Suklaakirsikka kukkii täälläkin Olin valmistautunut odottamaan kukintaa pari vuotta
Suklaakirsikka on kyllä ihanan satoisa pienestä koostaan huolimatta. Keväällä 2010 istutettu taimi antoi muutaman kirsikan sadon seuraavana vuonna, viime vuonna kirsikoita oli jo todella paljon. Nyt siinä oli, jos mahdollista, vielä enemmän kukkia joten hankinta on ollut tosi kannattava !
Ei tehnyt rusokirsikka tänäkään keväänä kuin kaksi kukkaa
Ötökät on sitten iskeneet kirsikka- ja kirsikkaluumupuihin. Uuden vuosikasvun lehtien alapinnat on täynnä mustia pienenpieniä ötököitä, lehdet kippuroituu ja murkut häärää ahkerina pitkin puita. Joka vuonna sama juttu, ei niille taida voida mitään (meillä pitäisi olla ötökkähymiö, sille olis usein tarvetta ).
No keräsin ison saavin täyteen nokkosia, täytin vedellä ja annan olla pari päivää (pitää vielä tarkistaa mutta muistaakseni 2 päivää oli nokkosveden tekeytymisaika). Sitten sillä vedellä ruiskuttelen ja toivon että ötökät tykkää tosi pahaa.
Nokkosveden tekeytymistä odotellessa suihkuttelin nyt niiden puiden lehdet puhtaaksi niin tarkkaan kuin vaan pystyin. Suklaakirsikka oli aika helppo kun se on niin matala, Pietarin lahja kirsikkaluumu on jo senverran korkea etten ihan korkeimpiin osiin yllä käsin. Ne ötökät istuu senverran tiukassa että pesussa on autettava kädellä jos haluaa että ne kanssa lähtee irti kaikki. Nyt on märkänä paitsi kirsikkapuut myös itse kastelija
Annoin samalla noille kahdelle puulle lantavettä ja lorottelin paineella täsmäkasteluna molempien kasvulaatikoihin vettä pitkän tovin. Aivan kuiva alusta oli, pölisi vaan. Toivottavasti tästä oli jotain pientä hyötyä
Meilläkin kirsikka ja luumu täynnä kirvoja :(.
Kirvat kuolevat parhaiten esim. mäntysuovalla tai muulla saippualiuoksella, joka liuottaa kirvojen kehoa suojaavan vahakerroksen! Tuolloin kirvan kroppa haihduttaa nesteitä esteettä…ja hyönteinen kuolee. Käsittely tulee toistaa säännöllisin väliajoin, sillä kirvojahan on ympäröivässä luonnossa ja tuosta naapurustosta riittää uusia kirvoja loputtomasti!
Jos puut on jokavuotisista kirvoista huolimatta kasvaneet, niin silloinhan kirvat eivät ole ihan hirveästi haitanneet. Kirvathan ovat aina siellä uusissa vuosikasvuissa ja imevät kasvinesteitä.
Palaan vielä vähän. Hirveän runsas määrä kirvoja voi kyllä tietysti myös pysäyttää uuden kasvun.
Hedelmäpuilla kevätruiskutus öljypohjaisella torjunta-aineella (esim. parafiiniöljyruiskute) vähentää kirvojen munia tai ainakin näin väitetään. Me ruiskutetaan aina hedelmäpuut ja ruusupensaat Sun 7E- tai vastaavalla parafiiniöljyruiskutteella keväisin. Yritetään ehtiä ruiskuttaa 3 kertaa, mutta kahteen kertaan se aina jää. Homma pitäisi tehdä viikon välein. Kirvoja on meilläkin ainakin noissa nuorissa omenapuun taimissa.
Hei! Onko normaalia, että kirsikan oksilla on pitkät pätkät avautumattomia silmurykelmiä, tai minilehtiä, ja kun uudella vielä puutumattomalla oksanpäässä on ihan normit lehdet? Eihän vain ole mikään tauti iskenyt? Ja tänä keväänä pensaskirsikassani oli tosi vähän kukkia, aiempina vuosina niitä on ollut oksat täynnä.
Sama juttu täällä. Muutama hassu kukkanen ja edelleen aukeamattomia silmuja
Viime kesänä sitä kyllä vähän rankemmin leikkelin, oli niin leveäksi tullut, niin ajattelin jospa tuo siitä toimenpiteestä loukkantui.
Naapurin kirsikkapuuhun iski tänä vuonna kirsikkatarhakoi. Toukat tuohoavat uudet lehdet täysin ja aukeamattomat silmut rapisevat maahan. Lehdet avautuvat käpristyen ja sisältä löytyy vihreitä pieniä matoja ja mustaa mönjää (madon kakkaa?). Mitään ei ole enää tänä vuonna tehtävissä, olisi pitänyt ruiskuttaa ennen silmujen puhkeamista. Puussa on pari hassua lehteä, loput kellastuneita. Kukkiakin vain muutama. :( Ja siihen ei tehoa mäntysuopa, jotain myrkkyä täytyy olla.
Argyresthia pruniella - Sök på Google
kirsikat, varsinkin Varjomorelli tekee just tuota, että kerran kasvussa olleet oksat jäävät paljaiksi. Tietääkseni se on tyypillistä kirsikalle, se vain vanhenee nopeasti. Typistys ei auta. Hävitin Varjomorellin ja laitoin uuteen taloon Rauhalan ja Latvian Matalaa kirsikkaa. Ei ole niin kaljuja, joskin nyt 10 vuoden jälkeen on alkaneet kasvattaa sivutaimia, ja alkavat kuolla itse pois.
Meillä on pilvikirsikka ollut nyt kahtena vuotena tuollainen, että pitkän matkaa paljasta ja sitten oksan kärjessä lehtiä. Tarkottaakos se nyt sitten sitä, että se alkaa olla tiensä päässä? Uusi on kasvamassa tilalle, mutta olis kyllä pitänyt tajuta aloittaa aikaisemmin. Olen todella paljon tykännyt pilvikirsikasta, mutta ei ole enää entisensä näköinen. Puulla on nyt korkeutta arvioni mukaan kuutisen metriä. Toinenkin meillä on, joka on puolta pienempi (tosin ei niin paljon lyhyempi, mutta ei ole vielä kunnon puu) ja sitten se kasvatuksessa oleva alle metrin piiska. Pitää kai sitten lähivuosina ottaa jo toinenkin vesa tai siementaimi kasvatukseen korvaamaan tuon seuraavan.
Tiesin, että on lyhytikäinen, mutta en tiennyt, että lyhytikäisyys puulla voi tarkoittaa, että puu olisi näin äkkiä vanha. Tuntuu, että justhan mä sen ekankin vasta istutin. Voi, kun tää aika ihan karkaa käsistä ja vuosikymmenet vaan suhahtelee ohi
Jos tuollainen lehdettömyys johtuu puun tai pensaan iästä, niin milloin kirsikka on sitten vanha? Omani olen istuttanut 2006 tai -7, ja olisiko taimella ikää kolme - viisi vuotta kun se myyntiin tulee, niin ikä voisi olla ehkä 10 vuotta. Pitäisikö myynnissä olevilla kasveilla, varsinkin puilla, mainita myyntihetkellä puun arvioitu “käyttöikä”, ennenkuin se rupsahtaa siihen kuntoon että se olisi uusittava.
Minun kirsikkani on pensas, merkkiä en muista, mutta voisi ajatella, että sen saisi “uudistettua” leikkaamalla, vai onko mahdotonta?
Luumutkin on vähän samanlaisia, ja meillä nelosvyöhykkeellä heittävät henkensä viimeistään 10-vuotiaina kovan sadon jälkeen. Uudet kasvaa minne sattuu mutta kasvakoot. Kirsikat on vähän samanlaisia, sanoisin että 10 vuotta on odotettavissa oleva ikä istutuksesta laskettuna.
Voisiko olla, että joku muukin kuin ikääntyminen aiheuttaa tuota, että oksissa on pitkät kaljut pätkät ja tupsu vain lehtiä oksan päässä? On nimittäin harvinaisen lyhytikäinen suklaakirsikka muuten meillä, toissa kesänä taidettiin istuttaa, ja nyt toinen samanikäisistä, se huonommassa paikassa kasvava, näyttää juuri tuolta.
Juu, rupesin minäkin ajattelemaan, että ei kumminkaan johdu iästä nuo kaljut pätkät meidän pilvikirsikassa, koska kävin katsomassa tarkemmin tuota meidän toista pilvikirsikkaa, joka on kuitenkin monta vuotta nuorempi ja puolta pienempi, niin siinä on sama vika.
Onko teillä tapana lannoittaa kirsikkapuitanne?
Oma Huvimaja-kirsikkani on kasvanut pihalla noin 11 vuotta. Siitä kuolee paljon oksia ja se tekee paljon juurivesoja.
Mulla on 2008 istutetut pilvikirsikka ja varjomorelli, molemmat oli jo ainakin 150cm pikkupuita silloin. Pilvikirsikka on kasvanut erittäin hyvin, tuuhea vaikka on pintarunko vikainen, halkeama rungossa.
Varjomorelli on kituuttanut alusta alkaen ja kasvattaa juuri noita kaljuja oksia tupsuilla, mistä on ollut puhe täällä. Olen pähkäillyt että olen istuttanut sen jotenkin väärin, juuret jääneet kiertymään tms. Nyt vasta sain lukea täältä että taitaa olla tyypillistä varjomorellille. Liian kuivaa sillä varmaan myös on ollut. Lannoittanut olen kanankakalla molempia ja kalkinnut kun meillä männyistä sataa neulaspeitettä jatkuvasti, mikä happamoittaa maata.
Kyllä mä sen varjomorellin kaivan ylös nyt, ei siitä mitää kehity. Olen sen myrkyttänytkin kahtena keväänä kun aattelin jonkun ötökän aiheuttavan kaljua kasvua - ei mitään apua.
Taidan istuttaa helmiorapihlajan sen tilalle. No, ei ole hedelmäpuu, mut kaunis kukkapuu