Kelloköynnös kukki minulla viime kesänä innoissaan, kokeilin ensimmäistä kertaa.
Syiksi uskon syviä istutusruukkuja, joissa oli pohjalla säästelemätön annos hevonvoimaa, aurinkoista paikkaa ja ahkeraa kastelua.
Talvehtimaan en niitä saanut, onneksi sain siemeniä joista on nyt 15 taimea tulossa.
Isolehtiiset ovat pasuunakukkia. Lannoitukseen käytän
kanankakkarakeita jo istutusvaiheessa. Kasteluveden mukana sitten mitä
sattuu kotona olemaan. Pasuunoita täytyy lannoittaa joka kastelulla
niin samalla kannulla tulee kasteltua muutkin.
Tämmöiset kerrostalon perunakellarin perunalaarit ovat minulla kukka-astioina. Olen vuorannut ne mustalla jätesäkillä.
Tässä nuo kaksi kelloköynnöstä ovat, tässä vaiheessa vasta toinen on
näkyvissä ja hentoisempi ei vielä kiipeile. (toinen köynnös on
keijunlilja). Kuvat ovat siis 2006 kesältä.

Niin ja kelloköynnös on todella itsenäisen hanakka valitsemaan omat reittinsä itse. Kuistin eteen maahan istuttamani kelloköynnökset yrittivät kuistille joka kolosta ja katon kautta myös. Alla olevan kuvan olen ottanut 5.10.2005 ja siitä näkyy, miten kauniit ovat kelloköynnöksen kukkapohjuksetkin kukinnan jälkeen. Kuva on siis otettu kattoa vasten.

Kelloköynnöksen kukkien väri muuttuu kukinnan edetessä. Ylävasemmalla näkyy, miltä nuppu näyttää.

Elämäni ensimmäiset kelloköynnökset on sitten itäneet/4kpl. Eräässä esitteessä yhden 30-40 senttisen taimen hinta oli 8,90 euroa että silleen.
Minullakin iti tänään vielä yksi kelloköynnös. Laitoin kolme siementä multiin, joista kaksi iti kuudessa vuorokaudessa!?! helmikuun lopussa, ja yksi sitten päätti itää vielä tänään, kun olin jo aikoja sitten heittänyt toivoni. Laiskana olin tietysti jo sujauttanut ihan muita siemeniä siihen kasvamaan, mutta nytpä sieltä tulikin mukava yllätys
Aiemmin itäneitä köynnöksiäni olen jo tietysti latvonut, ja ne ovatkin hyvässä kasvussa.
Hei kaikille! Olen lueskellut kaikkia oppeja täältä, mutta jäi epäselväksi, että pystyykö kelloköynnöstä laittamaan parvekelaatikkoon. Olisi muutama sininen siemen itänyt. On ainoastaan parveke käytössä ja pitäisi yrittää laittaa muutakin kasvamaan.Olen uusi yrittäjä. Mutta intoa riittää!
Memmuli!Kyllä varmaan onnistuu parvekelaatikossakin!Itse olen kasvattanut isossa ruukussa ja siinä onnistuu tosi hyvin.Parvekelaatikossa on kyllä vähemmän multaa, mutta kun kastelee ja lannoittaa hyvin niin eiköhän se siinäkin rehota:)
Kuunlilja, teikö ruukkuun tuet ylöspäin vai annoitko köynnöksen roikkua alaspäin ?
Onko kukaan vailla kelloköynnösen taimia?? Olisi muuta n. 10 -25cm ylimääräinen taimi-
Tarvittaessa kulkeutuvat torstaina Perniö- Hki välille.
Miten mahtaisi selvitä postissa?
Minua kiinnostaa kelloköynnös, ihan uusi tuttavuus. Tosiaan, selviääköhän taimi postireissusta?
Apus jutita, haluaisin niin mielelläni, laitan hölöä!
Ei ole mikään kiire vielä latvan katkaisuun. Anna nyt useampi lehtipari tulla. Vähän helpompi niitä on hoitaa jos laittaa oikein pitkät tukikepit niille ja taimet kauaksi toisistaan, etteivät päse sumppaantumaan.
Täällä taidettiin tänä vuonna jäähä iliman kelloköynnöstä
.Ei idä....miten nopsaan ne normaalisti itää, pitääkö tehdä jotain kikkailuja? Joskus on kylvö onnistunut ihan älyttömän hyvin, siis se itäminen just.
Pari viikkoa muistaakseni kesti itäminen, ei mitään kikkoja.
Eilen pätkäisin ohimennen kolmen kelloköynnöksen hurjaan kasvuun hurahtaneet latvahiuturakiemurat. Jälkiajatuksena tökkäsin nekin multaan, eikös ne pistokkaistakin helposti lähde?
Minulla on kasvamassa ainoastaan kaksi kelloköynnöstä mutta aion tuplata saldon neljään juuri noin, latvapistokkaista tulee ne uudet kasvit
, Vielä saavat toki kasvaa vähän aikaa ennen "latvomista".