Kierrätystä: ideoita pihakalusteiksi

Voi, enpä tiedä mikä olisi hyvä otsikko, mutta kokeillaan nyt lähteä liikkeelle näin.

Varastossa makaa jätelavalta pelastettu kauniinmuotoinen korituoli, josta haluaisin tehdä ehdan pihakalusteen. Miten se olisi hyvä käsitellä, että edes jotenkuten kestäisi meidän sääolosuhteita, avotaivaan alla kun joutuisi ainakin kesät olemaan? Maalaus, puunsuoja-aineet? On kai siinä nyt vanha lakka päällä tai jotain. Helpolla pitäisi kuitenkin päästä, isäntä kun makaa välilevynpullistumassaan joten minulle taitaa kaatua tämän kevään miehisemmätkin puuhat.

Kierrätyskatos kai sopisi pihaankin - vaikka sen korituolin kanssa


Juu kiitos, tuon katosidean laitan korvan taakse, niin on houkuttelevannäköinen.

Ja vielä kuuluttelen korikalusteiden kunnostamisen taituria, eli miten tehdä siitä ulkoilmankestävä? Aikaisemmin oli yksi korituoli "suojassa" patiolla, ja sekin pilkuttui ja lakka hilseili yhden talven jälkeen. Taitavat olla herkkähipiäisiä? Vanhempien ullakollakin (ja ihan kelpo kuivalla mutta kylmällä) yksi tuoli loukkaantui kärsivännäköiseksi.

Jos joskus treffaatte oikein paksun "puolikaslankun", kääntäkää se kupera puoli ylöspäin penkiksi, jonka jalkoina on pari paksua, matalaa pölliä. Minulla on sellainen ja tykkään siitä aivan valtavasti. Siitä voi valita kulloinkin kivalta tuntuvan istumakohdan

Meillä on nyt "palleja" syreenimajassasilmän isku




Saatte pitää isot puutarhajuhlat silmän isku Noista koivupalleista tuli mieleen, että näin joskus vastaavia valtavia puupöllejä metsään jätettynä lahoamaan. Ja kutka on edelleen käydä sahaamassa niistä muutama "pihalaatta" omaan käyttöön..

Kaippa nuo aikanaan saunan pesään päätyvät muutamaa kyllä ruinasin tuonne alatontille mietintäpenkeiksi..

Sinitalvikki, pyöritä yksi pölli kompostin kulmalle. Siinä on hyvä paukuttaa kovia perennan varsia ja muuta vastaavaa vesurilla tai kirveellä ohimennen pienemmäksi.

Juu, pitää pyörittää kompostille päin, kottareihin ei mahdu, onneksi on alamäkeä..no-jaa em. puuhien lisäksi siinä voisi perata kalansaalitkin veneeltä tultaessa, kunhan katiska ensin veteen heitetäänhymy. Toisen varaan kyllä perunapellon päähän, huilauspaikaksi ja kissoille tähystykseen (ellei tuo saunapuitten halkaisija laita hanttiin)...

Tuolla takalaidalla on puolikaspölleistä tehty pöytä ja penkit - penkit on semmoiset kuin Sand kuvaili - kaksi nurin ja yksi päällä, tosin pyöreä puoli alaspäin. Parrut löytyivät ladosta, joka tuli metsäpalan mukana - sinne oli jonkin mökin rakentamisesta jääneet parrut raijattu. Ja oli siellä heinäseipäitäkin muuten ja vanhoja tiiliä, joista tuli kasvihuoneen lattia. Muistan muuten, että jonkun inhokkilistalla olivat tuollaiset hirsikalusteetsilmän isku

Vieressä on nuotiopaikka, jonka ympärillä on tukevia pöllejä istuimina ja pari lautapenkkiä, jotka ihan itse rakensin parista jämälaudasta ja jaloiksi jämäpalat jotain tukevampaa sahatavaraa.

Huvitti tuo, kun komensin pöllin pyöritykseen naurua Itse olen tottunut joko vetämään tai pyörittämään esineitä, joita en saa yksin nostettua kottikärryille tai muuten paikoilleen. Vähän pidemmällä paksulla pöllillä on hyvä muuten tasata pyörittämällä mulloksen pintakin.

Minä sain tällaisen pöllin pari viikkoa sitten. Se kuului pöytäryhmään, josta tulvavesi vei mennessään pöydän. Nämä penkit oli menossa "hävitykseen", joten innostuneesti otin vastaan. Toisen sijoitein etupuolelle ja toisen talon taakse terassille. Minusta tämä on oikein kauniisti patinoitunut ja pikkusen jo lahokin jostain. Tykkään kovasti.


hahaa ... hyvännäköinen sommitelma memulilla..tykkääntykkään  ja onnea hankinnalle onnellinen löytäjä.

Onpa komea penkki! Ja hävitykseen menossa - oli siinä mielikuvituksen puutetta käytetty, kun ei itse sille käyttöä keksineetsilmän isku

Minkäslaisia kaikenlaisia  penkkejä penttiläisten pihoja onkaan koristamassa?

Jos sunnuntaina on poutapäivä, kestitsen kuopuksen rippijuhlavieraat ulkosalla, mutta pyllynalusia on ehkä liian vähän. Yhden vanhan penkin olen tänään maalannut, mutta jotain lisää ehkä pitäisi vielä väkertää. Kuvia, olkaa niin hyvät! Kibulla ainakin on sininen ja käyttökelpoinen penkki, jonka pystyisin itse ehkä tekemään, jos muistaisin, miten ne lankut siinä menikään. Kakkosnelosta on jemmassa  Pariin tuollaiseen memulin kuvan mukaiseen pöllipenkkiin olisi myös tarpeet kyllä olemassa, mutta se kibun sininen kaihertaa mielessä...

- sininen ja käyttökelpoinen penkki, jonka pystyisin itse ehkä tekemään... Höh, piti tietysti sanomani, että jollaisen pystyisin ehkä tekemään.

Pöllipenkkejä on vielä helpompi tehdä niin päin, että pöllit on pystyssä ja päällä lautaa - tosin silloin on pöllien oltava saman korkuisia.

Laitan nyt tämänkin otsikon alle tämän kuvan. Tuoli on pelastettu naapurin kaatikselle menevästä kuormasta muutama vuosi sitten. Narulla vahvistettu ja laitettu valkoinen maali. On kestänyt jo muutaman kesän paahteet ihan hyvän näköisenä.



Meillä on autotallissa läjä rumia muovituoleja ja pöytiä jota voi hätätilanteessa käyttää. Maanantaina kävin lidlistä ostamassa pari kokoontaitettavaa pukkia (100kg /pukki kantavuutta) joilla sa helposti isommankin pöydän aikaiseksi.

Paulastiina, kuvaa ei ole ihan just tähän hätään, mutta meillä on hätäpenkkina vanhasta saunan ylälauteesta kötöstetty rakennelma. Käyn näpsäisemässä kuvan jahka ehdin.

Mutta hienomman version osaat tehdä Meidän mökin 6/07 ohjeilla s. 82. Voin vaikka skannata sulle sähköpostiin, jos laitat osoitteen.