Jäälyhdyn valmistus

Saavi vesineen on ollut kartanolla yön, saas nähä onnistuuko jättilyhty, mites Tarulinnulla ?

Unohtui ämpärit tuhan pitkäksi aikaa pihalleno-jaa pohja kuprulla ja kylki revennyt. No joo eikun uutta matoa koukkuun, ei täällä vielä ole oikein pakkasiin tottunut kun plussaa on ihan näihin päiviin ollut, pitää taas opetella, mitä pakkaset saavat aikaan.

Saavilyhty onnistui, saavi tosin halkesi yläreunnasta pikkusen ku kynnet ei pitäny, toinen saavilyhty on jo laitettu jäätymään

Emmie ole vielä sitä laittanu jäihin, siivoilen vähän eka sitä saavia. Kesän jäliltä ihan multainen, kurkkujen ruukkuna kun oli. ^^


Alkuperäinen kirjoittaja: a–a----e

Viime yön vesi oli ämpäreissä ja aamulla olivat valmiita, nyt on toiset tulemassa, ovat illalla valmiit ja taas yöksi uudet.Toivotaan etteivät sula jouluksi.

Minkä laisia kynttilöitä käytätte jäälyhdyissä.

Tuota samaa ajattelin kysyä. Lämpökynttilät lämmittävät liikaa ja palavat vain pari-kolme tuntia. Öljykynttilät varmaan palavat kauan, mutta en haluaisi niitä päiväsaikaan poltella turhaan.

Minä sammutan öljy kynttilän aina päiväksi pienellä purkilla tukeruhtan ja hyvin on syttynyt illalla uudestaan

Entä kruunukynttilät kahtia poikkasemalla? pieniä lyhtykynttilöitä olen polttanut jäälyhdyissä

Met on joskus käytetty kilokynttilöitä mutta nyt meinattiin ostaa öljykynttilät

Viisi lyhtyä on pihalla, saavat riittää. Naapureillekkin vein joulumielentuojiksi lyhdyt kynttilöineen =)

Minä olen polttanut lämpökynttilöitä laudanpalan päällä - palaa juuri sopivasti illan eikä tarvi murehtia sammutuksesta.

Taidankin viedä pari kuivakakkuvuokaa pihalle jäätymään. Niitä ei tarvi vahti, että liikaa jäätyisivät.

Tässä saavilyhty, just sopivan paksusti jäätä

Täydellinen! Pitää kokeilla nyt viikonloppuna vaan ihan tavallista ämpärimallia, ...saavit kun on mökillä!

Aika komee ! Siis millaisia öljykynttilöitä ? Ostin viime vuonna jotain öljykynttilöitä jossain kipossa ja olivat niin maan mitättömiä että heitin pois. Aivan liian ohut ja vaivainen sydänlanka joka ei jaksanut palaa, alku paloi kituutellen ja lopuksi sammuivatno-jaa

niitä kynttilöitä jotka alkaa B kirjaimella, olikaan bollsius…

Kilokynttilöitä suosin, palavat ulkona paljon pitempään kuin sisällä.

Tämä on se eka saavilyhty, tämä ei oikein onnistunut, kopsahti maahan je meni säröille mut ihan nätti kuiteskin on

Nuinkopäin jadeliila sinä niitä polttelet? Mulla oli nyt eilisillan viis jäälyhtyä palamassa ja laitoin ne toisinpäin maahan. "Kattoon" naputtelin paljon pienemmän reiän. Aattelin että palavat paremmin, kun yläpuolella ei kovin isoa aukkoa ole. En kyllä tiedä jäätyvätkö maahan kiinni. Sitten on paha laittaa uutta kynttilää sisälle. ninmimerkillä elämäni ensimmäiset jäälyhtyni.