Kiitä ja ylistä lahjoittajaa, Kaarina. Ja kasaa 10-15 senttiä ao. jaloa tavaraa kasvimaasi päälle, lisää reilusti tuhkaa tai kalkkia sekä jyrsi koko komeus sekaisin. Satoa tulee. Komeasti. Vielä kun katat kylvökset: rivi- ja käytävälit jollain eloperäisellä materiaalilla, niin syksyllä huudat itsekin hoosiannaa satoa korjatessasi
Iso kiiiitos Titamiini!!! Näin minä teen
Alkuperäinen kirjoittaja: Kaarina*
hakettimen ilmaisen käytön lisäksi saatiin muutakin ilmaista eilen. hallituksen pj oli tehnyt paikallisen tallinpitäjän kanssa sopimuksen, että hän saa tuoda tallin turvekuivikkeellisen tuotoksen meidän alaniityllemme. siellä on nyt kahdessa kasassa seitsemän traktorin peräkärryllistä (kokoa en ehtinyt nähdä) aitoa hevonhyvää. kävin hakemassa pienen määrän kompostiini. - tuotteessa ovat munkit näkyvissä. haju on, vaikken nirppanokka olekaan, vahva. muutaman tunnin toki kasa vasta ehti olla paikallaan, mutta hanskakädenkin läpi tuntui perin lämpimältä päältä. olenko oikeassa: puolipalanutta vasta?
tähän asti olen hovihankkijaltani ostanut todella kompostoitunutta säkitettyä hevonpeetä aikamoiseen hintaan. se on ihan toisen oloista kuin tämä ilmainen tavara nyt. - olenko turhan varovainen, kun arvelen sen olevan hyvä sittenkin kulkea vielä kompostin kautta? - paitsi, että lämpöpenkin pohjalle aion sitä laittaa, vaikken kurpitsasotaan meinannutkan osallitua:-)
entäpä jos laitan sitä lapiollisen ämpärinpohjalle, vettä päälle ja sekoittelen siitä tuhdin lannoiteveden. laimennus sitten samassa suhteessako kuin nokkosvedellä? kuka osaa antaa neuvot vai kokeilenko vain ensin ominpäin erilaisilla suhteilla.
ja huom tuota ihanuutta sitten kuulemma piisaisi jatkossakin. tallinpitäjällehän se on ongelmajätettä, jonka poiskuljettaminen kuorma-autolla parinkymmenen kilometrin päähän ämmässuolle ja kaatopaikkamaksun maksaminen lisäksi, olisi ihan toisen hintaista kuin nyt, kun lastaa tavaran oman trakrorinsa perään ja hurruuttaa sillä pari kilometriä meidän niittymme laitaan.
Onnitteluni Mai-Leelle onnenpäivän johdosta ja ihailevat terveiseni tosi kyvykkäälle hallituksen puheejohtajalle!
Kyllä jos hevonvoima haisee on se kompostoitava, valmis tuote ei haise. Se haju tulee hevosen virtsan ammoniakista joka on turhan ärhäkkää kasveille. Mutta tosi nopeasti se valmistuu.
tiedän. tai ei ainakaan tähän mennessä ole koskaan haissut. - kyvykäs kyllä voi olla, mutta selvästi huijattavissa. hän nimittäin mainostaa kasoja kompostoituneena, niin kuin tallinpitäjä oli sanonut. hänen sanomisensa onkin perusteltua: äkkiä kasa pois silmistä ja mahdollisimman halvalla. pj ei ainakaan vielä uskonut, kun jänkkäsin vastaan. ei ole kiva, kun frouvat polttelevat kesäkukkiensa juuret. pelkään, että paljon sitä kärrätään ihan vääriin tarkoituksiin - ilmaista kun on.
Mai-Lee käypä lukemasa se ketju tosta vierestä: "Onko puutarhanhoito muutakin kuin kompostointia". Siellä oli niitä aumankasausohjeita juuri tuolle keskentekoiselle kakille. Luultavasti ei sulle tule siellä mitään uutta, mutta eihän sitä tiedä
7 kärrillistä...sehän on valtava määrä...ei tarvitse kenenkään vahtia viekö joku toinen enemmän kuin joku toinen...Ja lisää luvassa, Kyllä teidän kelpaa
luettu:-) moneenkin kertaan. - jos nuo läjät olisivatkin minun, olisin edelleen mökillä melkein pakkasesta ja hillittömästä vedentulosta huolimatta, tekemässä kaikkea sitä, mitä tiedän, että niille pitäisi tehdä. - mutta kun ja ei kun ne ovat yhtiön ja pj:n sanojen mukaan “valmista tavaraa”. minulla on vain 1/235 ääntä. kovaa ja korkealtahan se tarvittaessa kaikuu, mutta vanhemmiten ei enää ihan kaikkea viitsi:_)
Mai-Lee onko saamasi kultakasaan käytetty kuivikkeena purua vai turvetta? Se on erittäin oleellinen asia sen käytön ja kompoistoitumisen yhteydessä.
kopioin omasta jutustani-> "hallituksen pj oli tehnyt paikallisen tallinpitäjän kanssa sopimuksen, että hän saa tuoda tallin turvekuivikkeellisen tuotoksen meidän alaniityllemme."
Tuohon lantaveteen löysin itse vihdoin ohjeen, kun hankin Nora ja Maiju Pöyhösen "Kodin kasvitarhan" (vuodelta 1950, alkupainos v. 1929):
Kastelusaaviin pannaan muutama tadikollinen karjanlantaa ja hevoslantaa. Saavi täytetään vedellä ja annetaan seisoa pari päivää, kunnes lantavesi alkaa poreilla. Laimennettuna vielä tarpeen mukaan puhtaalla vedellä se on valmista käytettäväksi.
Tuskailin nimittäin nokkoskäytteen kanssa, kun vieressä höyrysi kuutioittain lehmänlantaa…
Olen käyttänyt myös tuoretta lantaa menestyksekkäästi kukkapatojen pohjalla, niin että kasvin juurten ja lannan väliin jää istutusvaiheessa multaa.
Perunamaalle meillä on ajettu keväällä suoraan karjanlantaa lantalasta, mullattu äestämällä. Ei ole ollut mitään ongelmaa.
kiitos kaisaliisa. vähän pyöreitä noiden ohjeiden täytyykin mitoiltaan tietenkin olla, eipä se lannan koostumuskaan ole tasalaatuista. - mutta jos lapion täyden laitan ämpäriin, hämmennän ja laimennan siihen tottumaani 1/10 suhteeseen, ei taida kovin pieleen mennä. parin päivän odotus olisi minulta jäänyt ilman sinun neuvoasi odottamatta...
ookoo, josko sitten päästään pelkällä säikähdyksellä, kunhan vaan maltavat laittaa peen ja kukkien väliin tarpeeksi multaa.
pienellä kasvimaalla on maa sen verran hyvää, että minä levitän perunamaalle hiekkaa ja kierrätän lannoitteet kaukaa. sittenkin tuppaavat naapurit kyselemään kasvatanko perunoita vai varsistoa:_)
ps kukahan niityn ja uimarantapolun nokkoset leikkaa, jos siirrynkin hevonhyväuutteeseen?
Kerran hevoshulluaikoinani istutin tallin pihaan petunioita pataan. Laitoin uunituoreita hevosenpalleroita mullan alle, ja kukinta oli mahtava koko kesän.
Tietysti lannan kanssa pitää olla varovainen, ja varsinkin pikkutaimien kanssa. Mutta mullan sekaan sekoitettuna tuorekin lanta käy sopivassa suhteessa.
Viime kesänä käytin ensimmäistä kertaa tuota lantavettä. Nopeampi tehdä kuin nokkoskäyte.
Olisi tulossa myyntii multaa (toimitus Porvoo ja lähialueet tai nouto) joka valmistetu hevosenlannasta+turve+kalkki+hiekka+typpi, 5-6 kertaa mekaanisesti käännetty ja ilmastetussa kompostikentässä 5-6kk kompostoitunutta. Ravinnearvot löytyy, tutkittu bakteeri- ja salmonellavapaa. Tuotettu Eviran hyväksymällä menetelmällä. Eli jos kiinnostusta laittakaa eemeliä info@yrjaksentila.fi
siellä on nyt kaikkien kirjoista opittujen viisausten mukaisena tehtynä lämpölava sekä kurkuille että kurpitsoille.
jännää muuten, kun on tottunut nokkosuutteen ja kananpeenveden lievästi sanoen vahvaan hajuun, niin kaksi päivää muhinut hevonhyvävesi eipä haiskahtanutkaan yhtään. mustaa "ytysen" näköistä oli.
Turvekuivikkeiseen syyskasaan iskin talikkoni viikonloppuna. Kaikki seassa ollut heinä oli edelleen maatumatta, värikin pysynyt tunnistettavana. Munkkien väri oli muuttunut tummaksi mutta munkkeina nekin edelleen olivat. Kasa oli kylmä ja edelleen pinnasta vähän jäässä. Lieroja oli vähän.
Vertailuna vieressä viherlannosheinästä, havuhakkeesta, haravoiduista lehdistä ja purulannasta kerätty komposti joka on kokonaan sula ja jossa heinä on maatunut hyvin. Koko kasan maatuminen on kesken mutta maatuminen etenee tasaisesti. Tämä kasa kuhisee lieroja.
Ilmeisesti tuo turvelanta on niin ilmatonta ettei sen seurana oleva muu materiaali pääse maatumaan. Eli ei minusta ole väliaineena niin hyvää kuin purulanta, tosi täytynee kokeilla vielä yksi kasa johon laittaa turvelantaa vain parin sentin kerroksina muiden materiaalien väliin. Nyt oli kerrosten suhde 5cm heinää ja 10-15 cm turvelantaa.
Jatkossa taidan edelleen kuitenkin kompostoida turvelannan erikseen ja käyttää purulannan varsinaiseen kompostointiin.
Hyvä kun muistutit, minun täytyy mennä tutkimaan meidän L-kompostia johon on tehty kerroskakkuna auma jonka aineksina on vuorotellen heinä, purulanta, multa ja jopa ohutta risua. Kovasti on kutistunut talven mittaan, jopa niin että ensin luulin että sieltä on jo kärrätty tavaraa minun tietämättäni : )
Dodiih, nyt on sitten meidänkin pihalla 10 säkillistä sitä ihteään Onkohan se nyt jo käyttökelpoista kun ei haise ei niin sitten yhtään, mutta kun sitä kasasta talikoitiin, niin kasan sisältä nousi lämmintä höyryä? Kyseessä turvelanta. Ei kyllä yhtään tunnu enää lämpimältä, on yhä säkeissä pihallamme..
Alkuperäinen kirjoittaja: Kaarina*
Minä olen surutta laittanut pitkin kun haju on poissa. Löytyikö yhtään niitä lihaisia toukkia? : D
Ei taida kaikki tietää että hevonpee on herkkua kasveille. Eräskin maanviljelijäemäntä ihmetteli että voiko sitä muka kukille laittaa? Ja heillä on itsellään hevonen ja lehmiä… No, oppia ikä kaikki. Sanoin että sulla on kultaa siellä laitumella ja tallissa
Äitini kanssa aina väännän tätä hevonpeejuttua, silti hän aina ehtii hakea apulantaa kaupasta. Hirmu hätäinen kun innostuu. Onneksi en ole tullut äitiini, olen rauhallinen ja harkitseva…