Mä olen viime aikoina jostain syystä ajatellut usein mummun krasseja trapun pielessä. Ulkorappujen molemmin puolin oli sopivat kolot köynnöskrasseille, jotka kiipesivät lankoja pitkin tasanteen kaiteelle, joka vuosi samanlaiset. Mulla ei ole itselläni mitään vastaavaa paikkaa, johon laittaa köynnöskrassit, mutta yhä enemmän alkaa tuntumaan siltä, että jostain se paikka on keksittävä, vaikkei portaita olisikaan. Krasseja toki olen laittanut, mutta se ei ole sama asia keskellä kukkapenkkiä.
Minä muistan lapsuudesta mamilan pihapiirin, paikallisen omakotiyhdistyksen palkitseman pihan. Sieltä erityisesti huumaavan sireenintuoksun. Jaloruusut olivat mahtavan kokoisia ja muistan silittäneeni pörröistä kimalaista. Siellä pihalla kasvoi ( ja kasvaa yhä, nyt veljeni isännöimänä) jokin todella tuuhea riippapuu, jonka suojassa pidimme sadetta.
Mami ja ukki muuttivat jokunen vuosi sitten kerrostaloon, kun eivät jaksaneet yli kahdeksankymppisinä huolehtia 1500 neliön pihaansa. Nyt on kova surku, että vaikka veljeni hoitaa talon kyllä hyvin, niin puutarha on aivan retuperällå, kälykään ei ole ollenkaan puutarha-ihminen…
Täällä ruotsinkielisellä alueella oli minun lapsuudessani kaikilla naapureilla sellainen “syrenberså”(?) ympyränmuotoinen ja syreeneistä tehty, sisäpuolella pöytä ja tuolit jossa joivat iltapäiväkaffeeta tai istuivat vain muuten nauttimasta kesästä ja ihanasta ilmasta. Nyt niitä ei näy enään missään.
Kyllä syreenimaja kuului vanhaan pihaan täälläkin päin Suomea…mitä itse olen törmännyt käytännössä niihin tuttujen pihoissa ne on usein poistettu koska maja on villiintynyt ja kasvanut umpeen , ränsistynyt hoitamattomuden vuoksi tai sille ei ole käyttöä nykypäivän elämässä.
Alkuperäinen kirjoittaja: Rosmariini&Timjami
…kyllä vaan, mutta siihen aikaan 40 - 60-luvuilla sitä puhuteltiin sireenimajaksi:_)
Meidän pihalla on syreenimajasta muistona vielä yksi puska, josta on taidettu jakaa valkoista syreeniä jo aika monelle penttiläiselle. Perinnettä voi siis alkaa herättelemään aivan aidolla lajikkeella 
Itse olen jotenkin yrittänyt elätellä ajatusta syreenimajasta, mutta kukaan sukulaisista ei muista miten päin se maja on tuossa ollut, enkä ole ole oikein saanut siihen ajatukseen kunnolla henkeä. Paikka ei jotenkin enää sovi, kun on rakennuksetkin eri kohdissa, kuin 60 vuotta sitten. Tuntuu siltä, että maja tarvitsisi vähän isomman kartanon, mutta jos se kerran on tuossa ennnekin ollut, niin pitäsi nytkin mahtua, kun on tonttikin laajempi tällä hetkellä.
Mieheni jaksaa aina ja ikuisesti hirnua ettei sireenimajassa voi kukaan istua kun korvat hajoo sireenien melusta koitan siksi kovin tarkoin osata sanoa syreeni.
Alkuperäinen kirjoittaja: Rosmariini&Timjami
Meilläkin ukko alkaa heti muistelemaan Uuno Turhapuroa pihasireenissä.
Mun lapsuudessa se lilakukkainen, hyväntuoksuinen kasvi oli sireeni ja sireeniksi sen miellän yhä tänä päivänäkin. Tämähän nyt on vain alueellinen ero nimityskäytännöissä.
Kielitoimiston sanakirja muuten pitää muotoja syreeni ja sireeni ihan rinnakkaisina, vaikka syreeni nimitys on toki yleisemmässä ja laajemmassa käytössä. Sireeni-nimitys nyt vain sattuu oleman samanmuotoinen (homonyymi) kovan merkkkiäänen antolaitteen kanssa, minkä takia sitä nimitystä on alettu karttamaan. Ihan suotta mun mielestä. Alueelliset kielimuodot kunniaan!
Sillä ihan tavallistahan tuo on, että yhdellä sanalla on kaksi ihan erilaista merkitystä. Ihan kuten kuusi voi olla sekä puu että numero. Ja luuttu voi olla rätti ja soitin. Ja vuori voi löytyä takista ja Alpeilta. Ja kolli satamasta ja kissanomistajalta. Kai samaisia ihmisiä nämäkin jaksaa naurattaa yhtä railakkaasti kuin se sireenimaja? 
Kutsukaamme kukin Syringaa syreeniksi tai sireeniksi, kuten se omaan korvaan kauneimmalta kuulostaa.
Off topic Syringasta jatkuu:Kotimaisten kielten keskuksella on mukava pikkujuttu syreeneistä, antiikin ajoista ja Carl von Linnéstä.
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2624
Sentään joku säästänyt syreenimajansa kuten Hoyan naapurissa, mun tuttavani teki sellaisen pihaansa, muutama vuosi sitten, mutta hitaanlaisesti kasvaa syreenit.
Olen joskus mielinyt sireenimajaa,kuinkahan laaja sen halkaisija pitäisi olla tekovaiheessa että sinne sopii jotain sisäänkin sitten kun se alkaisi olla täysikasvuinen,pensaathan laajenee myös sivulle eikä vain ylös.Tuskin tulee tehtyä,mutta koskaan ei tiedä.Mies sanoo,että se on itikkapesä kesälläkun on niin suojainen.
Minun varhaisimpia muistoja sisäkukista on isokukkainen kalla, kyynelverenpisara joka oli niin suuri että tuntui puulta. Pelakuita oli myös samoin asperaakus (nää nimet tulee sellaisina kun muistan niistä puhuttavan) karjalanneito, morsiushuntu, unelma,ja äidin omalta äidiltään saama valkonen amaryllis, punainen valkoreunainen loksi.50-luvun loppupuolella tohvelikukka ja jossain vaihessa ilmestyivät sinne mustanmerenruusut ja soilikit, niin ja vaaleanpunaisia jussinruusuja oli aina. Nämä kukkien nimet ovat niitä vanhankansan käyttämiä nimiä. Amatsoninlilja meinasi unohtua minulla on sitäkin vanhaa vielä tallella.
Äidillä oli kaikki ikkunalaudat täynnä kukkia; pelargoneja, santtuja, soilikkeja ja mitä vielä. Melkein ensimmäisiä muistoja on, kun leikin kangaskauppiasta ja soilikin ja floksin (mikäsenytoikeestion?) terälehdet olivat kankaina, niin ihanan värisiä ja samettisia.
Vähän isompana aina ikkunanpesun yhteydessä oli lisähommana kukkaruukkujen alusastioiden pesu, ja niitähän riitti.
Tuosta mummuhn kirjoittamasta äidin amatsoninliljasta muistan tällaisen jutun.
Meillä oli saman tien varressa kauempana iso maalaistalo, jonka emäntä oli olevinaan paljon perempaa väkeä kuin me, olihan heillä hehtaareja :).
Emäntä poikennut jostain syystä meille, ja nähnyt äidillä amatsonin liljan kukassa, oli siihen toikaissut, että kuinka sinulla on noin hieno kukka sehän on kartanoiden ja parempien ihmisten kukka. Evakkoperheen vaimo pudotettiin maanpinnalle, sellaista luokkajakoa harjoitettiin siihen aikaan, äiti oli paikkakunnalta köyhistä oloista kotoisin ja mennyt karjalaisen kanssa naimisiin.
Mie muistan lapsuudesta semmoisen muiston että lapsuuden kodissa oli oikeesti ihan mielettömän iso kerrottu punainen kiinanruusu. Se kun alkoi kukkimaan niin oli ihan täynnä aina kukkia. Jos en väärin muista iin talon homeremontin aikana tuo kukka joko kuoli tai sitten annettiin jonnekkin sillä remontin jälkeen en musita että sitä olisin enään nähnyt.
Pikkutyttönä joskus 40-luvulla oli kivaa päästä tädille kylään kesällä. Heillä oli pihassa iso syreenimaja jossa oli sellainen vastakkain istuttava iso puutarhakeinu,se oli minusta hieno. Sain sellaisen keinun syreeniaidan viereen 80-luvulla. Toinen muisto oli isän kotona “salissa” vanhassa maalaistalossa oleva fiikus. Siinä oli kauniit kiiltävät tummanvihreät lehdet. Itselläni oli joskus myös samanlainen, ei niin iso, mutta se ei tykännyt kun koira halusi aina piilottaa sen ruukkuun makupaloja.
Turhapuron Uunosta mieleen tuli kasvimuisto rhododrendron, 
taisi Sörsselssönille Uuno siitä hössöttää vaiko vaimolle. Tuskin mikään kasvi on saanut niin paljon huomiota lattarinimelleen suamalaisissa elokuvissa.
Mummolassani oli hevosenkengän muotoon istutettu “sireenimaja”, ja siellä oli keinu taikka pöytäryhmä. Mummolassa vaikutuksen tekivät harjaneilikka, kielot sekä lemmikit. Varsinkin kun seassa oli muutama vaaleanpuna tai valkokukkainen, kimppuja keräsin… Ikää minulla on tainnut olla 4 vuotta.
Kummastakin kasvista pidän edelleen, ja yritän kovasti onnistua saamaan pihalleni 2 väristä puna.valk. harjaneilikkaa. Kylvöissä kun riittää jännättävää kukan värin osalta!
Vielä lapsuusajan kukista tuli mieleeni suuri posliinikukka joka kiersi tuvan ikkunan päällä peittäen seinän. Voi mahdoton sitä tyrmäävää hajua (tuoksua) mikä oli aamuisin tuvassa kun herättiin.