Kyllä Temskunkin kannattaisi jo harkita uutta koiraa. Elämä on kituuttamista yhdellä koiralla ja Millamuorikin olisi varmasti samaa mieltä!
Kukas Temskulassa nyt huolehtii haisuista? Kelmi Koipeliini muuten on hajujen suhteen hyvin miehekästä sorttia.
Keskitymme omiin koira-asioihin hiihtoloman jälkeen. Ehdottomasti yhdellä koiralla on kituuttamista, ja ilmakin on aivan liian raikas.
Voi miten söpöinen lakunekku!
Minä olen puolestani ottanut käyttööni täällä taannoin nähneeni ilmaisun: avustava koira. Sillä sitä Latte on. Avustaa ihan kaikessa, kuten sukkien jalkaan laitossa, petaamisessa, pihatöistä puhumattakaan. Ei tarvinnut viime kesänä kitkeä, kun Latte avusti ja kitki koko perennapenkin, perennoineen.
Ja pihasta puheenollen, vieläkin silmiini piirtyy tarkkana kuva J.Öllistä ylpeänä takapihalla, kokonainen rhodo suussaan. Toiselta puolen kitaa iso juuripaakku, toisella puolen itse pensas. Huoh. Ja silmät loistavat onnesta ja ylpeydestä.
Paulastiina:"mutta kun irskulle sanoi jotakin, se ei ollut tietääkseenkään. Ensimmäisellä yrittämällä ei tapahtunut mitään, ei välttämättä toisellakaan, kolmannella (volyymin noustessa) saattoi kääntyä toinen korva, muttei puhettakaan siitä, että koira olisi toiminut annettujen ohjeitten mukaan."
hyvin paljon totta! Mitään pilkunviilausta irlis ei siedä, se tekee vähän sinnepäin. Kyllä sille kuitenkin jotain perille menee. Esim irti-käsky: Rampe rakasti käytettyjä paperinenäliinoja, yöks. Niitä se pongasi usein lenkillä. (onko järkee heittää maahan nenäliinat?), päästi irti kuitenkin, kun käski. Ruokakipon sai ottaa kesken syömisen kuka tahansa pois, ja koira vain ihmetteli. Ihmisiä vasten ei koskaan hyppinyt, paitsi halaa-käskystä, pää oli aikuisen tasalla. Ja se ihana hymy, jonka aina sai kun tuli kotiin! Ainoa koira jonka olen nähnyt hymyilevän.
Rampe nukkuu vanhempieni mökin mullissa. Jouduttiin lopettamaan 9-vuotiaana, kun oli kasvain vatsassa. Oli jo toistakymmentä kiloa laihtunut mutta muuten ei näyttänyt vielä kärsivän.
Tinde kiltti, ymmärräthän toki Latten suuren sydämen, kuinka hän haluaakaan auttaa sinua puutarhatöissä!! Ja voin vain kuvitella koirulin ilmeen, kun hän on saanut sinulle rikkaruohot kaivettua 
Ihana Latte 
Täällä kans kokemusta mäyräkoiran pyytämättä peiton alle tulemisesta. Jalkojen lämmitin vain joskus murisee jos sitä sattuu vähän jalalla tönäisemään, ja haukkuu peiton alla jos se sattuu olemaan miespuolisen ihmisen peiton alla ja minä kävelen ohitse ja sipaisenkaan peittoa. Hyvin tyytyväisenä illalla asettuu minun sänkyyn kun sänkypeitolla "hurtan" peittelen. Sieltä sitten hivuttautuu jalkoja lämmittämään.
Sitä minä vaan kesällä ihmettelin kun helteelläkin piti väkisin peiton alle kömpiä ja kaivautua, turkki päällä.
Meidän mäykky on ollut laihdutuskuurilla mutta vielä on liikakiloja, liikunnan puutetta. Keskikokoiseksi mäyräkoiraksi 11 kg:n paino on ehkä liikaa. Sais olla vähän laihempi. Mokoma perso. Aina kerjäämässä.
Menen yleensä ennemmin makuuhuoneeseen peiton alle ja katson telkkua. Shelby menee aina isännän tyynylle ja odottaa innoissaan häntä tulevaksi. Heti kun kuulee askeleet alkaa häntä paukuttamaan ja esiintyy silti coolina. Isäntä tulee, pukkaa aina päällään koiraa joka ihastuu tavattomasti ja lieruu ilosta pitkin sänkyä, ja sitten se muuttaa minun puolelleni, pää tyynylle ja kivaa on jos peittelen.
Edellä siis esittäytyy perheenlisäyksemme :))
Onnea uudelle perheenjäsenelle. Hän on aivan ihana. Ei olisi taas pitänyt tulla katsomaan:) Mikä hänen nimensä on?
Voi miten sievä pentu! Mitä rotua hän on? Kauniin värinen. Rapsutuksia.
Oi voi voi! Aivan ihana nallukka! Kohta päästää vertailee tihuja ;D
Hän on 6 viikon ikäinen suomenlapinkoiraneiti Bikku Myy, jonka Matilda-kissa nimesi uudestaan Mii’ksi.
Voi kuinka suloinen Bikku Myy-Mii! Onnea!
Kävin eilen Shelbyn turkin kimppuun ja leikkasin sitä pari tuntia. Vastoin omia pinttyneitä tapojaan se olikin tohkeissaan kun lopetin, ja pysyimme kavereina. Muulloin se aina suutahtaa minulle ainakin kahdeksi tunniksi; ei katso päällekkään ja menee isännän syliin.
Sitten Shelbylle tuli k-y-l-m-ä. Etsimme Juniorin kanssa kaikki laatikot ja kaapit että löytäisimme jonkun vauvapaidan tai säärystimen, jolla voisi pukea palelevaa neitiä. Koska mitään ei löytynyt lupasin Juniorille että töihin mennessä haen kaupasta jonkun vauvanpaidan.
No näin tein ja löysin alekorista takin jossa lukee "Little Animals Street", ja myyjänkin mielestä se sopii loistavasti koiralle. Hän lupasi muuten ettei kerro kellekkään että ostin vauvanpaidan koiralle.
Puin takin Shelbylle, joka katsoi minua kostein, soimaavin silmin: "Haluatko vielä lisää minua, sinun parasta ystävääsi, nöyryyttää?" Ja se vapisi hyvin näkyvästi. Otin takin pois.
Ja nyt illalla kävin taas sen kimppuun, pesin kunnolla ja föönäsin kuivaksi. Nyt Shelby jo sen verran loukkaantui että istuskeli isännän sylissä eikä ollut minua näkevinäänkään. Huokaus. Se tosiaankin venyttää käsityksiäni koirista.
Ihania turilaita!
Oliskohan niin että Shelbyn mielestä nuo poikkiraidat tekevät lihavan näköiseksi? Mitä luulette?
Shelbyn katsehan sanoo selvästi: “Pidätkö mua ihan elukkana?!” : D
Temskukka, olet tietysti huomaamattasi maininnut niistä raidoista, pienillä padoilla on suuret korvat!
Voi miten nöpönen pikkukoira, Kassikäpp! Oikein Bikku MyyMiin näköinen.
Sanoiko joku että vanha koira ei opi uusia temppuja? Pötyä sanon ma! Meidän Pippe-muorilla on ollut tapana hukata lelunsa (joita se kantelee mukanaan lenkilläkin) lumihankeen, ja yritäpä täällä maaseudulla niitä löytää. Kolme viikkoa on harjoiteltu lelujen käsittelyä pehmeällä kädellä, ja nyt viedään lelu suussa ulos kun mennään ulos, ja tuodaan se eteisen matolle takaisin kun tullaan sisälle. Ja nuo piskit kun on sangen oppivaisia, niin onpahan kauhean vaikea arvata minne pitäisi lähteä kun karvainen kuono työntää syliin vanhaa ringetteä…