Hankalimman savipeltohistoriikki (II)


Sammalleimu

Varjohiippa

Kirjovaahtera aamuauringossa.


Merimiehensydän, Dicentra cucullaria, lähettää terveisiä RitvaL:lle. Taustalla kukkii myös varjoyrtti.

Ekan kerran huomaan, että kääpiövuorimänty on tehnyt kävyn!

Vaihdoin vanhimmille pioneille korkeammat tuet, toivottavasti nyt rupeis korkeus riittämään. T. nimimerkki meidän pihaan ei kyllä ikinä tuu yhtäkään tuettavaa perennaa. :Whistling:




Pajulintu pilvikirsikassa.


Keväällä oli odottavan aika pitkää, kun kaikki kuunliljojen paikat olivat tasaista multaa viikosta toiseen. Mutta kannatti niitä odottaa. :slight_smile:

Melkein kaikki kärhöt ovat kuolleet viime talvena, elleivät sitten pidä välivuotta. Lumikärhökin - tuo ruskea risukasa huvimajan pöydällä - näkyy poistuneen keskuudestamme. Samoin etupihan portinpielen piippuköynnös. Punapeikonpähkinä jaksoi tehdä muutaman lehden.

Tein eilen tuommoisen laajennuksen aiemmin perustettuun pyöreään keltaisten perennojen penkkiin. Ainakin sädepäivänhatut muuttavat sinne.

On kyllä hienon näköistä. Koirakin näyttää viihtyvän.

1 tykkäys

Yksi hienoimmista puutarhoista mitä olen nähnyt.

1 tykkäys

Muistan kun Hankalin aloitti pihansa laittamisen, uskomattoman hieno siitä on tullut vuosien varrella. Taitava on hän ja että on jaksanut kaikista vaikeuksista huolimatta  saada jotain noin hienoa aikaseksi. :rose::rose::rose: Hattua nosta tälle tarmokkaalle rouvalle, mukavaa että saadaan jatkossakin seurata tätä pihaa kun Pentti sai jatkua. :rose::rose::rose:

2 tykkäystä


Pyhäinpäivän brunssi.

10 tykkäystä

Söppis Kurre. Jännä tuo sinimarjainen kasvi, mikä lie? Tulee mieleen viiniköynnös, muttei Zilgassani.

1 tykkäys

Ihanaa, tämäkin on palannut :heart:

1 tykkäys

Villiviinihän se, tarkempaa nimeä en tiiä. Eilen ilmestyi pihaan ensimmäiset fasaanit ikinä, ja niitä näytti villirypäleet kovasti kiinnostavan. Tärähtäneet kuvat on otettu likaisen ikkunan ja lumisateen läpi. :roll_eyes:

8 tykkäystä

Hyppikö ne rypäleihin ulottuakseen ? Ihania !

Joo, yllättävän korkealle hyppivät. :smile:

1 tykkäys

Olkoon vaan marraskuu, kärhöt jatkaa kukkimista.


Tästä ekasta mulla ei ole mitään muistikuvaa, vaikka itse lienen sen istuttanut. Eilen huomasin ekaa kertaa koko kasvin terassin seinustalla.

Ville de Lyon kukkii, taustalla lumihanki. :grinning:

9 tykkäystä

Meillä kävi eilen urosfasaani, söi lintulaudan alla. Orava oli pudotellut sille ruokaa runsaasti.

1 tykkäys

Ei ole todellista! Kärhöt vielä kukassa! :flushed:

1 tykkäys

Hankalin, aivan upea kuva toi Ville de Lyon !

1 tykkäys


Pikkasen lunta ja pakkasta. Ihan älyttömän hienoa!

8 tykkäystä


Kevään ensi kukkanen! Ja aina yhtä reipas maahumala. :roll_eyes:


Tällaisia mullattomia näkymiä kaipaan kovasti lisää näinä lumettomina keväinä ja talvina, ja aivan erityisesti lämpötilan ollessa plussalla, kun karvaystävät riekkuvat multapenkeissä ja hyppäävät sen jälkeen syliin. :laughing:


Miekkonen löysi hyvän pönttötarjouksen ja osti heti seitsemän. Vanhat ovatkin jo kokolailla lahoja. Lähipäivinä pitäisi lahjoa teinit kiipeämään puuhun.

6 tykkäystä


Kevät keikkuen tulevi.

Miesväki kiipesi pöntöt eilen puihin. Tammikin sai yhden.

6 tykkäystä