(perenna)
Verihanhikki kukkii jo, vaikka istutin myöhään syksyllä. Ostin kolme poistopöydältä ja kaikki kukkivat.
(perenna)
Verihanhikki kukkii jo, vaikka istutin myöhään syksyllä. Ostin kolme poistopöydältä ja kaikki kukkivat.
Vink, vink? Hämmästyin tänään löytäessäni verihanhikin kukkavarren melkein metrin korkeudelta jaloritarinkannuksen varrelta!
Eli mitäs jos kokeilisimme siitä pikkuista kukkaköynnöstä
Minullakin kukkii tuollainen punaisten kukkien kukkapenkissä. Jotkut kukkavanat nousevat todellakin yllättävän korkealle. Kukka muistuttaa pientä ruusua. Omani kylvin siemenestä joskus vuosi sitten ja olivat todella pieniä taimia viime kesän kunnes tänä kesänä sitten alkoivat kukkimaan.
Kävin laittamassa juuri verihanhikille pensastuen ja päätin muuttaa sen kasvualustan tasaisemmaksi, jotta voin asentaa ensi kesänä sen ympärille huomaamattomamman jänisverkkorinkulan.
verihanhikin siemeniä juuri keräilin ja pohdiskelin, että peitetäänkö ne vai mitenkäs niitä pitäisi hoidella? Suoraan maahan meinaan laittaa. Niitä riittää kyllä jakoonkin, jos joku haluaa.
Kannattaa valita tarkoin tämän kasvin paikka. Viime vuonna istutin kaksi tainta suht lähelle penkin reunaa. Kukki nätisti. Nyt se teki sitten tämmöisen tempun
Mihin aikaan kesästä verihanhikki kukkii? Pitkään vai pikaisesti? Koulin juuri vaihtarisiemenistä kasvatetut taimet ja huomasin, että penkki, joka on pisamakellojen (valkea), ritarinkannusten (tummansinisestä valkeaan), eriväristen leimukukkien ja aikaisten sipulikasvien hallussa, tarttis jotain näihin aikoihin kukkivaa, eli joka aloittaisi ennen juhannusta, mielellään kirkkaanpunaista. Käviskö? Jollei, niin tartteeko paljon aurinkoa, jota ei pihassa juuri ole tarjolla? Jos tarttee, niin täytynee viedä taimet kesämaalle. Niin ja tartteeko kukkavarret tukea?
Mulla ainakin kukkavanat ovat rennon lamoavia, ei pystykasvuisia. Taitaa tykätä paremminkin valoisasta paikasta. Mielstäni koristearvo on niissä hopeanhohtoisissa "mansikan"lehdissä. Jos punaista kukka haluaisit tähän aikaan, ehdottaisin lewisiaa, sitä on monen väristä, ehkei ihan kirkkaan punaista kuitenkaan. Kesäkukilla saa helposti väriä penkkiin, jos meinaa tulla vihreäaalto. Ahkeraliisa menestyy hyvin avomaalla, samoin pelargoni.
Mulla olis verihanhikin siemeniä ja pitäis kylvää ne jotta saan kesällä maahan. Oisko jollain antaa kylväohjeita tälle, sillä netistä en löydä… Onko tämä sen verran harvinainen kasvi että ohjeet ovat kiven alla ?
Te joilla kuitenkin on kokemusta niin laittakaa ihmeessä tietoa, jotta me muutkin osataan! Kiitos!
Mä kylvin omani ihan ulos talvella (siis purkkii) ja itivät keväällä
Taisinpa kylvää toukokuulla ulos, niinkuin yleensä muutkin kylvökset, kun ei ole valoisia sisätiloja. Hyvin itivät ja kasvoivat. Edelliseltä sivulta näkyy, että olen koulinut taimet juhannuksen aikoihin.
Tarviiko kylmäkäsittelyn?
Ihan sattumalta katsoin tätä verihanhikki-keskustelua, että millainenkohan kukka kyseessä… No sehän on just se kasvi, mikä on siskon penkissä ja jonka nimeä ollaan pähkäilty pari vuotta! Ollaan kutsuttu miksi milloinkin, mansikkakukaksi tms. Tosi kaunis tuossa pölkkyjen lomassa. Pitäisköhän hakea jakopala Ainakin siskolla kasvoi vikkelästi hyväksi puskaksi jakotaimesta.
Verihanhikin siemenkylvöt aukaisivat kaksi ensimmäistä kukkaansa tänä aamuna. Kauniita ovat, kiitos lähettäjälle (pitäis olla parempi kirjanpito, että tietäis, mistä mikäkin on tullut, lista lähettäjistä on, vaan ei kasveista). Yllättäen olivat ihan tumman sametinpunaisia, luulin että ovat nimensä mukaan tulipunaisia. Nupuista vilkkui keltaista ennen aukeamista ja ajattelin, että jos ovat keltaisia, niin saavat lähteä. Nämä saavat kyllä ihan mielellään jäädä. Minkä värisiä verihanhikkeja on olemassa?
Verihanhikin punaisuus on aivan täydellinen, nam.
Korpikellollolta saaduista siemenistä kasvatettu kerrottu verihanhikki. Pysyy hienosti pystyssä.
Mulla on varmaan samaa, kun siinä on sametinpunaisia ja vaaleamman punaisia. Laitoin jo istuttaessa pikku veräjän penkin päähän, että saavat rötköttää sitä vasten, kun luulin kukkaa rentovartiseksi. Yllättäen eivät ole tukea tarvinneet, vaan nostavat kukkavartensa taivasta kohti. Kauniita ovat.
Minullakin on Korpikellon siemenistä kasvatettua kerrottua verihanhikkia (vaan meillä taitaa tänä kesänä retkottaa ne topakatkin kasvit kun vettä tulee jatkuvasti kuin saavista kaataen…
Höh, no jo minä tihrustin sitten oikein kun katsoin tuota Kurpan laittamaa kuvaa. On siinä kerrottu kukka ja mulla ei ole kuin tuommoinen yksinkertainen. Toivottavasti talven siemenkirjeisiin tulee siemeniä tuosta?
Tulee.