(Perennat)
Tämä on yksi lempikasveistani, lehdissä kauniit värit , eikä yhtä kova leviämään kuin tavallinen vuohenputki.
(Perennat)
Tämä on yksi lempikasveistani, lehdissä kauniit värit , eikä yhtä kova leviämään kuin tavallinen vuohenputki.
Voi, niin minunkin, Satues! Se on aina niin freesin ja reippaanoloinen ja värinsä vuoksi ihana valopilkku varjoisassa kasvupaikassaan. Se ei myöskään hermostu, vaikka joskus pienet kiipeilijät (lapset) loikkivat sen päältä aidalle ja koivunoksille. Olen kyllä rajannut sen vieressä kasvavasta taponlehdestä, mutta ihan sopuisasti on varoituksista huolimatta sujunut jo monta vuotta. Koivun alla kasvaminenkaan ei ihan kaikille maanpeitoille sovi, mutta kirjovuohenputki sen kuin kukoistaa. Kitkiessä on tietysti syytä muistaa, ettei laita kitkujätettä ihan mihin vaan. Musta muovisäkki on hyvä aloituspaikka tämmöisille kompostoitaville, joilla on vaarana levitä liikaa. Kirjovuohenputki on aika matalaa verrattuna siihen syvänvihreään, valkokukkaiseen sukulaiseensa (jota meidät kaikki on opetettu pelkäämään) ja pysyykin siksi aina niin nättinä...
Ps. Mikä tuo hauskalehtinen on tuossa kuvasi vasemmassa laidassa piilossa muiden alla osittain? Siis tuo siroliuskainen...
Pps. Kaunis kuva! Tykkään tuommoisista pintaornamenttikuvista.
Harhailija, hyvä että joku muukin tykkää tuosta vuohenputkesta, se on vieläkin kaunis,ihana väriläiskä, kun muut kukat alkavat kuoleen
Mahdatkohan tarkoittaa tuota niittysinilatvaa , Polemonium reptans ? Ensin on vasemmalla vanhanaikaista leimua, sitten välistä pilkistää juuri tuo sirolehtinen.
No just! Joku kello soi, mutta en ihan tunnistanut. Kiitos.
Kirjovuohenputki on kaunis ruukussa, kun ei pääse leviämään. :)
Laitoin luumupuun alle kaulukseksi kirjovuohenputkea. Siinä kestää hyvin aisoissa, kun ruoho leikataan ympäriltä. Siis mikä ruoho? Rikkapelto.
Oi kun näyttää kivalta RitvaL. :n vuohenputkikaulus! Minä kuulun kans niihin jotka tästä kasvista tykkää ( tosin mä tykkään ja pihallani on vaikka kuinka juuri niitä lajeja mitkä on monen pahimpia inhokkeja -tuoksuvatukka, maahumala, tarha- ja suikeroalpi, viiruhelpi ja monet muut! )
Tuo on kyllä tosi kiva idea, taidanpa ajatella tuollaista omille omenapuille
Tää on jotenki kiva yhdistelmä vihreää, kirjovuohenputki on nätin raikkaan värinen.
Tuo Marlenen yhdistelmä on todellakin kaunis. Onko kirjovuohenputki varmasti paikoillaan pysyvä sortti tai ainakin helposti kurissa pidettävä?
Ritva.L, onko tuo putki talvehtinutkin ruukussa? Uteliaisuuttani kysyn. itselläni on pieni taimi, jonka haluaisin siirtää mutten tiedä ehdin tehdä penkin valmiiksi ennen talvea, mistä sen joudun kaivamaan pois tieltä ensin…heräsi toive että nakkaisin sen ruukkuun.
Mä tykkään tästä kans! Kiitos vaan kun sitä keväällä sain, komeasti kasvavat padoissa krassien kanssa. Toivottavasti talvehtivat niissä myös… osan taidan kuitenkin pelastaa kukkapenkkiinkin.
Onpas hieno idea laittaa ruukkuun. Taidan kokeilla ensi keväänä.
Minä en ole saanut leviämään mihinkään suuntaan, ihan samanlainen tupas on edelleen kuin alkukesästäkin.
Heksu, odota vielä ensi kesään:) …kyllä se siitä…
Fiia, kirjovuohenputki on mulla ollu viime syyskesästä lähtien, muistaakseni kaks taimea ostin joten kyllä se on levinny mutta ei ainakaan vielä mahdottomasti. Väittävät että maltillisempi se on ku tavan vuohenputki mutta neuvotaan myös laittamaan jotain estettä leviämisen estämiseks. Uskon että ens kesänä tiiän omakohtasesti enemmän kirjavan vuohenputken sielunelämästä
Laitattehan sen aina astiassa maahan, joohan.
Minäpä oon vastarannan kiiski enkä laita
Minäpä taas aattelin uskoa Kurpitsaa