Tämän piti olla nimilapun mukaan miniruusu!
Kevät ja alkukesä ovat minusta pihassa parasta aikaa.
Mummolan pihasta lähtöisin oleva ikivanha pioni. Tämä on sitä vanhaa lajia, jota ei tarvitse tukea.
Kun taas nämä uudet jalostetut lajit rötköttää pitkin pituuttaan tukematta.
Lähikuva vielä tumman punaisesta pionista... 
Jalopähkämö ei sopinut kukkapenkkiin. Sille on kaivettu vain kuoppa nurmikolle...
Etupihalla on norjanangervopensaita. Tämä nykyinen koirapoika oli pienenä innokas pyöräilijä, mutta kasvoi sitten niin isoksi, ettei enää mahtunut koriin. Kissavaljaimet olivat turvavöinä.
Edellinen koira pysyi kohtuullisen hyvin pihassa, ja suostui olemaan myös pihan poikki vedetyssä juoksunarussa, mutta Timille piti rakentaa aita.
Orapihlaja-aidan juurella oli pari päivää katiskaverkkoa rautalangalla kiinnitettynä, mutta tämä houdini nosti sitä kuonolla sen verran, että pääsi pujahtamaan ali. Ei se sen pidemmälle lähtenyt kuin naapurin tarhakoiria ärsyttämään. Laitettiin sitten vihrea metalliverkko.
Paperivalokuvasta skannattu kuva. Seuraava kuva oli ylivalottunut, siksi punainen toisesta laidasta.
Ihanaa uusia pihakuvia! Kaunista, laitathan lisää.
Koirapoika takapihanterassin työpaikalla. Säleikössä kasvaa alppikärhö.
Ja etupihan portin työpaikalla...
Ja keskipihan töpaikalla...
Välillä sisällä vingutaan ohikulkijoille ja haukutaan ylinopeutta ajaville autoille ja varsinkin peräkärryille.
Vielä iltamyöhällä vahditaan, josko joku vielä kulkisi tiellä.
Varsinki pienenä tämä työnteko väsytti niin, että piti välillä ottaa terassilla nokoset.
Pienellä koiralla riittää kiirettä! =D
Töiden välissä pitää vähän leikkiäkin..
Viime vuoden toukokuun alussa oli multapussit jo hankittu, mutta koirapojalla oli vielä talviturkki tallella.
Toissakesänä takapihan terssilla oli koiraa varten aitana vielä tämmöinen ruma metalliverkkoaita.
