Hankalimman savipeltohistoriikki (II)

Mulla on pari jotain leviävää kasvia pohjattomassa ämpärissä, mutta oon nähtävästi jättänyt ämpärit leviämisen pelossa liian pintaan kun aina tulee reunat näkyviin. :stuck_out_tongue:



Hankikylvöt osa 2:



akileija biedermeier v.sin.

akileija vp kerr.

alppipiikkiputki

balkaninkellokki

isokissanminttu vp

kirvalehtinen jonka nimeä en muista

lehtoängelmä kelt.

mantsuriankärhö

parvitulppaani

pikkukäenkukka

punatähkä

päivänsilmä

ranskantulikukka valk.

suopayrtti valk kerr.

syyshohdekukka moerheim beauty

tarhakurjenmiekka variegata

väriminttu viol.



Saa kiljaista, jos näissä on joku joka ei kuulukaan hangen alle, ovat vielä sisällä mehustumassa. :slight_smile:

Viimeinkin tarpeeksi uutta lunta tähän hommaan.

kuva

Etupiha on nykyisellään autio ja tyhjä ja kulku kadulta etuovelle on suora ja avoin. Kaavailen siihen korjausta siten, että vasemmalla näkyvää istutusaluetta laajennetaan (nykyään yltää tuohon hangessa häämöttävään verkkoaitaan asti). Jotain ikivihreää ja köynnöstä siihen, sitten köynnöskaariholvi tuohon vinosti sisäänkäyntiä vastapäätä ja istutusalue jatkuu kapeana siitä oikealle. Kapealle osuudelle köynnösristikot ja ehkä matalampaa ikivihreää. Taustalla näkyy toisen köynnöskaariaukon paikka. Keittiön ikkunoiden alle (missä on nyt tuo istuinpenkki) tulee matala varjoterassi. Jos rahaa tippuu taivaasta, kuistin ja köynnöskaaren väliselle alueelle tulee kiveys. Ja jos rahaa tippuu tosi paljon, kiveys voisi jatkua vasemman puoleisen istutusalueen reunaa myötäillen portille (roskiskatokselle) asti.

Tässä kuistillta kadulle päin kuvattuna:

kuva

Ja vielä tulevalta terassilta kadulle päin:

kuva

Kun tuohon kuvittelee köynnösristikot ja porttikaaren niin aika suojaisa oleskelupaikka siitä saattaa tulla. Kuvat on sentähden pimeällä otettu kun päivänvalolla uudet "istutukset" eivät oikein erottuneet. Näiden istutusten kanssa ei käy isompaa vahinkoa kun sovitetaan vieläkö mahtuu peruuttamaan puukuorman traktorilla pihaan.

kuva

Tämän päivän puuhia. Kylläpä kevät on jo pitkällä! 

Hankalin , alkoi hymyilyttämään nuo sinua havupeitot , …tuli mieleen omat lapset pienenä kun näkivät seivästettyä heinää , olivat "heinämörköjä " , (muistattehan muumien möröt :slight_smile: !

Viime keväänä tuolla kolmikolla oli valkoiset huput. Näyttivät ku klux klaanilta. 

Tämmöiset amppelit ostin eilen facekirpparilta yhteensä 15 eurolla.

kuva

kuva

Tästä se taas lähtee, pihan kukittaminen. Milläs muuten sais hajun pois tuommoisesta 70 % villaneuleesta, aivan kuin hyttysmyrkyn haju vaikka oon tuulettanu, pessy, tuulettanu... Kirpparilta ostin ja muka en huomannu hajua ostaessa. No, onpahan "somisteena" tuossa kuistilla. Ehkä ei tuu hyttysiä.

kuva

Portilla pupu teekuppinsa kanssa.

En keksinnä sopivampaa ketjua ni laitanpa tänne. Toissa keväänä tuli ekaa kertaa yli 20 vuoteen mieleen laittaa pelargonia. Kokeilin kasvattaa siemenestä kahta sorttia. Ja nyt mulla on 27 eri sorttia.

Toissa keväänä sain Rayalta pisaratartunnan ja nyt mulla on 28 eri sorttia verenpisaraa.

Ahkeraliisat ei itäneet viime keväänä. Tänä vuonna sain penttiläiset siemenet ja nyt mulla on 49 koulittua purkillista lissuja ja iso mätäs koulimattomia.

Lisäksi ikkunoilla tungeksii 21 purkillista sarviorvokkia, 18 petuniaa, 16 chiliä, 13 lobeliaa, 9 värinokkosta ja keijunmekkoa, 8 tomaattia, 6 paprikaa, ruusuliisoja, lumihiutaleita, maljaköynnöksiä, pasuunakukkia, basilikaa, punahattuja, tupakkia ja jokunen perennakylvös.

Eikä tuossa muuten mitään mutku kaikki ne kukat joita mulla on tapana esikasvatella, ovat vielä siemeninä pussukoissaan! 

(Tämä puhelin on sitä mieltä että esikasvatan myös mm. savikiekkoja ja urheiluhierojan.)

Ps.Huuhtelin villatakin Hoyabellan ohjeen mukaan, pesin koneessa ja kuivatin ulkona narulla pari viikkoa ja ihme on tapahtunut: ei haise! Kiitos! 

kuva

Mekkoja, orvokkeja, pisaroita ja pelargoneja.

kuva

Lissuja

kuva

Viimekeväinen siementaimi kukassa, Inspire White F1.

En nyt vaan voi olla hymyilemättä Lissu-laumalle. Ihana.

Juu, lissut on ollu ahkerina. Toisin ku emäntä. :slight_smile:

Täällä sitä saa kaikennäkösiä tartuntoja.



Vois olla rahakasta puuhaa jos osais kylvää savikiekkoja ja urheiluhierojia:)

Voi taivas sentään, mikä valtava määrä kaikkea, sitä toiset jaksaa ja kerkiää!! Mistä tuo energia oikein tulee? Voispa käydä oikein livenä ihailemassa sun pihaa, on se vain niin mahtava ja vielä lyhyessä ajassa aikaan saatu.

Kiitos, Kitikat ja tervetuloa käymään kun täällä päin kuljet! Mikäpä olisikaan hienompaa kuin saada puutarha-asioista kiinnostuneita vieraita! Omasta mielestä piha ei oo kummoinenkaan ainakaan vielä, mutta kyllä se tässä omassa ympäristössään erottuu, kun täkäläiset ei monet oo yhtään kiinnostuneita puutarha-asioista.

Mutta tota energia-asiaa oon pohdiskellu enempikin. Täällä Pentissä kun pyörii eri keskusteluissa niin samoilla ihmisillä tuntuu olevan paitsi kaikki tavalliset ja epätavalliset koristekasvit ja hyötärit (ja tuntemus niistä) niin myös tekstiili-, metalli-, savi- ja puutyöt, entisöinti, kokkaus, leivonta, säilöntä, kotieläimet, mahdollisesti pienet lapset ja ties vaikka mitkä asiat koko ajan meneillään ja hanskassa. Lisäksi he liikkuvat paljon luonnossa, katselevat telkkaria ja lukevat kirjoja, osa selvästikin harrastaa myös valokuvausta melkoisella osaamisella. Monet bloggaavat. Ja niin edelleen. En voi käsittää miten he ehtivät, osaavat ja jaksavat niin valtavat määrät asioita. Mulla pelkkä puutarhahomma ja koirat vievät kaiken vapaa-ajan ja niistäkin on tietämys aika vähäinen.

PS. Ilmoittauduin vähän aikaa sitten arkitottelevaisuuskurssille. Mies on tyytyväinen.

Älä nyt, sullahan on monta lastakin, en minä silloin kerinnyt mitään muuta, eri asia nyt kun on eläkkeellä! Mikä se sellainen kurssi on, tokko sinä sellaista tarvitset :slight_smile: vai onko se koirille?

Koirille se on, vaikka enempi noi muksut sitä tarttis. Ja mä. 

Oon käyttäny koko päivän siihen että oon siirrelly taimia paikasta toiseen. Yhtäkkiä tuli älynväläys että keittiön ruokapöydän ja ikkunalaudan väliin saa hyvinkin mahdutettua taimia kun vaan keksii jonkun tason. Rakensin tason pienestä kirjahyllyn palasta ja silityslaudasta! Mistä lie tullut moinen keksintö, pentistä varmaan, mutta nyt vasta pongahti nuppiin asti.

kuva

Aattelin että verenpisarat ja ahkeraliisat ehkä pärjää pohjoisikkunallakin nyt kun valoa alkaa jo olla enemmän.

kuva

Makuuhuoneeseen terassin oven (ja vaatekaapin oven) eteen raahasin tuommoisen keskentekoisen lipaston ja sen päälle sarviorvokit ja talvehtineet hopeaputoukset. Vasta koulitut isonolaanat ja punahatut, lobeliat, tupakat ja juuri itäneet perennantaimet pääsivät lisävalojen alle. Nyt sekä makuu- että olohuoneessa on muutama vapaa paikka huhtikuun esikasvatuksille! Ai niin ja niille pelargoneille joita pitäisi olla tulossa Sutarvelta ja Sävarilta... ja Viherpeukaloiltakin tais olla tulossa jotain, ou nou. No, on meillä vielä toinenkin silityslauta..

kuva