Valkoisia ja vaaleanpunaisia maitohorsmia olen joskus nähnyt, mutta onko kukaan nähnyt muita? Tai olisiko jollain taimia tai siemeniä valkoisista?
Minulla on iltalukemisina sellainen kirja kuin Kotimaan luonto (Björklund-Kinnunen-Koivula-Kullberg-Malinen-Väre, WSOY 2004). Eilisiltana juuri satuin lukemaan, että horsmia kasvaa Suomessa peräti 13 alkuperäistä lajia ja viisi uustulokasta, mm amerikanhorsma, joka jo Lapin eteläosissa jolkuttelee. Kirja toteaa kukan väristä - kaikilla lajeilla - että ovat punaisesta valkeaan ja kertoo, että tunnetaan valkokukkaisia maitohorsmakasvustoja. On varmasti upea näky.
AoT:ssa olen nähnyt istutuksen, jossa on ollut valkoista horsmaa.
Meidän kylällä on paikka, jossa tiensivussa kasvaa joka vuosi muutama valkoinen horsma. Olen vuosikausia yritellyt niitä kasvattaa siemenistä mutten ole onnistunut. Viime kesänä hain sitten oikein kunnon satsin siementä ja pistelin niitä vähän joka puolelle, joten en nyt uskalla perata yhtäkään horsmaa yhdestäkään kukkapenkistä, sillä ne voivat olla valkoisia....viime talvena luin puutarhalehdestä että lähtevät juurenpalasta. Jahka taas kukkivat siinä tiensivussa menen lapion kanssa ja pelaan varman päälle. Kaivan kunnolla juurta.
Tamskukka, muista sitten mua jos sulla alkaa siellä valkoiset horsmat tehdä siementä!
Ilman muuta. Oikein itseänikin alkoi huvittamaan tämä minun vuosia kestanyt valkoisen horsman operaatio.
Tänä vuonna- jollei yksikään niistä ehkävalkoisista ei olekaan valkoinen- tartun toimeen oikein kunnolla. Lähden erikseen kaivamaan niitä horsmia. Kasvavat tienpientareella autiotalon kohdalla, joten hyvin kehtaa kaivella.
Tuolla möllöttää mustalla mullalla minunkin valkohorsmakylvökseni… Jostain luinkin, että ei ole halukas lisääntymään siemenestä. Siltä näyttää!
Eikös sitä niin joku kertonut jo vanhassa pentissä, että valkoista maitohorsmaa lisätään jakamalla juurenpaloista, ettei onnistu siemenistä, sillä siementaimista tulee yleensä kuitenkin tavallisia punaisia. Minulla on imeläpenkissä tulollansa valk. horsma ja penttiläiseltä sain juurenpalan viime vuonna, nyt siitä ei vielä ole jaettavaksi.
Jotenkin kuitenkin epäilyttää tuo siemenhomma, sillä olen tosiaan seurannut sitä valkoista horsmaesiintymää sillä ajan siitä päivittäin ohi. Kun huomasin kasvuston, se oli noin 5-7 metrin päässä metsänreunassa. Viime vuonna hain siemenet kasveista, jotka olivat ihan tien laidassa, linja-autopysäkin kohdalla. Kaivelua siinä ei mielestäni ole tehty, joten juurten olisi pitänyt noin viidessä vuodessa edetä tuollainen matka ja vielä ojan yli.....?
Jospa se valkoinen sitten menettää itävyytensä punaista nopeammin tai jotain sellaista!?
Valkoiset horsmat mutaation seurausta? lienevät kuten muutkin valkokukkaiset, kukapa tietäisi lisää kertoa??? Jotenkin tuntuisi, ettei tämmöinen muunnos periydy vaan suvullisesti pitäisi lisätä? Valkoista horsmaa on joillakin paikakunnilla paljonkin, muistelen jonkin tien peruskorjauksen jälkeen sitä kasvaneen kilometritolkulla mutta pieninä esiintyminä. Silloin sitä ohiajaessa ihmeteltiin ja päätelmänä oli pintamaan ajaminen maisemointiin multakasasta, jossa valkoinen horsma olisi tehnyt paljon juuriversoja. Tästä aiheesta olisi tosiaankin kiva tietää enemmän...
Sain täältä pentin kautta vime kesänä hiirenportaalta valkoisen horsman juurenpätkiä. Tänä kesänä nyt sitten on luvassa ensimmäiset kukat. Istutin ne varmuuden vuoksi maahan upotettuun isoon pohjattomaan muoviruukkuun, jotta ne eivät leviäisi joka puolelle.
Minulla on valkoista horsmaa, kait 3 vuoden takaa. Kävin kaivamassa tienpenkalta. En ole saanut sitä lisääntymään siemenestä.
Mutta aivan mahdoton se on lisääntymään juurirönsyistä, joten rajattu istutusalue on todellakin tarpeen. Juurenpaloja olen jaellut puutarhatutuille.
Kesantopeltoni kasvaa rentunruusua
Tuo ei kyllä ole kuva oikein hoidetusta kesannosta. Kesannoimisen tarkoitus on antaa maan levätä ja hoitaa samalla rikkaruoho-ongelmaa. Maitohorsma on voimakkaasti maanalaisten versojen kautta leviävä kasvi, joka hyötyy tavattomasti tuossa, kun se saa imeä maanalaisiin varsiinsa energiaa oikein taivaan täydeltä. Kesannointiaikana maata pitäisi kyntää ja äestää ja koettaa siten nostaa niitä maanalaisia aurinkoon kuivumaan.
Eikös jo herra Mendel tehnyt risteytyskokeita eri värisillä kukkasilla luonnostellessaan perinnöllisyyden perusteita... En ole perehtynyt horsmiin ollenkaan, mutta todennäköisesti niilläkin valkoinen on perinnöllisessä mielessä väistyvä väri. Valkoinen horsma yleensä risteytyy jonkun lähistöllä olevan punaisen kanssa, ja niinpä siemenistä kasvavat taimet ovat mitä varmimmin punakukkaisia (valkoisen värigeenin kantajia). Jos valkoinen horsma risteytyy toisen valkoisen horsman kanssa, jälkeläiset ovat valkoisia. Jos kaksi punakukkaista valkoisen geenin kantajaa risteytyy, osa jälkeläisistä on valkoisia, suurin osa todennäköisesti kuitenkin edelleen punaisia. Jotenkin tähän tapaan kuvitteleisin sen menevän, ja tästä syystä suurin osa horsmista pysyy punaisina, ja valkoiset ovat harvinaisuuksia.
Jos siis haluaa niistä valkoisen siemenistä kasvattaa punaisia, niin se todellakin olisi vuosien työ löytää se oikea kanta, joka kantaa valkoista geeniä ja sitten saada niistä jotenkin vielä tulemaan esille ne valkoiset yksilöt risteytyksen kautta... Toisaalta sattumalta saattaa johonkin itsekseen itää valkoinenkin horsma.
Ehkä sitä valkoisen kasvuston juurakkoa voisi keväällä pilkkoa useampaan osaan, ja näin vauhdittaa leviämistä?
Itse en ole ikinä nähnyt valkoista horsmaa.
Ei siis kesanto - vaan 20 vuotta viljelemättä ollut peltoplänttini kotopuolessa, (sorry käyttämäni väärä sanamuoto) ...kasvaa horsmaa näköjään ...
Mendel risteytti keskenään tarhaherneen eri muotoja
Non niin. Olisiko kenelläkään kuvaa valkoisen maitohorsman nykytilanteesta?
En millään jaksa odottaa ja jos huonosti on käynyt pitäisi horsmat perata kukkapenkistä pois...
Tuleeko näistä punaisia vai valkoisia? Varressa voisi nähdä punertavuutta mutta lehdissä valkoiseen vinkkiä. Lähistöllä ei muita horsmia ole joihin voisin verrata.
Maitohorsma on sellainen inhokkikasvi puutarhassa, että revin pois heti kun huomaan oli kukan väri mikä tahansa. Onneksi häviää melko nopeasti, kun pitää huolen etteivät maanalaiset versot saa ravintoa lehtivihreän kautta. Ihailen kukkien värejä luonnossa. Horsman pölytyksen hoitavat pääasiassa kimalaiset, joten yksittäisen valkokukkaisen kukat saavat taatusti pölynsä muun värisistä eivätkä jälkeläiset ole valkokukkaisia. Paras tapa saada horsma puutarhaansa (Huhhuh, jos sellaista joku haluaa!!!) , on siirtää sinne juuren kappaleita.
Anttipa, samaa mieltä. Onneksi meillä ei maitohorsmaa ole kuin yhdessä kohtaa enempi ja senkin saan ruohonleikkurilla kuriin. Luonnossa ne runsaat maitohorsmakasvustot ovat tosi kauniita kukkiessaan. Se aika vaan enteilee jo syksyä kesällä. Mutta, kerranpa minäkin vaalin ja siirsin oikein parempaan multaan yhden tulokkaan, joka kesällä sitten lensi kaaressa tiehensä horsmaksi paljastuttuaan.