Jouluruusu, Helleborus

Sain joulukukkaistutuksesta pidettyä hengissä yhden jouluruusun, kaksi muuta kuolivat. Tämä henkiin jäänyt pääsi ulos pionien juurelle. Toivottavasti viihtyy siinä.

3 tykkäystä

Mulla näyttäisi ainoastaan yksi kolmesta jouluruususta talvehtineen.

Täällä talvehtineet hyvin.

3 tykkäystä

Leikkelin vanhoja lehtiä pois. Kohta kukitaan.

8 tykkäystä

Ensimmäisiä kukkia jouluruusuissa. Osa nupuista ei selviytynyt talvesta tai kukat ovat vähän rähjäisiä

9 tykkäystä

Vanhaan jouluruusuun tulossa paljon kukkia. En ole huomannut, että tämä olisi koskaan tehnyt siemeniä, on ollut tässä vuosikausia.

Viime vuonna istutetut selvisivät ekasta talvesta.

Nämä laitettu syksyllä kylmäkäsittelyyn jääkaappiin.

5 tykkäystä

Mimmi, sä taidat tykätä jouluruusuista :wink:

Minun jouluruusut kävi rusakot kaivamassa lumesta. Yksi ehti jouluna aueta, muut nuput on syöty.

Mulla on vähän Sulo Vilen syndroomaa, kun halvalla sai siemeniä, niin pitihän niitä ottaa. Ovat vielä niin helppoja kasvattaa, että onnistuu jopa minulta.

5 tykkäystä

Jouluruusu on itse hakeutunut tälle kasvupaikalle.

5 tykkäystä

Astetta isompi joulukuusi Keukenhofissa.

2 tykkäystä

7 tykkäystä

10 tykkäystä