussa oleva kivin koristeltu laatta on ensin päällystetty värjäämättömällä saneerauslaastilla ja sitten painettu kivet siihen.
http://www.saunalahti.fi/~uhieta/taide/betoniveistos.htm
OHHOH mitä minä löysin!
Kiitos ohjeesta sinix!
Kesää odotellessa ja haaveillessa valmistui 22.2.2011 pihakoriste.
Yllättävän hyvin sementtiä voi muotoilla
9.2. Vääntelin rautalankarunkoa, tätä joutui myöhemmin litistelemään ja painelemaan, välillä työ näytti hirvelle
ja välillä lehmälle. Kannattaa näköjään tehdä ajatuksella aloitus mutta menee se näinkin.
Sulloin hökötyksen täyteen purkutapettia, räknäsin että liisteri ja kosteus tekisi hauraasta paperista muotoiltavaa.
Sanomalehti olisi ollut tarkoitukseen yhtä hyvää.