Kierrätystä: ideoita pihakalusteiksi

Pakkasen kestävää klinkkerin saumauslaastia näyttävät neuvovan käyttämään. Eli kannattaa siis kysyä rautakaupasta nimenomaan PAKKASEN KESTÄVÄÄ

Poppius, Ermeli puhui Jyväskylässä sijaitsevasta rakennustarvikekierrätyskeskuksesta. Myös Mikkelissä (onko sinua lähempänä?) on ainakin ollut samanlainen.



Me tehtiin joskus päiväkotiin sellaisia mosaiikkitauluja. Aiheena oli Piippolanvaari-laulu :slight_smile: Minäkin ihan innostuin, vaikka luulin, että mosaiikki hommat ei ole yhtään meikäläisen juttu. Palaset kiinnitettiin puusepänliimalla ja sitten saumattiin laastilla. Tuohon tarkoitukseen saatiin hakea rautakaupoista ja laattaliikkeistä rikkinäisiä yms. laattoja.

Huitukka, kiitos =)

Kiitän hyvistä vinkeistä ja kannustuksesta! Tämä taitaa olla yksi näitä “ikuisuusprojektejani”, saattaa kulua koko kesä ja jopa seuraava, ennen kuin jotain valmista on :D. Lupaan näyttää tuloksia sitten, kun niitä on!

Nyt kyllä mäkin ihan innostuin näistä mosaiikki jutuista. Mullakin olis tuolla puinen keskeneräinen tarjotin jalkoineen, johon olin ajatellut laattoja pohjalle. Sen pohjanhan voiskin tehdä mosaiikkiseksi.

Täältä sen idean mosaiikista sain, niin laitanpa tänne kuvankin sitten. Tällainen siitä keskeneräisestä tarjottimesta tuli. Kaakelit ostin EcoCenteristä ja maksoivat hurjat 2 e. Niistäkään ei mennyt edes puoliakaan. Nyt tarviis vaan lisää jotain jutskia, mihin vois mosaiikkia laittaa:)


Hieno!

Kyllä tuli tosi kaunis!

Voi ihana! Tuo kävis meidän avokuistille kuin nappi silmään, just oikeet värit!

Aivan ihana!

Todellakin hieno.

Hienosti onnistuit! Oliko sulla minkälainen laattaleikkuri? Mulla on ollut joskus oikein mosaiikkipihditkin, mutta kun ne on olleet jo pitkään paikassa nimeltään “talte”, enkä kuolemaksenikaan muista, missä se talte on.

Ei mulla ollut mitään laattaleikkuria. Sanomalehden väliin laitoin ja vasaralla paukuttelin rikki. Pitäiskin katsoo, jos netistä löytyis kuvaa mosaiikkipihdeistä. Jonkunlaisia pihtejä kaipailin niitä särkiessä.

Noin tein minäkin silloin joskus, tosin tais olla joku retkipatjan palanen, eikä sanomalehteä. Siinä kannattaa olla varovainen ja käyttää suojalaseja jos sellaiset sattuu olemaan hollilla. Itse koin kuitenkin parhaimmaksi tekniikaksi alasimen tms. päällä laattojen naputtelun. Näin sai säädeltyä suht mukavasti palojen kokoa. Ihan kevyellä vasaran iskulla kovemmatkin laatat meni mukaviksi paloiksi.

vasara on minunkin “leikkurini” ollut noissa keraamisissa mosaiikeissa. Lasin kanssa oli ne pihtileikkurit kätevät, joskin se lasikin siellä lehden sisällä on hyvin pilkkoutunut. Saisi lasista kuitenkin niin helposti niillä pihdeillä haluttuja muotoja ja kokoja, kun vaan löytyis jostain kätköistä.

Ermeli, nyt vaan otat “taulun” pohjaksi ohuehkoa vaneria, teet siihen asetelman, ja eikun seinälle. Vanhojen ikkunanpokien “kehyksiinkin” tulee komeita tauluja. Päällystä keittiöjakkarat, pienet pöytatasot, isoja pihakukkaruukkuja. Ja komeeta tulee !

Toivottavasti tää menee nyt oikeaan osastoon ?

Löysin tässä päivänä eräänä hylätyn, ilmeisesti aatamin aikuisen kylpyammeen tuosta lähistöltä, joku kait sen kipannut vaan sinne. On kaupungin puolella mutta lupa ois kyllä roudata se pihaan, vaatii kyl koneellista apua tai koko kulmakunnan kollit kantamaan, on varmasti painava. Materiaalista en osaa sanoa mitään, mistä valmistettu.

Mutta asiaan. Mitä minä sillä teen ??? En varmasti halua siitä pelkkää sadeveden keräys astiaa, haluaisin sille jonkun ns hienomman käyttötarkoituksen. Mutta minkälaisen, miten sen sijoitan, jääkö maan päälle vai upotetaanko ? Erittäin mielelläni ottaisin ideoita vastaan !

Minä heti näin edessäni lummealtaan, upottamattoman. Onko sillä omat jalat vai onko sisäänrakennettavaa mallia?

On omat jalat, niissäkin kyl kiinni joku kehikko ??? Kait sen kehikon irti saa ? Aikas kulahtanut se on ulkoasultaan, pikkasen kait pitäs fiksata, eihän se uuden olonen sais ollakkaan. Sinne jalkojen alle pitäs sit kait tehdä systeemit, on varmasti niin raskas laitos, että uppoaa heti pohjiaan myöten. 

Siis lummeallas, pitäiskös se sitten tyhjätä joka syksy ? Entäs pysyisikös se vesi lumpeiden kans ns terveen oloisena, vai oliskos se hetkessä sellasta vihreetä levä mössöä ?

Mites sitten se, kun pihassa ei ole oik muuta ton tyylistä, jos sen paikka olis tuossa ihan keuilla pihassa, näyttäisköhän se pikkasen oudolta, vai pitäiskös ns maisemoida ympäristöä ?

Olipas sekava kirjotus, sori !

On se upottaminenkin vaihtoehto, mutta sekin on suuritöinen. Minusta lummelampi saakin olla sellainen samea. Kirkasta jos haluaa niin pitää olla vähintään pumppu ja ehkä jopa suodatusta. Hmm, kultakalojen ulkoammeksi toi olisi kyllä päheä, mutta sehän vaatisi, että muutoin harrastaisi ko elukoita.