Mummolla oli perennat tosi tärkeitä. Muistan että aina oli niitä nyppimässä takapuolipystyssä. Perinteistä ukonhattua, vuorikaunokkia kultapalloa yms. Ne on vieläkin mökin penkissä hengissä.
Meillä oli myös mummolassa viileässä peräkammarissa koko nurkan täyttävä unelma. Kotona ensimmäiset kukkamuistot liittyy huonekallaan joka teki valkoisen kukan ja jonka lehden terästä oli aina tippa tippumassa. Tuoksumuisto, tokaluokkalaisena istuttiin naapurin tytön kanssa nurmella viltin päällä laulamassa "puhelin langat laulaa..." ja ympärillä tuoksui vahvasti syysleimut. Syysleimun tuoksu vaikuttaa yhä voimakkaasti tunteisiin.
Hassua miten mummolasta on kukista niin hyvät muistot ja kotoa ei niinkään vaikka niitä paljon olikin. Sen muistan kotoa hyvin kun ämpäreillä piti kerätä tomaatteja. Ja isä teki ensin kaivon ja sitten sen ympärille kasvihuoneen että ei tarvitse kantaa vettä. Tomaatintaimet taisi silloin olla ainoat mistä pidin ja niistäkin tykkäsin silloin vain pienenä kun ikkunoitten edustat oli niitä täynnä. Maitopurkkitaimia en saanut koskea, mutta isoja taimia kasvihuoneessa oli mun pakko kastella ja välillä kerätä. En tykännyt siitä ja äiti hämmästeli kovasti kun joskus itse aikuisena hankin kasvihuoneen. Isä ei hämmästellyt, hän oli lapsuudessakin se innokkain kasvattelija ja ei ehkä muista kuinka paljon valitin siitä kun jouduin kasveja hoitamaan lapsena.
Ihmeellistä kuinka sitä on itse muuttunut, mutta toisaalta luulen, että ehkä se kipinä kuitenkin syttyi jo vähän silloin pienenä. Se kasvihuoneen tuoksu aamulla kun avaa oven on jäänyt mieleen ihanana jo silloin.
Ja sitten muistan sen valtavan suuren röyhytatarpuskan, jonka vierellä leikin. Se peitti minut kokonaan näkyvistä, ja tuoksui niin voimakkaasti. Minä tein haloista ja laudoista naulaamalla itse pöydän ja jakkaran, ja laitoin siinä kasveista ruokaa… Tatarin tuoksun haluan omaan pihaankin miistuttamaan niistä leikeistä.
Ja sitten oli se valtava pihlaja, jonka rungot kasvoivat ympyrämuodostelmassa, niin että sisällä oli huone, ja siitä pääsi eteiseen johon oli kaksi sisäänkäyntiä. Yksi pihlajan juurenkänkyrä oli sopiva penkki, ja kiilasin laudanpätkän runkojen väliin hyllyksi. Leikin siellä paljon yksin, ja naapurin tytön kanssa. Se oli meidän linna. Nyt se on kasvanut niin umpeen, ettei huoneeseen enää pääse. Tai ehkä veljenpoika mahtuukin, en ole kysynyt… kun ei osaa vielä vastata. 
toivoisin olevani tulevaisuuden mummo
Mummon ikkunalla oli korkea anopinkieli, tai sillä nimellä sitä ainakin kutsuttiin. Se oli aina siinä, vuodesta toiseen ja taas toiseen. Vasta ihan nyttemmin olen ajatellut että sehän oli aika komea kasvi. Tähän asti olen jostain syystä sitä väheksynyt.
Aika samanlaisia muistoja on minullakin, lapsuuden aikaisista kukista, kuin monella muulla. Verenpisaran nuppujen poksauttelua mm.:)Meillä oli myös iso palmu joka on jäänyt mieleen ja tietenkin pelakuut ja unelma. Äidillä oli paljon huonekasveja. Pihakukista eniten on jäänyt mieleen harjaneilikat, akileijat, ruskoliljat, tiikerinliljat ja Mustialan ruusu. Belliksiä myös oli paljon. Äiti oli “puutarhaharrastaja” ja piha oli joskus kaunis kaikkine käytävineen ja istuksineen.
Näitä on ihana lukea. Voi kun saisi / olisi saanut omille lapsille yhtä ihania kasvimuistoja kuin täällä on.
Pari kesää sitten kun kävin toisen mummoni luona, siitä jäi muisto mitä on monesti hymyillen muisteltu. Hän kulki huonosti rollaattorilla, pääsi hyvin hitaasti ja vaivaloisesti sisällä eteenpäin. Kysyin yhden kukan vointia. Mummo kääntyi, jätti rollaattorin ja meni toiseen huoneeseen kukan luo juoksuaskelin kertomaan siitä. Olisittepa nähneet vanhuksen innostuksen!
Minäkin huomaan, että niitä lapsuuden tärkeitä kasveja sitä aina vaan haalii pihaansa. Kotipihasta tärkein juttu oli pionit, niitä tajusin kaipaavani kovasti. Ruskoliljoja oli myös, tosin niitä kutsuttiin siihen aikaan meillä tiikerililjaksi. Pikkulikkana vietin paljon aikaa tätini kanssa kun vanhemmat oli töissä. Varsinkin kesäisin oltiin paljon tädin kesämökillä ja jokakesäinen traditio oli hakea torilta samettikukat mökille. Sammarit on toki muutenkin ihania, mutta tuolta lapsuudesta asti niihin on mulla jäänyt lähtemätön kiintymys. Samassa penkissä kasvoi belliksiä ja tummia sarviorvokkeja. Flokseja ja harjaneilikkaakin kasvoi pienen kasvimaan reunalla, mutta erityisen tärkeitä oli ja on lupiinit. Ei mitään hienoja jalostettuja vaan villejä, niitä tavallisia sinisiä, tienpenkallakin kasvavia. Kukkakauppaa leikittiin useasti ja lupiineista tehtiiin hernerokkaa. 
Meillä oli muistaakseni se oikea täplikäs mutta sitä sanottiin tiikerinliljaksi oma suosikkini ja äidin ylpeyden aihe oli liljojen korkuinen pinkki malva. Sitten oli jokavuotinen samettiruusujen ja ruskeakeltaisten orvokkien osto ja istuttelu. Muuten siellä pihapuolella oli iso luonnonnitty jossa kasvoi pajua ja horsmaa mahtava leikkialueena juosta ja tehdä jousipyssyjä, majoja yms. piiloleikkejä puuhailla.
Me tehtiin leikkimökissä kasveista ruokaa. Ratamon lehdet oli lättyjä, kivet perunoita, lahosta kannosta sai lihaa, voikukan kukinnot olivat voita, jota laitettiin kaarnaleivän päälle.
Joo, ja hevonhierakasta tehtiin kaurapuuroa:)
Mummolassa oli myös sireenejä ja muistan vielä sen, että mummo aina teki kauden kukista kukkakimppuja kaupunkivieraille näiden lähtiessä. Ja mansikkaa mummolla kasvoi ja viinimarjoja, karviaisia ja omenoita. Pienellä kasvimaalla kasvoi juureksia ja perunaa tietysti enemmänkin.
Tämä on ihana ketju
Omasta lapsuudesta muistan kesän ja mansikat. Niitä oli pelto täynnä ja syödä sai kuinka paljon jaksoi-yleensä serkkulauma päätyi aina riviin ulkohuussiin lopulta kaikista varoituksista huolimatta.
Mummolan piha oli rehevä.Oli sekä hyötymaata yllinkyllin että kukkia ja puita. Pionit ja lemmikit kukkivat valtoimenaan.
Lupiinit ja poimulehdet kasvoivat rajalla kuusiaidan juurella villinä ja kerättiin sieltä aina kastehelmiä leikkiin.
Kaarnaleipää ja voikukkavoita tehtiin ja vaikka mitä ruokia kasveista.
Herneitä leikkikauppaan kerättiin siperianhernepensaasta.
Syntymäpäivänä sain aina mummon tekemää mansikkakakkua.
Asuimme kaupungissa vain hetken omakotitalossa. Sinä syksynä pihan valkeakuulaat olivat kuitenkin jättisuuria ja aivan läpikuultavia. Muistan että otimme niitä evääksi junamatkalle ja niitä oli vaikea syödä kun mehu tirskui pitkin poikin. Tuo lyhyt aika vanhassa talossa teki minuun kyllä lähtemättömän vaikutuksen ja päätin että kun kasvan isoksi en kerrostalossa asu-päätös on pitänyt muutamaan pientä välivaihetta lukuunottamatta.
Ukilla oli pihassa aina kaikkea jännää-entinen ammattilainen- kukkia jos jonkinlaisia,salaatit kasvoivat lavassa. Kaikki oli kerätty ja kierrätetty ja keksitty uutta. Valkoherukoita notkui pensaassa ja talon ohi yhdellä nurkalla piti kulkea varoen ettei palsami ampuisi kovilla siemenillä
Verenpisaran nuppuja poksauteltiin myös koska vilpittömästi uskoin että niin kukka nopeammin aukeaisi täyteen loistoonsa.
Mummolassa ja ukkilassa oltiin paljon ja kesällä me lapset oltiin siellä pitkään myös ilman vanhempia, jotka olivat töissä kaupungissa.
Viherkasveista en muista paljon mitään erityistä, niitä oli paljon kaikkialla. Ne jotenkin olivat itsestäänselvyys ja tulivat tutuksi huomaamatta.
Sen muistan että kerran eräs vanha naapurintäti kutsui äidin katsomaan yönkuningatarta keskellä yötä ja se oli minusta ihan käsittämätöntä etten päässyt mukaan.Olisin halunnut nähdä sen pienen kuningattaren joka nousee keskellä yötä kukan keskeltä kuin Peukalo Liisa ikään 
Ensimmäinen oma kasvini oli ikioma minikaktus. Se kasvoi vuosia pienen pienessä ruukussaan. Kerran aikuisena koirani tiputti ruukun ja kaktus katkesi ja päätyi roskiin. Myös kodinonni oli lapsena suosikkini. Jostain myyjäisistä niitä sai joka vuosi ostaa edullisesti ja pitkään aina hoivasin sitä kunnes muuttui niin resuksi että kyllästyin.
Muistan kaiken kasveihin liittyvän kyllä pääosin hyvänä lapsuudesta-ehkä siksi olen ja elän niin kuin nykyään elän.
Ainoastaan marjojen poimiminen kaikissa muodoissaan on jäänyt epämiellyttävänä mieleen. Niitä kerätiin pensaista ja metsistä paljon.
Vihasin hämähäkkejä ja niitähän piisasi…monet marjaämpärit olen sammaleiltä kerännyt kun pelästyksissäni tiputin koko saaliin 
Onneksi mieheni poimii marjat mielellään ja antaa lasten auttaa, jos haluavat.
Alkuperäinen kirjoittaja: Rosmariini&Timjami
Kasvoihan meidän pihalla pienen ruusumäeksi kutsutun nyppylän päällä juhannusruusu. Muistan miten kukkia piti aina käydä nuuskuttelemassa ja varoa, ettei niissä olevat isot mustat kuoriaiset mene nenään. Ja Mummun pihalla oli lupiineita, niiden tuoksu tuo mieleen sen kesän, kun serkkutytön kanssa istuttiin uikkareissa vesivadissa ja juostiin pusikkoon pissille…
Aivan upeita muisteluita täällä saa lukea, kiitos kaikille. Itse muistan ensimmäisenä 4 vuotis päivälahjaksi saamani papukaijatulppaanikimpun. Tänään pitkän etsinnän jälkeen löysin vaaleanpunaisia ripsureunatulppaaneja ja nyt oivallan miksi niitä pitää olla. Ehkä varhaisimmat muistot ovat syreenipensaat ja ruusupensaat joiden uumenissa pidettiin majaa. Ehkä 6 vuotiaana sain oman Kuningatar Elisabeth nimisen raparperin, voi sitä kastelun ja onnen määrää 
Muistoihin kuuluu myön kaupunkien puistot ja sunnuntai kävelet kukkia ihailemassa. Minulla oli paha tapa haistella kaikki kukat läheltä ja tämä kuulemma vähensi serkkujeni mukaan arvoani kävelyretkillä. Kun serkut keräsivät kouluun kasveja olin yhä innustunut tunnistamisesta ja ekaluokalla tunsin kaikki kasvit nimeltä ja suurimman osan latinalaisilta nimiltä. Tämä oli ollut alaluokkien opettajalleni suuri stressin paikka, näin hän asiaa harrastamattomana kertoi vuosien jälkeen.
Maalle lähiöön muuettuamme pihan hoito oli koko perheen harrastus, jota vanhemmat koettivat pyhittää itselleen. 
Meillä lapsilla oli leikkimökin mäellä oma luonnonpuutarha, jossa mäntyjen nyppiminen vuorimännyksi ym kokeiluja tehtiin eikä aina saatu kehuja. Kukkapenkeistä käytiin napsimassa pistokkaita, jotka sitten toisinaan innostuivat kasvamaan metsäpuutarhassa paremmin kuin alkuperäisillä paikoillaan; lehmän lantaa mm kuskattiin salaa polkupyörällä kauempaa maalta leikkisankoissa viljelmille, eikä taaskaan saatu aina kehuja.
Suurin huvitukseni oli rautakaupan siemenhyllyjen luona seisoskelu. Keräsin muutaman siemenpussukan käteen ja suunnittelin väriyhdistelmiä prinsessapuistooni. Myyjät kävivät välillä komentamassa laittamaan pussit heti takaisin ja olin loukkaaantunut kun epäilivät, etten muka muista mistä minkin olin ottanut. Usein minulla oli omaa rahaa ostaa koko nivaska ja toisinaan kylvöt onnistuivat, tai eivät ja sama touhu jatkuu yhä.
Ensimmäisillä lapsenlikkani tienaamillani rahoilla ostin oreganon ja basilikansiemeniä.
Siskoni ja veljeni ovat puutarhahulluja ja näkyy tuo tyttärellekin periytyneen. Kesäksi hoidokikseni tytöltä saadut eksoottiset kasvit säilyivät kasvihuoneessani hengissä. Jotain mangoa? tai vastaavaa en hoksannut kantaa viikottain sokerinpoisto suihkuun ja siitäkös kasvi kärsi - mutta pelastui kuitenkin asiantuntijan päästyä kasvattamaan uudestaan. Tyttäreni rakkain leikki oli kukkakauppa leikki mökkikallioilla. Siellä hän kasvatteli lillukoita, saniaisia ja metsänansikoita ja kertoi kylväneensäkin kuokkimalleen paikalle jotain metsästä löytämiään kuivuneita siemeniä, paikalla kasvaa nykyään paljon lehdokkeja, liekö niitä?
Koskaan ei meitä pakotettu puutarhatöihin, kevätkylvöt itikoiden vuoksi olivat joskus inhoja. Kukkia kasvatettiin palstalla porkkanan, salaatin ja mausteiden lisäksi, toiset palstaviljelijät naljailivat toisinaan rehujen kasvatuksesta kun ei me edes perunaa kuulemma kunnolla maasta saatu
.
Mökkisaaren puutarhurointi sai pontta vasta kun lapset olivat ihan
babyja ja maaseutupaikkakunnan marketissa oli heinäkuussa myytävänä
vain yhteensä 4 kpl tomaattej eikä ehtään salaattia tai yrttejä. Tässä taas perinne jatkuu, miksi asvattaa sitä, mitä halvalla kaupasta saa, kun maistuvin ja arvokkain on kamalan kallista ja heikosti saatavilla.
Ihana pioni Hoyalla, melkein tuli tuoksu nenään!
Ala-asteikäisenä innostuin huonekasveista, suuri ylpeyteni aihe oli kaverin äidiltä saamastani pistokkaasta kasvattamani kohtalonköynnös. Toisen luokkakaverin kanssa oltiin yhtä innostuneita ja kuudennen luokan luokkaretkellä Turun kasvitieteeliseen puutarhaan oltiin jo etukäteen suunniteltu, että varastetaan pistokkaita, pussit oli mukana. Minun omatuntoni kuitenkin heräsi paikan päällä, tajusin, ettei kaikki kävijät voi mitenkään semmoisia töitä tehdä. Otin kuitenkin kaverin seuraksi jotain, en muista mitä, mutta omantunnon kolkuttamisen takia kai ne eivät lähteneet kasvamaan, kaverin pistokkaat kasvoivat iloisesti. Hän on nykyään puutarhuri.
kun olin viisivuotias, isäni osti meille uuden kesäpaikan. MInulla on hajanaisia muistoja ihmisista ennen viittä ikävuotta, niihin liittyy aika usein pelko (aikuisiin aina?), mutta kasveja muistan vaikka kuinka sieltä lapsuudestani. Kevät tarkoitti palsamipoppeleiden huumaavaa tuoksu, syksy punakirjavia vaahteran ja pihlajan lehtia, leikittiin syksyllä kauppaa lehdillä. Keväällä oli kevätesikko aika ihmeellinen. kesällä ruusut tuoksuivat koivujen alla. Lupiinimaahan ei saannut mennä, koska siellä olisi äitini mielestä voinnut olla käärmeitä, lemmikkikedolla sitävastoin saatiin kävellä ja poimia sinisiä kimppuja. Kornusten värit ja leikatut muodot olivat minusta niinkuin linnan vallituksia. Parariisiomenapuun omenat olivat herkullisemman näköisiä kuin makuisia. Muistan annansilmät tulokuistilla pylvään päissä, tulisalviat reunuslaatikoissa. – ei aamu olisi ennenkuin olisin luetellut kaikki kasvit, jotka tulevat niin elävänä mieleen sieltä ennen viidettä syntymäpäivää. muista myös kaupunkipuhan rikkaruohot ja heinät seinän vierustoilla, tuomen tuoksun keittiön ikkunan takana. en muista yhtään ainuttakaan onnenhetkeä, joka liittyisi ihmiseen, vain kasveihin ja järveen. en muista jouluja, en muista synttäreitä, kyllä niitäkin on varmasti ollut. pelko on jäännyt parhaiten mieleen sosiaaliselta puolelta, tuoksut, muodot, pinnanrakenteet kasveista. – enpä ole ennen kiinnittänyt huomiota siihen, miten varhaislapsuuden mukavat muistoni ovat kasvi-keskeisiä. tosin muistan myös mekkojani ja kaikkein varhaisin muistoni on kukallisesta kretonkimekosta.
Tiedän, että nämä kasvimuistot ovat sieltä vanhasta kesäpaikasta, koska uudessa paikassa oli vain koivuja, hiekkaa ja järvi kun siellä alettiin olla.
Luin tämän ketjun läpi ja nauratti kun Kibu toivoo olevansa tulevaisuuden mummo. Minä taidan olla just sellainen. Nuorin 3v. lapsenlapsi rakastaa poksauttaa verenpisaran kukkia ja olen antanut hänelle yhden kukista ihan sitä varten. Varovasti hän poksauttaa ohikulkiessä muutaman kukan. Eikä kukka ole ollut moksiskaan, kukkia vain riittää ja riittää. Mun äidillä ei ollut kun pari kituvaa pelargonia, kun olin ihan pieni ja nekin hävisivät sitten myöhemmin. Kummitädillä oli taas lasiveranta täynnä valtavan hienoja pelargonioita ja niitä ihailin aivan mykkänä joka kerta kun kävin kylässä.
Äidillä oli pitkä, kapea perennapenkki kasvimaan ympärillä. Siinä oli Erkin päivänä kukkivaa kevätvuohenjuurta, sinililaa jalokallioista (jolle löysin nimen vasta isona täältä Pentistä:), keisarinkruunua ja mahtava pioni. Muistan katselleeni kuinka muurahaiset juoksivat pionin varsissa ja nupuissa eestaas. Penkin päässä oli juhannusruusu. Talon seinustalla pihakeinun vieressä oli tulppaaneille oma penkki, kai siinä kesälläkin jotain oli, en muista. Pihakeinussa äiti värkkäsi mulle voikukista seppeleitä ja itse laitoin voikukanvarsia sadevesisaaviin ja katselin kun ne menivät kippuralle. Autotallin seinustan neilikkaruusut kukkivat aina nimipäiväni aikoihin. Kesäkukkina oli aina possunpunaisia isokukkaisia petunioita jalallisissa muoviruukuissa. Ja aina oli kesä, aurinko paistoi ja uimavedet olivat lämpimiä. 
Puutarhan ympärillä kasvoi orapihlaja-aita, muutama hopeapensas ja portilla vaahtera. Sen vaahteran alla koirani istui odottamassa koko päivän kun jostain syystä tiesi äidin ja minun tulevan sinä päivänä reissulta kotio. Saunan takana oli vattupuska, kasvihuone ja pinaattipenkki. Ja monta kompostikasaa tietysti. Kun olin pieni, pihaan istutettiin kaksi hopeakuusta. Isompana toinen kuusi tuotiin sisään joulupuuksi ja se haisi ihan järkyttävästi kissanpissalta. Muuten piha olikin sitten täynnään omenapuita ja marjapensaita. Lehtopöllöt tulivat kesäisin istuskelemaan omenapuihin. Ja lapsuuden kotipiha oli tietenkin paljon isompi kuin meidän nykyinen reilun kolmanneksen isompi piha. 
Sisäkukista en muista kuin amppeleissa roikkuneet kaktukset ja kuistin pelakuut vaikka olihan niitä muitakin. Ja sen muistan kans, kuinka kaverini neuvoi maistamaan pylvästyräkin valkoista "maitoa" kun se on niin hyvää. 
Verenpisaran nuppuja en ole koskaan posautellut, pitääpä ensi kesänä kokeilla! 