Leikkaan mustaherukoita joka vuosi syksyllä, kun marjat on saatu talteen, kaikki pahasti lamoavat (meillä ei pidetä tukia)ja kaikki vanhan näköiset oksat. Punaherukoita leikataan varovaisemmin, mutta kyllä minä nekin katson joka vuosi läpi ja leikkaan, jos tarvetta. Punaherukoille leikkausta ei suositella kovin myöhään syksyllä, mustaherukat taas eivät ole alttiita syksyn sienitaudeille. Minä leikkelen molemmat syksyisin, heti kun ehdin marjanpoiminnan jälkeen, mutta meillä se kyllä venähtää pitkälle, kun viimeiset marjatkin saadaan puskista pois vasta aika myöhään, kun puskia on paljon. Ja välissä pitää poimia tyrnitkin ennen kuin ehtii.
Lannoitukseksi meillä on riittänyt kerran kesässä paksu nurmisilppukerros pensaan alle (iso kukkukottikärryllinen per pensas).
Pensaat ovat pysyneet nuorina ja tuottavina.
Mulla on musta- ja punaherukka aurinkoisemmassa ku karviaiset, edellämainitut ovat kasvimaata kiertävän miniharjun päällä, karviaiset luumupuuryteikön varjossa pihan laidalla. Kaikki on tod.näk istutettu -30-40-lukujen vaihteessa, kannoista päätellen jokainen on kaadettu kokonaan, veikkaisin sitä ysikytluvun puoltaväliä, ku pihaa hoitanut perheenjäsen entisistä asukkaista kuoli. Yhden mustaherukan, siis ton isomman puskan, näin syksyllä pilkottamassa parinkymmenen vuoden vuoenputkimerestä, muut herukat löyty keväällä sitä lakastunutta rikkakasvustoa haravoidessa. Punaset on onnettomia tikkuja, mustista toinen muistuttaa jo oikeaa herukkapuskaa. Pari kantoa tossa ois, josta ei puske uutta pensasta, niille kohdin ajattelin askarrella nykypensaista taivukkaat. Jotain. Katetta noilla on, koska heittelen sen suunnan vuohenputket kitkiessä niitten juureen, keväällä kippasin pariin kertaan saunasta tuhkat samaan osoitteeseen. Mitään oikeaa lannoitetta en o käyttäny, hevonpeetä ny ois rajattomasti tarjolla, mutta se edellyttäis pensaitten aitaamista, ettei koirat vesitä lannoitusideaa syömällä lannoitteita.
Ai niin, ja leikelly en oo, paitsi kuolleet oksat keväällä, ku puskat löysin.
Yritän kasvattaa Vilmasta rungollista. Tänä kesänä latvastoon alkoi tulla oksia. Pitääkö latva katkaista nyt/myöhemmin/tai ei ollenkaan, korkeus runsas 1½ metriä.
vähän huono kuva vihreän taustan vuoksi
En ole katkaissut vaikka korkeaksi kasvoi omani. Sivuversoja alhaalta olisi pitänyt reippaast katkoa, ylhäältä kasvavat haarat saa jäädä. Aitaremontin vuoksi edessä keväällä leikkuut, ei ehkä ihan optimimuotoinen tullut kun aita ei anna myöten kasvaa kuin sivulle.. Teki paljon, aikaisin kypsyviä marjoja,
Kiitti tiedosta! Katsoin tänään myös VL:ssa rungollisia, ettei latvaa oltu katkaistu. Nyt Vilma pääsee ruukusta asuinsijoilleen.
Tarvitseeko kultaherukka useamman yksilön marjoakseen? Tämä yksilö on kukkinut jo muutaman vuoden runsaasti ja houkutellut paljon pölyttäjiä. Marjoja ei vaan ole ilmaantunut.
Kultaherukka on koriste,ei kai sitä marjojen takia kukaan kasvata.
muistaakseni tekee tummia pieniä marjoja ja ovat syötäviä mutta ei mitään herkkumarjoja verraten muihin herukoihin. Nimi tulee kait kullan keltaisista kukista koristepensaana pidän jo kasvu koonkin puolesta tulee isoksi pensaaksi, käytetään joissain rungollisissa herukuissa pysty runkona.
Totta, mutta olis ihan kiva edes nähdä joskus, millaisia marjoja se tekee.
"Kuivunut kukan jäänne jää marjoihin kiinni." - rapistelehan ensi syksynä kukanroippeita pois puskasta niin saatat jopa löytää muutaman pienen mustan marjan.
Karviaisketjussa jo kyselinkin mikä olisi järkevin ratkaisu tähän. Marjapensaita, ikivanhoja, 40kpl ja kaikissa mustissa rutosti äkämäpunkkeja. Osassa puskia ei ollut yhtään tervettä oksaa, jossain muutama. Leikattiin kaikki alas ja jätteet poltettiin. Voiko puskat vielä säästää vai pitääkö kaikki hävittää? Entä karviaiset? Vaikka karviaiset ei punkkeja kiinnosta, elääkö siellä maassa joku invaasio? Lähekkäin kun ovat.
Mistä tietää onko puskissa se tauti mitä punkit levittää?
Karviaisketjussa ehdotettiin kunnon alustan siivousta, reilua katekerrosta ja nokkosvesikylpyjä, riittäiskö ne? En niitä hävittääkään haluais.
*taudit ja tuholaiset/puutarha*-osiossa on parikin ketjua, joissa jutustellaan mustaherukan äkämäpunkeista. ovat sen vertasen lyhyitä, että hyvin jaksaa lukea.
oma (katkera) kokemukseni sanoo, että vippaskonstit eivät auta. eikä viherherukka ole pelastus; yhtä helposti sieppasi punkin kuin musta sukulaisensa. punaherukat ja karviaiset tuottavat hyvin satoa, kun välistä ovat mustaherukat poistettu
Kiitos mai-lee. Sieltä siis etsimään.
Mikä aika on paras istuttaa punaherukkapensaita? Kevät on aika laaja käsite. Joko heti, kun saa maahan kaivettua kuopan, vai odotetaanko pidemmälle toukokuun puolelle?
Istuttaisin nyt heti, maa on vielä kosteaa, siis on vielä talvikosteutta maassa noin periaatteessa, juurtuu paremmin kuin helteellä ja kuivassa. Kun istutat, kastele kuoppa ensin ja asenna taimi ja mullat, tiivistä maa vielä kastelemalla. Ei varmaan tee pahaa kattaa maa jollakin, lehtipuusilppu olisi parasta, katekasvina käytän lemmikkiä, pikkusipuleita, pikkutalviota, taponlehteä ja muita pienijuurisia kukkasia.
Kiitos Valtsu nopeasta vastauksesta ja ohjeista! Pitänee viikonlopuksi ottaa tästä urakka! Ajattelin kattaa pensaan juuren kuorikatteella estääkseni rikkaruohojen kasvun pensaan juurelle.
Mulla on nykyään akankaalia marjapuskien alla katekasvina. Kävi vähän vahingossa, karkasi omenapuun alta. Mutta en laita pahakseni, nätimpi kuin nokkonen.
Kuorikatteen alle kannattaa laittaa paksua kangasta, vaikka aukileikatut vanhat farkut tai räsymatto.
Onko mustaherukka itsepölytteinen?
Kyllä on
Onko kukaan vielä ehtinyt kokeilemaan noita uusia isomarjaisia kultaherukoita, joita kutsutaan myös nimillä nelikko- tai nelimarja?
Minä ostin paikallisesta taimimyymälästä muutaman puskan Black Pearl nimistä lajiketta. Siitä ei vielä löydy oikein paljon kokemuspohjaista tietoutta, vaan pelkästään noita kauppojen mainoksia.