Käsityöt, Osa 5 (alkaen 18.8.2024 ->)

Onko kukaan tilannut/ostanut lankoja tms. Naputiinasta Haapavedeltä?Tyhjennysmyynti elokuun loppuun, ehkä vielä yksi viikko syyskuun puolella. En usko ihmeisiin, sen se vaatisi, että eläkeikäinen yrittäjä saisi jatkajan. Soitin muutama päivä sitten lapsenlapselle, että kävisi katsomassa askartelutarvikkeita siellä. Jos löytää jotain, kävisin maksamassa.

Ostin villapaitaan alpakkalangat viittä harmaan ja valkoisen sävyjä. Jotain islantilaista mallia teen, Letilopin ohjeet käy. OLankakaupan osaava myyjä osasi heti kertoa paljonko kuvioväriä ja kahta pohjaväriä. Kuulemma olin eilen toinen syksyn haistanut kausineuloja.

Ostin myös puiset puikot, myös puisen pyöröpuikon. Langat jätin autoon, puikkoja illan katselin ja siveli. Yli 30 v alumiinikuikot on kuluneet, ei ole sileäpinta enää.

Silkkimerinovillaa ostin 2 kerää lapasiin. Kyllä on maan paras lankakauppa mökkimatkan varrella.

8 tykkäystä

Mie neulon nykyään kaiken puupuikoilla. Miellyttävän tuntuiset käsille, eikä kolise.

3 tykkäystä

Niin miekin.

Tein miesystävälle unisukat.

9 tykkäystä

Kesälomaa on puikot viettäneet täälläkin. Isomman prinsessan sukasta aloitin, kohta valmis. Puisista puikoista pidän minäkin. Sukissa 15 cm, pyörähtää joutusammin :laughing: . Pörrölankoja tilasin sen verran, että saan tehtyä prinsessoille huput.

1 tykkäys


Tässä Ilona, Unicef-nukke. Muistelin kymmenien vuosien takaa smokkipoimutusta, sillä koristelin etukappaleen ja hihansuut.

9 tykkäystä

Minä käytän puupuikkoja hyvin harvoin.
Neulon muutenkin löysää ja puupuikko löysentää käsialaa entisestään minulla.

Käytän yleensä laakeroituja kaapeleita ja siihen alumiini- teräs- tai hiilikuitupäät.
Hyvin harvoin käytän muuta kuin pyöröpuikkoja.
En kyllä ole huomannut kilisevän liikaa , aika hiljaista on ollut.

1 tykkäys

Käsiala vaikuttaa. Minä neulon liukkailla puikoilla sikatiukkaa. Karkeammilla en kiristele niin paljon, vaan auta armias jos puikossa tai kaapelin liitoskohdassa on pykämä, ni johan tökkii.

Juuri tuo liitoskohta ärsyttää niin harvoin käytän pyöröpuikkoja. Pakko on vain välillä, pitäis hommata sellaiset missä sitä ei olisi.

Yli neljä vuotta siitä taitaa olla kun kaikki neuloivat Strömsö villapaitaa niin pitihän minunkin, vaikka en ollut vuosiin villapaitoja tehnyt. Langat löytyi helposti mutta 4,5 pyöröpuikot oli joka paikasta loppu,kunne löytyi yhdet novitan. Huonot ne oli ja vähän ajan päästä ostin toiset ja siinä liitoskohta tökki pahasti. Sitten neulepalstoilla puhuttiin kuinka hyvät ChiaoGoo Red Lace pyöröpuikot ovat ja ne sitten hankin enkä sen jälkeen muita ole käyttänyt. Sukkapuikot minulla on puiset.

2 tykkäystä

Minulla myös käytössä chiagoot, ei ne töki.

Ja nyt olen myös tykästynyt knit pron swivel kaapeleihin, koska ne on laakeroitu, pyörii se pää 360 astetta ja on siksi todella kevyet.
Chiagoota saa myös laakeroituna, mutta niitä en ole ostanut.

Mielestäni se on helppoa, minulla on paljon niitä kaapeleita ja jätän aina mm. hihat kaapelille odottamaan.
Tosi helppoa, kun laittaa tulpat ja kun jatkan kierrän vaan ne päät siihen.
Samoin kun teen kirjoneuleen yleensä 1/2 numeroa isommalla kuin sileän osan, niin on helppoa vaan vaihtaa päät ja resorissa käytän 0,75 tai 1 numeroa pienempää kuin sileässä, niin sekin on joutuisaa vaihtaa.

Lyhyttä kiinteää pyöröä olen joskus pipoon käyttänyt mutta harvoin niitä tulee käytettyä.

4 tykkäystä

Kunhan saan mun verhokapat virkattua niin rupeen tekemään sellaista villahametta minkä Suokukka teit viime talvena.

Nää tyypit täällä puhuu kieltä jota en ymmärrä. Laakerointia, kaapeleita, tulppia :joy:

2 tykkäystä

Joka härillä ajaa se häristä puhuu -
the mouth speaks what the heart is full of

Islannissa neuleiden valmistamiseen osallistuivat ennen sekä miehet että naiset: miehet karstasivat villan, naiset kehräsivät langan ja molemmat neuloivat. Lasten odotettiin neulovan viikossa kaksi paria lapasia ja palvelustyttöjen pitkävartiset sukat päivässä tai kaksi paitaa viikossa.

No huh, kovat oli vaatimukset lapsille ja palvelustytöille :scream:. Mihinkähän ne kaikki lapaset ja sukat vietiin. Sellainen tuotantovauhti, ettei kai niitä ite ehtinyt käyttämään, jos ei kertakäyttökulttuuria harjoitettu.

2 tykkäystä

Teen neuleita päivittäin, koko talvikauden.
Siksi haluan, että välineet on just maun mukaiset.
Nytkin on 2 paitaa tekeillä, toinen on aloitettu jo keväällä, makoili koko kesän neulekopassa. Siitä mohair loppui vähän kesken ja odotan postista pakettia.
Siksipä aloitin noista uusista langoista jo ajankuluksi toista paitaa.

4 tykkäystä

Neuleet taidettiin myydä.
Nypläyksen opettaja sanoi, että Rauman ollessa talousvaikeuksissa asukkaiden piti nyplätä pitsiä myyntiin. Lasten piti nyplätä määrätty määrä päivässä ennen kuin pääsivät ulos leikkimään. Niin saatiin Rauman talous kuntoon.

Eikö Islannissa tehty vähän samoin.

Siinähän olisi hyvä vinkki talousvaikeuksissa oleville kunnille. :thinking:

1 tykkäys

Just tänään tuossa neuloessa mietin, että mulle on kauhean tärkeää tehdessä se langan tuntu käsissä.
Nyt toisessa on pom pom merino tweed + silkkimohair ja toinen paita tulee suomenlampaan langasta. Tai se on kainuunharmasta ja valkoinen kuvio suomenlammasta.

En voi mitään , minun käsiin vaan niin sopii tuo hieman lanoliininen suomalainen villa.
No enhän voi aina ja kaikkea niistä tehdä, joskus on muitakin käytettävä.
Mutta se vaan on mun ehdoton lemppari.

Nytkin oon menossa nukkumaan ja kainuunharmas unisukat lämmittää varpaita, nämä on kuin pumpulia jaloissa.:heart_eyes::smiling_face_with_three_hearts:

4 tykkäystä