Chali, Viherpeukaloiden sivuilla sanotaan että "Kallan eli huonevehkan mukulat istutetaan mahdollisimman syvään, kuitenkin niin, että ruukun pohjan ja mukulan väliin jää ohut multakerros. Mukulan nystyräinen puoli asetetaan ylöspäin."
Ostin Puutarhamessuilta maaliskuussa muutaman kallan mukulan. Niissä oli jo alut, joten ensimmäinen on jo ehtinyt venähtämään aika korkeaksi. On aika epätavallinen lehti tuolla, mahtaakohan minulla olla vääränlainen multa tällä? Kesäkukkamultaan tyypit upotin.
On erivärisiä lehtiä, tuollaiset pilkulliset tai sitten kokovihreät.
Ne jotka istutin, niillä pitäisi olla juurikin tuollaiset pilkulliset lehdet.
Olen ymmärtänyt että Calla ei ole kovinkaan ronkeli mullan suhteen kunhan ei ole pelkkää turvetta. Kesäkukkamulta - yleispuutarhamullan sekoitukseen omani istutin.
Tämä hyvä tietää.
Tossa ruukussa on kolme mukulaa. Oletan, että tuo suurin on tumma violetti, koska siinä oli suurimmat alut istuttaessa.
Valkoinen myös noussut tuohon viereen.
Kolmatta odottelen vielä, mutta saattaa kestää, koska siinä oli vain ihan pienet alut ja laitoin nuo aika syvälle. Sen pitäisi olla Picasso, eli valko-lila. Jännityksellä odottelen, mukulat oli nimittäin tosi isoissa laareissa, joten on voineet toki mennä sekaisinkin kun ihmiset on niitä hypistelleet
Tällaisia ohjeita löysin ”asiantuntijoilta” istutus syvyydestä:
Jos Callamukula istutetaan ruukkuun tai ulos kukkapenkkiin, ja talvetetaan sisällä, mukula istutetaan aika pintaan (mukulan verran multaa päälle). Calla ei siedä kylmyyttä / routaa.
Jos Callamukula istutetaan ulos kukkapenkkiin ja jää maahan, mukula istutetaan syvemmälle. Eli maa ei jäädy / routaannu.
Onhan se aika järkeenkäypä neuvo. Suomessa ei taida siis talvehtia ulkona
Vaikka väri ei ollut se mitä halusit, keltainen Kalla on raikas ja aurinkoisen kaunis.
Ole iloinen että sait mukulan kasvamaan ja kukkimaan Tee siitä sellainen katseenvangitsija muiden kesäkukkien joukossa.
Minulla ei olisi ensimmäinen kerta kun se oletettu väri ei ole se mitä pitäisi ja suhtaudunkin aina aavistuksen epäilevästi.
Siitä mukulastahan ei voi varmistua väristä.
Olen istuttanut 20 kpl Kallamukulaa josta vain yksi ei ole vielä herännyt.
Muut ovat enemmän ja vähemmän kasvussa.
Saa nähdä onko värit ne mitä valitsin Jos ei niin ei se maailmaani kaada, kyllä ne paikkansa löytää.
Hienosti on sinulla lähteneet kasvuun!
Laitathan sitten kuvia myöhemmin?
Täällä näkyy myös pienet piipat siitä viimeisimmästäkin, joten kaikki kasvussa. Jää nähtäväksi mitä värejä niistä sitten ilmaantuu