Cayennet ainakin haaroittuvat näköjään hyvin nuorena ilman latvomista. .
.
Hyvä Viherpiiperö! Niin sitä koulussa hyötyy harrastuksistakin. .
.
Tammisillan puutarha Turun lähellä Piikkiössä on myynyt chilin taimia. Taitanevat olla loppu tai ainakin lopuillaan. Ovat toimittaneet muiden taimien ohella ainakin Jyväskylä-Tampere-Lahti alueelle.
Kyllä mä olen siellä täällä nähnyt satunnaisesti myynnissä chilintaimiakin, mutta eivät oo yleensä mitään kovin hyviä laatuja. Jos haluaa hyviä lajikkeita kasvattaa, niin melkein kyllä tarvii siemenestä aloittaa. Paprikan taimia olen nähnyt enemmän myynnissä.
C. Galapagoense tekee ensimmäisiä nuppujaan.
Ei näkynyt Tammisillan puutarhassa chilejä enää viikonloppuna, mutta Kauppilassa niitä on
Ihku Galapagoense, näkyyköhän niitä ihan livenä paikan päällä. Lalalalaaaa meen syksyllä sinne!!!
Nostin ainokaisen Habaneroni rapulle aurinkoon. Varmaan kestää sen, kun on auringon edessä harsopilveä.
Minunkin olisi pian aloiettava ulkoiluttaminen.
Minä vein eilen kaikki chilit ja paprikat kasvihuoneeseen, ruukutin ja laitoin kanankakkaa. Sinne jäivät. Aika raakaa touhua viedä suoraan asumaan kasvariin, kun en ole edes ulkoiluttanut heitä… Mutta toisaalta, sisällä on ollut lämpötila 17-19 astetta, eilen ulkona oli 25 ja kasvarissa enemmänkin. Yölläkin oli ollut yli 12 astetta ja hyvin olivat aamulla kaikki hengissä
Kokeilenpas kerjätä täällä chiliketjussa niin jospa tulisi nähdyksi. Poistetaan pois jos ei saa olla.
Olisiko kenelläkään jokunen ylimääräinen chilintaimi, surkeat räpiskötkin saisivat hyvän adoptiokodin Tai leikattu pistokas edes?
Koulu ja harjoittelu veivät talvella kaiken energian (työharjoittelun illat menivät nukkumiseen ja vapaapäivät marketin kassalla samalla lopputuloksella) ja yllättävä kevätaurinko tappoi talvehtineet chilit
Vaihtariksi löytyisi lähinnä huonekasvin pistokkaita, mm. Jutilta peräisin olevaa Jaakonkukkaa, punaista valkoista ja keltaista piikkikruunua (menevät hyvin samaan ruukkuun) yms. tavallisia.
Keltaista vadelmaakin olisi jokunen peltosarka, pieni marja mutta paljon.
Mirja M; mulla saattais olla muutama ekstrataimi mutta ne sijaitsevat Nurmijärvellä.
Minullakin voisi olla ylimääräisiä, mutta ovat täällä pirkanmaalla/hämeessä (en tiedä enää edes mihin kuulun hemmetin lääniuudistusten jälkeen).
Mäkin laitoin chilit vaan pienistä poteista suoraan suuriin ämpäreihin ja jätin kasvariin. On tuossa kyllä aika paljon varjoa päivässä, että eivät kuitenkaan koko päivää saa aurinkoa.
Mites on, tarvitaanko kaksi chiliä tuottamaan satoa, vai tuottaako yksinkin? Kaksi ensimmäistä chilin pötkylää ovat jo viiden sentin mittaisia, elämäni ensimmäiset!
Tarvitseeko chili tosiaan noin hirveän ison kasvupurkin kuin suuren ämpärin? Mulla kasvaa edelleen maitotölkeissä ja näyttävät tyytyväisiltä, kun kerran kukkivatkin…
Riippuu lajista ja sadon tarpeesta ja chilin tulisuudesta ja kuinka tulisesta ruoasta tykkää. Yksikin satoisa 10l ämpärissä voi riittää.
.
Chilikin tekee satoa juuri niin paljon kuin jaksaa. Ei yhtään enempää. .
.
Tarkoitin pölytystä, siis tarvitaanko pölytykseen kaksi eri yksilöä, vai tuottaako satoa vaikka ei ole kaveria?
He, he. Ei tartte kaveria. Joka kukassa on emi ja heteet. Sisällä tarttet siveltimen ja ulkona pölyttäjähyönteisiä.
Kyllä se tuulikin riittää ulkona ja ravistelu sisällä, siveltimellä voi maalata Ateneumin uutta näyttelyä varten
Kiitän, kiitän. Voin sitten heittää tuttaville jonkun chilin