Mun tuli äsken ulkona mieleen Asparaguksia katsellessa se, että tuo nimenomainen kasvi on varhaisin kasveihin liittyvä muisto lapsuudesta. Silloin asuttiin Kauhavalla ja aika oli ennen aprillipäivää v. -59. Muuta huonekasvia ei muista meillä olleen, mutta Asparagus, se runsaasti rönsyävä, karkeampilehtinen, oli meillä saman ikkunan kohdassa kuin äitini Tikka-ompelukone. Roikkuiko amppelissa vai oliko sen ompeluskoneen päällä, sen olen unohtanut.
Mitä kasveihin liittyvää sinä muistat lapsuudestasi?
Heh Paulastiina, samanlaisen Asparaguksen ja Singer ompelukoneen, asparagus oli seinällä siinä ompelukoneen päällä. Toinen muisto on valkopalleroiset verenpisarat, joiden nuppuja oli kiva pumpsautella auki.
Äitini kasvatti verenpisaraa huonekasvina. Veljeni kanssa meistä oli hauska poksauttaa kukkanuput auki, äiti taisi olla erimieltä leikin “hauskuudesta”. Toinen mieleen jäänyt oli värinokkonen, se oli upea tummanpunainen, äitini kutsui sitä tosin palavaksirakkaudeksi.
Muistan, ettei olohuoneen ikkunasta nähnyt ulos kun siinä oli isäpuolen rehut edessä. Erityisesti yön kuningattaren muistan. En voinut tajuta miksi joku kaktus on NIIN hieno, että sitä varten pitää olla koko yö hereillä kameran kanssa.
Minäkin olen poksautellut verenpisaran nuppuja. Ajattelin auttavani kukkaa (äiti ei tainnut huomata - oli tarpeeksi tekemistä muutenkin). Muistan myös keränneeni mm. gloksinian ja muiden isokukkaisten pudonneita, samettisia terälehtiä, ja leikin niiden kanssa kangaskauppaa. Oli ne niin hienoja.
Äidillä oli valtavasti kukkia, kaikki ikkunalaudat täynnä ja amppeleissa lisää. Niitä ja niiden pistokkaita vaihtelivat naapurin tätien kanssa. Onnenapila oli yksi suosikkini. Ilmeisesti sen ajan ikkunalaudoilla oli sopivan viileää (ei lämpöpatteria alla, ja ikkunoista veti), koska muistan sekä niiden että pelargonien sun muiden talvehtineen oikein hyvin.
Mummolassa oli valtavia verenpisaroita ja muistan vieläkin kuinka pikkutyttönä niitä ihailin. Sormet ei meinannut millään pysyä kurissa, niin paljon teki mieli poksautella vaikka se oli kiellettyä. Ja tietysti poksauttelin välillä, sitten oli huono omatunto. Mummolamuistoihin liittyy oleellisesti myös tuoreet mansikat ja keitetyt punajuuret. Aina oli mansikkasoppaa ja erityisesti mulle keitettyjä punajuuria, ne oli niin hyviä ja makeita. Söin niitä punajuuria paratiisikulhosta ilman mitään muuta ja nautin. Ehkä en käynyt mummolassa kuin kesäisin ja ehkä ne punajuuret ei olleet oikeasti vain mulle keitetty joka kerta, mut näin muistan ja muistot on kauniit. Samoin mummon kauniit korut on jääneet mieleen, samoin kuin se että vaikka on sairas, pitää laittaa koruja, kammata tukka ja varmistua peilillä siitä että se on hyvin, vaikka ei jaksaisi enää sängystä nousta. Voi, mulle tuli nyt mummoikävä!
Muistoihini liittyy kasvissyönti Ihan oikeasti en itse asiaa muista, mutta 1-2 vuotiaana kiikuin ikkunalle haukkaamaan kukkien lehtiä. Hämärä mielikuva on itselläkin siitä kerrasta, kun haukkasin kaktuksen lehteä… ei kiva
Lapsuusajan komein kukka oli mummolan valtava kaktus amppelissa pirtin pöydän päällä. Korkeutta kasvilla oli toista metriä ja kukinta-aikaan kukkia laskettiin olevan pitkälti toista sataa kerrallaan.
Minä muistan parhaiten mummulan peruspunaiset pelakuut joita olkkarin ikkunalauta oli täynnä. Ja kesäisin yhteen ja samaan penkkiin istutettiin aina orvokkeja ja samettiruusuja sillä tavalla vuorotellen. Ja syksyisin kun yöpakkaset alkoivat äiti antoi luvan kerätä kaikki loput perennojen kukat ja siskon kanssa leikittiin kukkakauppaa
Ensimmäinen oma viherkasvini taisi olla anopinkieli jonka sain mummulta, se olikin mulla kauan.
Muistan äidin kiinanruusun ja luostarinkellon, myöhemmin kaktukset ja suuren suuren unelman. Vanhan pojan kukinta oli happeninki, jota ihmeteltiin ja ihasteltiin laajalla joukolla.
Mummolla oli tuvan päädyllä iso kukkapenkki, leimuja siinä kasvoi ja kultapallo - jossain vaiheessa alkukesää vai jo keväällä nurkalle nostettiin kellarista silloin mielestäni valtavan suuri joriinin juurakko. Pelakuut mummolla kasvoivat tuvan ikkunalla ja luulen, että ne kukkivat aina - vai kukkivatkohan?
Minun äidilläni on valtava kukkamäärä, aina ollut. Äidin parvekkeelle kiipeää yhä ihmisiä ostoksille, luulevat kukkakaupaksi :). Kotona on yksi huone pasuunoille ja muille jättiläistalvehtijoille viileänä. Kukkarakkaalle äidille olen hänen kasvustoistaan “iloksi” kerännyt kimppuja.
Mummolassakin oli sisäkukkia valtavasti ja hän aina kertoi niiden menestystä ihmetteleville menestyksensä salaisuutena kiroilevansa niille niiden aiheuttamaa vaivaa. Kitsaana hän raaski antaa minulle pistokkaaksi muutaman lehden kultaköynnöksestä joka oli peittänyt polkusingerin ja ison rautaisen kynttiläkruunun alleen. Harmittaa vieläkin kun niistä lehdistä kasvatettu valtava köynnös paleltui muutossa pari vuotta sitten.
Toiselle mummolla oli mahdottomasti kesäkukkia. Petunioita ja orvokkeja valtava määrä. Seinän vierustalla kehäkukkia…
Tuosta poksuttelusta muistui, että sen tyyppinen touhu oli estetty varsinkin tohvelikukan kohdalla väittämällä että ne "tohvelit" jotenkin pamauttavat tai ovat vaarallisia muuten.
Santut kyllä täyttivät taloa ja joka kevät niihin vaihdettiin mullat, sekä kasvatettiin kymmeniä varakappaleita. Oli yksi pinkki santtu omana minullakin.
Isoja viherkasveja tietenkin lohikäärmepuu, hopealaikkuvehka, kaktuksia, rahapuu ja ties mitä. Aika tavallisia noihin pasuunakukkiin yms. verrattuna.
Äitini ei juuri viherpeukalo ole, eikä mummonikaan ollut intohimoinen sellainen, mutta joitain kasveja mummoltani muistan hyvin. Vanhapoika kukki kerran, siitä on kuviakin. Valtava tyräkki hänellä oli, josta hän ei oikein tykännyt, nimitti "rankula IFK" ksi jonkin jalisjoukkueen mukaan...kun olihan se aikamoinen rankula
Amatsoninlilja oli komea, samoin tuliköynnös ja tietysti monena keväänä piti koittaa niitä "lokssiinija" , joskus onnistikin. Ulkoistutuksia ei juuri ollut, piha oli ketoa ja kukkia oli siten luonnostaan. Syysleimuja oli kuitenkin valkoista ja pinkkiä, se tuoksu oli minusta aivan ihana ja on vieläkin.
Eräänä kesänä ukki väsäsi pihalle pienen puisen kehikon johon laitettiin multaa ja istutettiin mummon kanssa narsisseja ja helmililjoja. Se oli varmaan ainua kerta kun ukki touhusi jotain "akkoin humputuksia" pihaan, mielellään hän sen teki, mutta ei ollut kovin tavallista sellainen siihen aikaan miehille, varsinkaan iäkkäämmille. Niitä saatiin ihailla vuosi toisensa jälkeen, kunnes aikain saatossa taantuivat pois.
Harmittaa että mitään kasvia ei ole säilynyt muistona. Minun puutarhaherätykseni tuli liian myöhään. En tiedä, mistä tämä hörhöys periytyy, mutta hankkihan ukki yksin jäätyään kaksi kirsikkapuuta...
Gloksinian muistan lapsuuskodista ja naapurin pihan pionipuskan. Voi miten kadehdin sitä pionia, se oli kauneinta mitä saatoin kuvitella. Oli sitten ensimmäisiä kasveja, mitä omaan mökkipihaan tuli istutettua. Syysleimut muistan myös, elokuisena 7-vuotispäivänäni eräs naapuri tuli kylään ja toi mulle tuoksuvan synttärikimpun. Miten otettu olin, että oma kukkakimppu…Meillä kun ei pihalla juuri kukkia kasvateltu, hyötykasveja kyllä.
meillä oli kesäisin eteisen ikkunalla palsamia, ruusunpunaisia yksinkertaisia ja kerrottuja. Niitä oli joka kesä. Talvella ei ollut mitään kun oli pienet tilat ja paljon lapsia. Naapurissa oli valtava unelma täytti koko kamarin nurkan. Olin 11-v. kun olin Helsingissä tätini luona eka kerran ja puutarhssa oli keltainen ruusu, taisi olla Peace. Se oli kauneinta mitä olin koskaan nähnyt (ja on vieläkin ) Silloin sekosin ruusuihin totaalisesti ja meillä oli juhannusruusu kotona. Mummolla oli violetteja glokseja.
Ulkokukista ekat muistot mullakin on mummolasta, ne komeat joriinit ulko-oven molemmin puolin. Juurakoita säilytettiin talven yli navetassa, missä oli vasikan karsinan aitojen päällä laudat ja siinä puulaatikot juurakoita varten. Mulla on tallessa sitä samaa vanhaa joriinia, mutta joka vuosi on murheena sen talvettaminen. Gloksit liittyvät myös mummoon, samoin pihasyreeni ja vanhapoika.
mummolassa ei ollut sisäkukkia mutta peräkammarissa missä kulkukauppias Kukkula ja matkasaarnaajat yöpyivät, oli piirongin päällä maljakossa osmankäämin “pamppuja”, harvinaisen ihmeellisiä kuivalla Heinämaalla
kotoa muistan “keisarinkruunut”, akileijat ja “sireenit”
Äiti on aina ollut multahörhö, minä "myöhäisherännäinen". Kotona sisällä kukki "loksit", kiinanruusu, "pelakuut" ja verenpisara jota myös poksuttelin luvatta. Ulkona ainakin "sireenit", liljat, "jöriinit" ja iirikset sekä naapurin saunan takana juhannusruusu kurotteli meidän puolelle, siitä oli lupa ottaa oksia. Kaikki syötävä mitä ikinä savikossa kasvoi, sen äiti kasvatti leivän jatkeeksi.
Voi minä muistan aina ne ihanat isot syreenipensaat kotitalon porraspielissä, ja vielä ulkonurkilla. Ihana oli se tuoksu kukinta-aikaan, ja kymmenittäin ritariperhosia! En ole niitä sen jälkeen nähnyt, kunnes toissa kesänä meidän pihassa yhden.
Ihan oikeasti en itse asiaa muista, mutta 1-2 vuotiaana kiikuin ikkunalle haukkaamaan kukkien lehtiä. Hämärä mielikuva on itselläkin siitä kerrasta, kun haukkasin kaktuksen lehteä… ei kiva 
Kotona sisällä kukki "loksit", kiinanruusu, "pelakuut" ja verenpisara jota myös poksuttelin luvatta. 
Ulkona ainakin "sireenit", liljat, "jöriinit" ja iirikset sekä naapurin saunan takana juhannusruusu kurotteli meidän puolelle, siitä oli lupa ottaa oksia. Kaikki syötävä mitä ikinä savikossa kasvoi, sen äiti kasvatti leivän jatkeeksi. 