Kokeilenpas minäkin avata tänne oman kuvaston. Katotaanpa miten käy… 
Marraskuussa 2007 muutettiin tälle läntille, ja seuraavana kesänä alkoi ankara salaojitusurakka. Naapureiden katoilta käsin on nämä "ilmakuvat" napsittu kansalaisopiston puutarhasuunnittelukurssilta saadun ohjeen mukaan.
Tuossapa alla näkyvät talon emäntä sekä kissa käyskentelevän jonossa kuin köyhän talon porsaat.
Tämmöisillä heppoisilla puutarhatyökaluilla aloitettiin. Hiekkaa ja turvetta kiepsahti savimaahan aika monta kuormaa.
Hyötykasveista aloitettiin. Pensasmustikat muuttivat edellisestä kodista, siirto ja hätäistutus tapahtui lokakuussa 2007 pimeässä ja räntäsateessa - ja hyvin kukoistavat yhä samalla paikalla. 
Sittemmin on istutettu omenapuita, kriikunaa, herukkaa, karviaista, kirsikkaa. Neljästä vadelman taimesta on kasvanut hirmuinen pöheikkö. Kohopenkkikasvimaa ja yrttimaa on myös perustettu.
Nurmikolle varattiin pihan keskeltä suhteellisen pieni ovaalinmuotoinen yhtenäinen alue. Tai melkein yhtenäinen: keskellä nurmialuetta törröttää joku viemärintsekkausrööri, jonka naamioin rantavehnällä. Taustalla on rakenteilla etelärajan istutusalue, jota puistokaistaleen koivut armollisesti hiukan varjostavat. Muilta osin tonttimme onkin sitten varjoisa kuin Saharan autiomaa.
Tuo nurmialue todennäköisesti pienenee sitä mukaa kuin lapset kasvavat. Muuten pihalle ei millään mahdu kaikki mitä haluan. 
Alussa maa oli autio ja tyhjä, muutama avuton risu siellä täällä ja massiivinen kymmenen senttiä korkea kuusiaita tien puoleisella rajalla. Kesäkukilla onneksi sai nopeaa kivan näköistä jo ensimmäisinä kesinä.
Projektin alkaessa meillä oli kaksi poikaa ja syksyllä 2009 syntyi kolmas. Savea on pyörinyt pesukoneessa kokolailla paljon. Periksi en silti antanut, nopeasti siistiä nurmea ei kylvetty yhtään enempää kuin se pakollinen pelinurmi. Kaiken maailman maanpeitekasveilla katettiin muun muassa koko pohjoisen puoleinen etupiha. Tai katetaan. Keskenhän se vielä on. Alkuun päästiin sanomalehdellä ja kuorikatteella. Tässä kuva vuodelta 2009:
Ja alla tilanne vuonna 2011. Hieman on isäntä kesän mittaan pykännyt tuollaasta autotallintynkää tuonne päätyyn. Sinne tulee myös mulle oma "puutarhavaja". 
Vaikka tässä alkuvaiheessa on työtä piisannut (ihanaa sellaista) niin eipähän tarvii vuosien mittaan nurmea niittää näiltä lakeuksilta. 
Ihana toi kuva "emäntä ja kissa" - pihapiirissä ei paljon muuta ole kuin uusi talo ja roskis mut auringonkukat jo penkissä kukoistaa
Kasvimaalla on kokeiltu monenmoista. Herneet, persilja, porkkanat ja kurpitsat ovat suosikkejani. Viime talven ajan maassa on muhinut muutama valkosipulinkynsi (Aleksandra) ja nyt jänskättää tuleeko niistä mitään.
Kurpitsasta tuli poikienkin suosikki sen jälkeen kun löysin mahtavan kurpitsa-suklaakakkuohjeen. 
Ekana vuonna porkkanamaasta tuli yli 30-senttisiä muotovalioita mutta viime kesänä kasvatimme tällaisia babyporkkanoita:
No juu, auringonkukista meillä kyllä tykätään. Kylvän niitä itse, mutta tämän kokonaisuuden ovat laatineet paikalliset pikkulinnut. 
En ennen tiennytkään, että auringonkukkia on monenlaisia. Olen ehtinyt kokeilla jo vaaleankeltaisia ja tummanpunaisia, mutta kyllä tämä perinteinen malli sentään taitaa olla kaunein. Viime kesänä jostain kesäkukkaseoksesta putkahti pallonmuotoinen kerrottu arska, joita pitikin sitten tulevaksi kesäksi heti tilata pussillinen. 
Kesäkukkasuosikkeihini kuuluu myös
aitoelämänlanka, wooooo mikä väri! Ja mikä elinvoima! Keräsin noista viime syksynä siemeniä talteen, mahtaako niissä olla virtaa?
Puutarhan pääväreiksi olin suunnitellut sinivioletin ja valkoisen. Keltaisen kanssa on iso ongelma: en voi sietää sen värisiä kukkia, mutta monet tosi hyvät kukat ovat justiinsa keltaisia. Niin kuin nyt tuo arska. Ja peruspäivänlilja. Ja nauhukset. No ainakaan vaaleanpunaista puutarhaani ei pitänyt tulla missään tapauksessa…
mutta eihän tuo nyt kovin pahalta näytäkään. Taitaa loppujen lopuksi sopia violetin kanssa aika kivasti. Oranssiakin pukkaa pihaan väkisin kun kehäkukkia, siperianunikoita ja kaliforniantuliunikoita on ihmisellä oltava. Mutta aniliininpunainen - sitä jos meille ilmestyy, toimittakaa minut hoitoon! 
Valko-vihreät kasvit ovat kuitenkin ihaninta mitä tiedän.
Vau, mitkä istutukset teidän terassilla. Millä lannoitat elämänlankoja? Iso peukku 
.
Muutenkin hienoa.
muoks. Mulla oli sama "keltaisuus-allergia", mutta mm. luonnolaji-liljojen kanssa siedätyshoito tepsi hyvin.
Aniliininpunaisia esim. sormustinkukkia ei vaan voi vastustaa…
Mikä se noissa keltaisissa onkin, et aiheuttavat "vastustusta" 
Syksyllä esim. nauhukset ovat aivan upeita. Odotahan vaan sitä ihanaa aikaa kun mikään ei mahdu mihinkään, änget ja tunget kasvit johonkin ja seuraavana vuonna ihmettelet, et mitä tuokin tuossa tekee
Tämmöisiä elukoita loikoilee meidän etupihalla…
ja tässä alhaalla näkyy meidän etelän puoleiset kesänaapurit. 
Akankaalien keskellä majaileva pariskunta on vielä ehjänä, mutta pikkuväen aikaansaaman luonnollisen poistuman myötä olen kyllä enimmäkseen siirtynyt rautakoristeisiin. 
Miikos, olen suunnitellut että johonkin puutarhan kolkkaan pitäisi tehdä sellainen keltainen alue, sellaiseen kohtaan ettei aina osu silmiin. 
Mutta niin se tosiaan taitaa olla että alkaa ennen pitkää kolkat loppua kesken. 
Viippu, kiitosta vaan, kanankakkaa olen niille laittanut ja ihan säkkimultaa. Tuossa pohjoisen puolella elämänlangat eivät kauheasti jaksa kukkia, mutta saa niistä sentään aika kivat "seinät" kuistille. Hevonkakkaa olisi kiva saada, mutta vielä ei ole onnistunut. En ole täällä päin hevosia nähnytkään, mutta sille lienee luonnollinen selitys. Tilattiin nimittäin paikalliselta sorayrittäjältä hevosenpään kokoisia kiviä kiviaidan rakentamista varten, ja tällaisia meidän pihaan oli sitten kipattu kuorma-autollinen sillä välin kun oltiin kauppareissulla:
Että pieniä ovat, paikalliset hevoset. Tuli sitten hieman askaretta tosta, kun piti keksiä kiville käyttöä. 
Se hyvä puolihan noissa on, että niitä ei peuratkaan syö. Kaiken muun ne täältä kyllä syö.
Köynnökset ovat intohimoni. Niitä pitäisi saada joka paikkaan, ja vaikka "minähän en esikasvata mitään" niin taas on elämänlangat, tuoksuherneet, liuskamiinanköynnökset ja ruusunätkelmät alullansa. Tämmöisen pajumajan rakennutin puolisolla. Se (maja) on kesäisin ihan humalassa, mutta on sinne sekaan ängennyt muutama ruusupapukin.
Pari kärhöäkin on pitänyt laittaa, vaikka tontilla tuulee niin että järki lähtee päästä, eli ei liene mikään kärhöjen (eikä kyllä muidenkaan köynnösten) ihannepaikka. Vaan eipähän ole sitten hyttysiäkään! (No, johan nuo länsilaidan kuuset ja tyrnit varmaan sadan vuoden päästä antavat tuulensuojaa.) 
Lumikärhöstä haaveilen ihan erityisesti. Tänään näin täällä jonkun (anteeksi, en muista nimiä) kuvagalleriassa käsittämättömän upeita lumikärhöjä. Ja ihania käkkyräisiä kukkatikapuita. Sellaisia meillekin! Mitenkähän vaan pidetään pienet pojat poissa niistä…
Ai niin ja semmoista vaaleanpunaista jauhetta lisäilen astiakukkien kasteluveteen kaiken kesää. Myös noille elämänlangoille. Nimeä en muista mutta väri on jääny mieleen.
Tuo elämänlanka olis minulle ihan uusi tuttavuus, mutta tosi kauniilta näytti sinun kuistilla. Aloin miettiä, että olisikohan tuossa ratkaisu minun pergolaan, kun on avoin ja tuulinen paikka, kärhöjen kanssa en ole menestynyt ja jotenkin mun säleikkövilliviinitkin on “kadonneet” eli siis kuolleet kai.
Onks toi elämänlanka niin kuin yksivuotinen?
(Anteeksi saata tosi tyhmiä heitellä tässä kun en yhtään googlaillut tai muuta.)
Tuli muuten noista sun “hevosenpään kokoisista kivistä” mieleen, että minä aikoinaan ekana kesänä uudessa kodissa tilata päräytin muistaakseni kolme kuutiota seulanpääkiveä meidän pihaan, isoa ja pientä TALON SOKKELEIDEN RAJAUKSEEN! Siis kolme kuutiota, juu-u. Kun tosiasiassa ehkä noin 100 kpl yksitellen käsin valittuja kiviä olisi varmaankin riittänyt.
Niitä kiviä olen sitten siirtänyt ja siirtänyt ja siirtänyt. Ja siirtänyt. Nyt niiden loppusijoituspaikka pikkuhiljaa näyttäisi olevan autokatoksen takana oleva alue, mutta edelleenkin siirtelen niitä, koska kiviä siellä riittää, ja mihin vaan pientä, keskikoista tai isoa kiveä tarvitse, sieltä käyn ammentamassa.
Että muutama kottikärryllinen kiviä on tässä tullut vuosien varrella siirretyksi…
Kuulostaa niin kauhean tutulta tuo kivien siirtely ja siirtely ja siirtely. 
Mulla on molemmissa käsissä tenniskyynärpää noiden kivien jäljiltä. Eikä ne vielä ole lopullisilla paikoillaan.
Elämänlanka on yksivuotinen. Lähetänkö Podkayne sulle tuon pussinpohjan?
Löysinpäs kesältä 2009 kuvan jossa tuo nurmialueen pienuus näkyy paremmin. Ja se massiivinen kuusiaita. Ja savi. 
Omenapuun istutustalkoot, myös kesältä 2009. Heti seuraavana kesänä se onneton risu (valkeakuulas) teki niin paljon raakileita että jos en olisi puolia poistanut, olisi varmaan kuollut koko puu. Viime kesän se sitten huilasi. Muista puista ollaan tähän mennessä saatu 2-3 omppua. 
Mukavan oloista pihaa olette rakentelemassa. Tosi hyviä kuvia olet ottanut, niitä oli ilo katsella.
Orvokki on kaikkein paras kukka. Sopivissa olosuhteissa se kukkii toukokuusta joulukuuhun ja kylväytyy itsekseen ihanasti joka paikkaan yhä uusina väriyhdistelminä. Tuossa taustalla näkyvässä vankilassa on tammen taimi. Verkkoa pitkin ovat myöhemmin kesällä kiivenneet tuoksuherneet niin hanakasti ettei ole puuparkaa niiden takaa edes näkynyt. Kattotahan sadan vuoden päästä, tuumii tammi. Tänään laitoinkin kolmea sorttia tuoksuherneitä itämään. Yleensä olen kylvänyt ne vasta kasvupaikalle.
Perennoista ehdoton lempparini on syyshohdekukka. Tämä on kai semmoinen vaikeammin hoidettava, onkos ne nyt ryhmäperennoja nimeltään, eikä oikein mätsää sinivioletin linjani kanssa, mutta saa silti ihanuutensa tähden kunniapaikan pihassani. Ja olkkarin seinällä valokuvasuurennoksena. 
Kuningaslilja. Haaveilen pakkomielteenomaisesti valkoisesta varjoliljasta ja olen yrittänyt sitä sekä mukuloista että siemenistä, mutta onnistumista odotellessa täytyy tyytyä tähän liioittelevaan rehvastelijaan. 
Kiitos, Tuomipihlaja. Joku aina joskus ohi mennessään kehuu pihaa, mutta itse jostain syystä näkee yleensä vain kaiken keskeneräisyyden, epärehevyyden ja poikien levittelemät roinat. 