Jänis pois kasvien kimpusta

Tuomen oksia kävin jokupäivä sitten virittelemässä omppupuiden alaoksien väliin A Kasvi sitä suositteli joskus. Ei se ota jos ei annakaan.

Lumisateen jälkeen ei pihalla ole yhtään jäniksen jälkiä! Naapurin pihalla on kulkenut ILVES, mikä verraton syömään /ajamaan jänikset (= city rusakot) pois kasvien kimpusta. musiikkiamusiikkiamusiikkia

Hedelmäpuut olen suojannut aika perusteellisesti, mutta perennapenkissä koipeliinit ovat kaivelleet pitkin talvea. Hirvittää, mitä kaikkea sieltä on syöty, se selviää vasta kun lumi sulaa. No, jollakin kai niittenkin pitää elää.

En ole uskaltanut takapihaa viime aikoina edes tarkistaa:(

Pahuksen jänikset ovat kalunneet Norjan angervon maanpinnasta noin n30cm.kauttaaltaan paljaaksi.Onko kellään kokemuksia angervon alasleikkuusta?angervo n.8v.vanha ja todella hyvinvoiva ennen jänisten nakertelua.Kuinka alas uskallan puhtaaksi nakerretut oksat leikata,että se vielä mahdollisesti toipuisi?Kyse ei ole yhdestä tai kahdesta oksasta vaan kaikki oksat n.neljän metrin matkalta on kaluttu alhaalta paljaaksi.

Minä leikkasin meidän norjanangervot aika lailla maata myöten kun olivat niin lahoja. Hyvin lähtivät kasvuun leikkauksen jälkeen, kukkivat sitten seuraavana vuonna.

Minä olen suojannut hedelmäpuut hyvin, mutta muuten olen antanut pupujen mellastaa. Papanoita on pitkin pihaa. Söivät ne pikkutalvioista ison osan ja varmaan jotain muutakin, mutta kun esim. tulppaanit on hajasijoituksena laajalla alueella, eivät tuhot ole minään vuonna totaalisia.

Myös meillä on norjanangervot syöty, myyrät syyllisiä. Mietin jaksaisivatko ne kukkia vielä ja jos sen jälkeen vasta leikkaisi alas. Vai loppuisiko niiltä puhti kokonaan.

Minä leikkaan muutaman vuoden välein norjanangervon melkein maata myöten, muuten siihen tulee niin pitkät paljaat varret.

Viimekeväänä leikkasin myös norjanangervoni maatamyöten ja melkein kaikki oksat. Nyt puska on syöty kauniisti muotoillen, rusakkojen ansiosta se ei haise voimakkaasti tulevan kesän helteessä.

Tämä rusakko näkyi aamulla popsivan naapurin orapihlaja-aitaa erittäin hyvällä ruokahalulla. Taisi tulla vatsa kovin täyteen kun on jäänyt nyt päiväksi siihen nukkumaan! Vai liekö löytänyt niin hyvän ruoka-apajan ettei parane heittää vahtimatta. taiii, voihan naapuri olla ottanut uuden lemminkinkin..?

Parempi onkin että pysyy muualla kuin meidän pihallasilmän isku

On muuten niin kaunis kuva, että tästä tulisi kiva pääsiäiskortti, kun pupukin siinä mukanahymy.

Meidän parsonrusselinterrierimme (ks kuva vierellä) pisti piharusakon päiviltä. En tiedä miten oli onnistunut, koska rusakko oli isompi kuin koiramme... Rusakko oli jo ehtinyt syödä yhtä ja toista, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan (hengenlähtö siis). Kesällä on kiva katsoa jäniksien loikkimista aamulla pihalla, mutta näin talvituhoja katsellessa rusakoista ja muista pupujussikoista on söpöys kaukana. Pääsiäispuputkin aiheuttavat ärsytyksen tunnetta.

No, eipä ole kovin mieltä ylentävää sekään kun lumien joskus sulettua alkaa haravointi ja kukkapenkkien siistimishommat. Sitä pupun palleroa on sitten joka himputin paikka täynnä! Silmänkantamattomiin!

Meidän edesmennyt kissamme raahasi pupuja pihaan, ei nyt ihan täysikasvuisia, jotain keskenkasvuisia hönöjä kai, ne mitä oli kiinni saanut. Viirulla oli muutenkin hienostunut maku ruuan suhteen, ei syönyt mitään mikä oli ollut kipossa yli puoli tuntia…

Makunsa kullakin, hih. Edesmenneen anopin edesmennyt kissa toi vanhana oravat mukana sisälle. Se oli niin vanha ettei saanut itse nyljettyä tai purtua. Syötyään olikin sitten mukava köllähtää lämpimän pullan päälle torkuille. Enkä minä syönyt sitä pullaa, toiset vaan laittoi pahimmat tuhot roskiin! B] Ruisleipä omppuhillolla olikin parempaa.

Edesmennyt naapurin 21 v kissa kantoi myös (toisten muinoisten naapureiden kertoman mukaan) kaiken kotiportaille: hiiret, myyrät, jänikset, rotat, rusakot, liito-oravat, oravat ja taivaan linnut. Oli mulla halussa ptelemissä kun tsekkasin työmatkalla autoon törmanneen lokin tiellä. Sen kun olisin kissanaapurin portaille salaa vienyt, niin olisivatkohan enää edes hämmästyneet????

Meni nyt out of topic. Piti kertomani anyway, että saaliinhimoinen kissa lienee ainoa tapa saada jänis pois kasvien kimpusta. Jänisvainajille kepeät mullat.

Saattoi selvitä ainakin osasyy pihamme jänisinvaasioon; viime yönä oli kulkenut iso ilves lähiseudulla. Se saattaa karkottaa puput metänpeitosta asutuksen likelle aivan kuin turvaa hakemaan, luottanevat ettei ilves uskalla tulla koiranhajuisen huushollin liepeille. Nyt ovat kyllä puun ja kuoren välissä kun isokoira on yöt vapaana.

myyrätuhoja tutkaillessani tulivat rusakon aiheuttamat samalla selvitetyiksi. - entiseen tapaan oli juhannusruusu leikattu polun puolelta tasaiseksi. ei paha: pääseepähän kulkemaan ilman, että jää puntista kiinni piikkeihin. - vadelman versoista oli katkottu aika iso osa. minua harmittaa aina suunnattomasti, että ne todella vaan katkotaan ja pätkät jäävät juurelle olemaan. jos nälkäänsä söisi, voisi vaikka saada anteeksikin.
kaikki muut 9 pensasruusua ovat säästyneet toistaiseksi. ja lukulasit päässä kun tarkasti katsoi, silmut ovat latvoja myöden turvonneina.