Taitaa olla peltomultana ihan keskihintaista. Toisaalla sitä saa reilustikin alle kympin kuutio, toisaalla maksaa päälle.
Ravinteet ja rikkojen määrä lienee arvoitus?
En mää usko, että se kovin paljon on kun sanoi, että lähelle kuskaa ilmatteeksi, ja ottaa vain polttoainekulut, mutta tarkistetaan.
Nyt on ongelmana vain se, että en saa isäntää kiinni karhunkierrokselta. Siellä on niin huono kenttä Soneralla, ja poika taas ei vastaa puhelimeen jostain syystä. En oikein viittis tilata ilman isännän suostumusta: sehän sen mullan joutuu suurimmaksi osaksi levittelemään.
No eikös sitä tarvi ennemmin tai myöhemmin kuitenki?
Juu, mutta olis varmaan aika sokki tulla kotiin, ja Hiluxin paikalla tönöttäis iiiso multakasa. Vois tulla sanomista, vaikka periaatteessa tarpeeseen tuleekin.
No sitte on toinen juttu jos vie auton paikan!!
Emo, olisiko sinulla mahdollisuutta käydä paikan päällä katsomassa sitä peltoa? Olen itse aikojen alussa erehtynyt ostamaan peltomultaa, josta teimme nurmikkoa viemärityömaan jäljiltä. Maa oli niin savista, että kalteva ja kuiva alue on välillä kovaa kuin asfaltti.
Kyllä voin käydä. Multa on jo kuulemma seulottuna kasoissa.
Ja jos näyttää hyvältä, ota elämäsi riski ja hommaa multaa ilman isännän siunausta Hinta ei kuulosta pahalta ollenkaan. Kaupan pussimullat tulevat paljon kalliimmiksi.
Hihhei, isännältä tuli lupa, ja kävin jo katsomassa kasat. Oikein mustaa, tiivistä multaa, ja kun lapiolla rouhaisin, niin ei paakkuja, ei juurenpätkiä. On tosiaan seulottu. Sillä puolella, mistä ei ole tänä kesänä kaiveltu, kasvoi ohdaketta, siemenrikkana, mutta tuskinpa tällä hinnalla löytyy peltomultaa ilman rikkakasvin siementä. Pitää vaan eka vuodet kitkeä ahkerasti, helpostihan siemenrikat irti saa.
Ainoa harmi, että ehtii toimittaa vasta lauantaina, ja mulla on lähtö reissuun jo sunnuntaina. Toivottavasti ehdin istuttaa keltapenkin siinä välissä.
Multa tuli.
8 kuutiota maksoi satasen rahteineen. Ihan hyvän näköistä. Tehty jopa viljavuustutkimus, jonka mukaan ei tarvi kalkkilisää eikä muutakaan.
Kuulostaa ihan hyvältä diililtä :)Nyt sä ehdit vaikka mitä ennen huomista!
Kiva kuulla emo, että olet saanut kunnon tavaraa! Nyt ei kun hommiin Ei paha hinta ollenkaan.
Jup selkä vääränä tässä jo rahtaan kukkapenkkiin. On muuten painavaa tavaraa. Täyteen ei voi kottaria lastata. Onneks ei ole pitkä matka.
Mietin vaan, että olisko syytä sotkea pohjamaahan? On nimittäin savipitoista, ja meidän maa taas hiekkaa.
Varmaan kannattaa ainakin lapio/talikon mitalta sotkea pohjamaahan. Niin mä ainakin tein kun perustin uutta penkkiä ja me ollaan myös hiekkakankaalla. Ainakin tuossa uudessa osassa nyt kasvit kasvaa paremmin kuin vanhassa, missä vedin pussimullat vaan lähinnä pintaan ja istutuskuoppiin. Tasaa ja pidättää varmaan paremmin kosteutta (ja ravinteitakin).
Huohh, urakka kasvaa. Penkki on pitkä. Nyt tää tarvii kahvia!
Oi että, mikä onnellinen multakuorma onkaan Emolle osunut. Pystyn täysillä eläytymään mukaan tuohon ralliin! Koettaisit malttaa edes vähän säästää sitä hyvää multaa jemmaankin. Voisit kymmenkertaistaa osan mullasta sekoittelemalla sitä komposteihin.
Kuule kyllä sitä on, kahdeksan kuutiota! Tuohon penkkiin, jonka sain tänään tehtyä (5x0,8) ei mennyt kuin pieni osa, olikohan 10 vajaata kottarillista. Siinähän oli jo pohjalla sitä pohjamaata ja hevonhyväturvetta. Mansikkamaa menee uusintaan, sinne uppoaa myös. Ja pikkuhiljaa parannellaan tuolla savipitoisella mullalla muidenkin maiden vedenpidätyskykyä.
Nostelen vanhaa aihetta, kun en äkkiseltään löytänyt uudempaakaan hiekkamaata koskevaa. Vaikka mulla on taustalla maatilatalouden pt, eli viljelyjutuista numero todistuksessakin, olen silti ihan kädetön näissä pihahommissa. Ostin syksyllä muutama vuoden tyhjillään olleen vanhan talon, ja sen umpeenkasvaneen tontin, ja nyt pohdin tota kasvimaahommaa. Vanhan kasvimaan paikka on ihan puhdasta hiekkaa, tosin sitä kai täällä on kaikki pinnat, kun harjulla ollaan. Hiekassa kasvoi hienosti vuohenputki, ja narsissit, samainen vuohenputki viihtyy myös kukkapenkeissä, joihin on ajettu multaa joskusmuinoin. Muualla vuohenputkeen ei törmää. Millä mä taion tosta hiekkalaatikosta viljelykelpoisen? Hevosen paskaa on tarjolla ihan niin paljon, kuin viitsii hakea, mutta tarvitsenko sitä hillittömän kallista multaa siihen lisäksi? Tässä tuhannen kohdan remonttilistan kanssa eläessä en haluais laittaa yhtään ylimääräistä siihen hietikkoon, mutta härkäpavut ois silti kiva saada kasvamaan. Multaa joudun ostamaan jo kasvilavoille, kasvihuoneeseen jne, joten jos ton hiekkalaatikkopellon sais kuntoon ilman sellaista.
Ruohosilppu, ruohosilppu tulis ekaks mieleen. Esim. kun googlettaa hiekkaviljely, niin löytää ohjeita.
Meen kuukkeloimaan. Mut ei mulla ruohosilppua niin paljoa tuu kuukaudessa, hei pihanurtsi on pelkkää sammalta. Siitä saa yhdellä leikkuulla ehkä litran silppua haravoitua.