Pyydän jatkamaan koirajuttuja täällä,kiitos.
Alkuperäinen kirjoittaja: tarleena
Kopsaankin tämän sitten tähän, koska kerkesin kirjoittaa samaan aikaan kuin Tarleena sulki edellisen koira-ketjun.
Ihan vieressä kävely on vain temppu, seuraamis-liike, eikä liity hihnakäytökseen oikeastaan yhtään mitenkään. Minusta hyvää hihnakäytöstä on se, että koira kulkee taluttajansa edellä hihna löysällä kevyesti u:n mallisena välissä. Koira touhuaa omiaan, haistelee jne. mutta pitää silti sen verran koko ajan silmällä taluttajaansa, ettei päästä hihnaa kiristymään. Koira ei saisi tavallisella lenkillä pitää katsekontaktia omistajaan, missään nimessä koko aikaa. Ja on nimenomaan koiran velvollisuus huolehtia hihnan löysyydestä.
Tosin kyllä minulla on melkeinseuraamiskäsky käytössä tiukkoja tilanteita ja ahtaita paikkoja varten. Se on "nätisti" ja tarkoittaa "kulje lähempänä, mutta ei tarvitse pitää kontaktia eikä tarkkaa paikkaa". Toinen todella hyödyllinen käsky on "reuna", kun auto tulee tiellä vastaan, annan sen yleensä vielä aina varmuuden vuoksi, vaikka koirat kulkevatkin yleensä aina tien reunaa jo valmiiksi. Reuna-käskyllä koirat vilkaisevat missä ovat ja siirtyvät kohti tien reunaa.
Jos koiralle ei opeteta hihnakäytöstä ja sen annetaan kulkea hihna kireällä, on siitä aika iso haitta koiran ja omistajan suhteelle. Kireällä hihnalla omistaja tekee koirasta "ulkoministerin", antaa sille jatkuvasti signaaleja, että tarvitsee koiraa suojakseen ja avukseen ulkomaailmaa vastaan. Kireä hihna koiran ja omistajan välissä on kuin napanuora, koira saa myös jatkuvasti voimaa omistajasta ja itsetunto kertautuu. Ja tästä seuraa helposti ns. remmirähinää. Moni koira on nöyrempi ilman hihnaa juuri tästä syystä, ilman hihnaa ei olekaan omistajan taustatukea. Jatkuva ulkoministeröinti taas aiheuttaa helposti sen, että koira alkaa muutenkin katsomaan, että onkos tuosta omistajasta oikeasti johtamaan porukkaa muutenkaan. Siksi minulle hihnakäytös on tosi tärkeä, enkä hyväksy koiriltani minkäänlaista hihnan kiristymistä, en edes puskaan pissille. Hajujen kanssa jos en jaksa jäädä seisoksimaan antaakseni koiran haistella kaikki, käytän käskyä "mennään" - ja sitten lähden liikkeelle. Koiralle jää aika reagoida, ettei hihna kiristy.
Tarleena - pieni pyyntö:laittaisitko linkin edelliseen ketjuun aina tuohon avauspuhekuplaan?
(tarleena on poistunut jo piuhoilta tältä illalta...)
Puutarha-apulaiseni(tai painajaiseni) esittäytyy
Niin no siis 
mun “en jaksa kouluttaa hihnaan” oli enemmänkin luokkaa “pidän vapaana”. Niissä tilaisuuksissa kun hihna oli oltava niin en tietenkään antanut vetää, eikä se minua siis vedäkään (vaan kaikkia muita rassukoita jotka sitä joutuvat joskus hihnataluttamaan) ja annan sen kulkea hihnan alueella aikas vapaasti ja se osaa käskyt oikealle ja vasemmalle käsisignaaleilla niin voin vaihtaa sen kulkupuolta kadulla tarpeen mukaan, mutta jos on ahdas tila niin se vieressä kävely on meille molemmille vähän sellainen ähkypähky… mitenkäpäin tässä nyt kuuluisi olla.
Nyt kun ei asuta enää kirjaimellisesti keskellä mehtää (vaikka Joensuu korvessa onkin), niin onhan se treenautunut se hihnan olemassaolon kunnioitaminen meille molemmille, mutta silti Nelli unohtaa hihnan autuaasti aina kun on riittävä hätä puskaan ja silloin tapahtuu se lyhyt vetäminen (lyön tietty jarrut heti pohjaan). Meillä meni kaupunkiin muuton jälkeen muutama viikko että koira oppi tekemään asiansa pidättelemättä hihnan päässä kun oli tottunut siihen että saa aina yksityisyyden asioilleen ja painua parikytä metriä vähintään pusikon puolelle. Kovasti vaan aina pyyti irti pääsyä eikä meinannut tehdä millään kakkeja ennen kuin oli todellinen hätä. Nyt se jo onneksi päästelee tortut vaikka seisoisin vieressä pussin kanssa venaamassa. SIlti se tahtoo aina hakeutua mahdollisimman puskaan tai syrjään poluilta ja teiltä ja sellainen hakeutuminenhan pitää tietysti tehdä täydellä vaihteella
En mi tuota itse ongelmaksi näe, koska se on niin pieni vaiva lyödä joskus jarrut pohjaan, mutta joskus tulee muilta koiraihmisiltä vähän sellaisia katseita, että mistä rapakosta nuo on kotoisin kun koira ei osaa olla nätisti hihnassa… useimmiten kyllä ihmisiltä joilla on pieni koira flexin päässä Ehkä mi vaan odotan liikoja? Onhan siksakki ja ympyräkin tietty tapa kävellä…
Niin no, me asumme kyllä lähestulkoon keskellä metsää ja lenkeistä tehdään 70 % metsässä irti... Selma etenkään ei myöskään kertakaikkiaan kykene tekemään tarpeitaan hihnassa, se odottaa aina kunnes pääsee irti. Jollain näyttelyreissulla nuorena meni koko vuorokausi, ettei voinut kakkia, koska ei ollut tilaisuutta laskea irti. Ja panta, se on meidän koirille ahdistuksen aihe, kutittaa kamalasti - koska eivät pidä pantaa kuin lenkillä. Toisaalta hihnojen ja pantojen esiin ottaminen aiheuttaa myös melkoista sekasortoa, jeejee, nyt TAPAHTUU!
Se 30 % lenkkeillään maantiellä, jossa on aika vilkas rekkaliikenne ja hihnassa kulkeminen on pakollista. Täytyy myös myöntää, että vastaantulijoita tulee niin harvoin, että on aika ajoin, etenkin kun koira on pentu, pakko ottaa koira autoon ja käydä kaupunkikävelyllä, että saisi kaikenlaisia tilanteita. Tiltun ensimmäinen toko-koe ja paikallaolosta liukeneminen aiheutti sen, että kävimme kaupunkikävelyllä ja otimme paikallaoloharjoituksia mitä mielikuvituksellisimmissa paikoissa kuten laivalaiturilla, porttikongissa, paukuttavan lippunarun alla jne. Seuraavassa kokeessa pysyi paikallaan 
Vaikka koira- ja ohitustilanteita ei kotona tapahdu juuri koskaan, koulutuskentällä koiriani eivät kiinnosta ympärillä olevat koirat. Tämä johtuu siitä, etten ole koskaan päästänyt koiria leikkimään koulutustilanteissa toisten koirien kanssa, vaan kaikin tavoin viestittänyt, ettei muilla koirilla ole mitään merkitystä. Koulutuskentillä käydään aktiivisimpaan aikaan vähintään viikoittain. Ja yhteislenkeillä esim. koiraseuran kanssa olen ilokseni havainnut, että omat koirani kulkevat lähinnä keskenään, välittämättä suuremmin muista koirista. Erityisesti Santun ja Selman kanssa sen huomasi selvästi, ne mennä humpsuttelivat vierekkäin ja peräkkäin kiinnittämättä juuri mitään huomiota muiden koirien tekemisiin, Tiltulla ei ole oikein ollut vanhuksista leikkiseuraa, joten siksi valikoi koiraporukasta jonkun tai muutaman telmimiskaverin, jonka kanssa juoksentelee. Erityistä ylpeyttä tunsin Santun hihnakäytöksestä, hihnassa se ei koskaan ärhennellyt kenellekään, vaikka irrallaan olikin suuriegoinen ja koirien käytöspoliisi. Mutta hihnassa kulki nätisti välittämättä ympärillä tapahtuvasta, vaikka toisen uroksen kanssa rinnakkain. Sitä on minusta hihnakäytös, hihnassa ollessaan koira antaa omistajalle täyden vastuun ympäristöstä. Selkein esimerkki Santun hihnahallinnasta oli minusta se, kun yhteislenkillä kävelimme yhden tuttavan kanssa rinnakkain, koirat kulkivat edellä melkein kylki kyljessä kiinni. Ja jos nuo koirat, Santtu ja myös suuriegoinen lappalaisuros olisivat päässeet yhdessä irti, ne melko varmasti olisivat välittömästi ottaneet mittaa toisistaan, kumpi on kingi.
Santulla oli muuten kakkimisen kanssa hauskanen tapa. Meillähän on iso aidattu piha, enkä todellakaan käy pihan ulkopuolella pissa-kakkalenkeillä, joten koirien on pakko sotkea omaa pihaa. Santtu kävi aina tilaisuuden tullen äkkiä kakalla naapurin puolella ja kun lenkiltä lähestyimme kotia, sille tuli kiire kakkia, ettei omaan pihaan tarvitse
Ovela peijanen
“Sitä on minusta hihnakäytös, hihnassa ollessaan koira antaa omistajalle täyden vastuun ympäristöstä.” Tuossa voisi olla lisävaloa siihen miksi Nelli kokee sen hihnassa olemisen egoa suurentavaksi. Siis sen lisäksi että ihan varmasi minä en sano sille asioista niin suurella painolla kuin silloin kun se on irti. Nellihän on siis opetettu alunperin metsäkoirataktiikalla, eli sillä on suuri vastuu vahtia ympäristöä ja ilmoittaa johtajalle havaintonsa, niin ehkä sitä ahdistaa kun ei pääsekään enää haistamaan jälkiä? Sillä on erinomaisesti eri haukku hirvelle ja peuralle ja vaaramerkki pikkupedoille ja karhun hajusta se päättää kyselemättä lähteä eri suuntaan kuin mistä haju tulee Sutta en koskaan edes meinaa kokeilla ja jänistä se jahtaa vaan omaksi ilokseen (jonka ilon kyllä pilaan aina samantien kun käsken lopettaa).
Sen metsäkoiran ura tyssäsi niihin seikkoihin, että se ei lähde ajolle kuulokantaman ulkopuolelle ja se tulkitsee aseen paukahduksen ukkoseksi ja hakeutuu sateelta suojaan. Tuo vaisto on niin tiukassa että eipä se siitä mihinkään ole koskaan edes meinannut hävitä, vaikka koitettiin. Aina tuli koira mökille takaisin ja pyyti sisälle kun oli ase käynyt metsällä. Sisälläkin se hassusti ukkosella tuntuu ajattelevan että ikkunan läpi tulee vettä Menee pois ikkunoiden läheltä kun sataa ja ukkostaa… sängyn alle useimmiten. Siellä sitten kuorsaa sadesuojassaan
Sen voimakkaan laumavietin vuoksi se olikin helppo kouluttaa kokonaan pois ajolta ja sen saa tosiaan huudettua lopettamaan ajon vaikka itse olisi pellon toisella puolella… mikä on musta ihan äärihyödyllistä kaikkien turvallisuuden kannalta… varsinkin ajettavan otuksen.
Tipilintu, onko se sinun musta kaveri keskari vai suuri? Kiinnostaa kun tuon näköinen keskikokoinen pikakiitäjä, kaikkeen osallistuva ja kaikkeen kantaa ottava musta tyttö puuhaa täällä minun ilonani ja joskus vähän harminakin…
Suurihan tuo. 3vuotta ikää ja ei uskois! Kaikki kysyy että onko tuo vallaton pentu minkä ikäinen…
Minun musta keskikokoiseni on 2,5 vee ja herättää huomiota sekä saa osakseen hymyjä (ja minä osaaottavia katseita) tyyliin "voi noita pentuja kun ovat niin riehakkaita"… ehkä se on toi vuosikerta
Tässä äitin oma vaavi, kultaakin kalliimpi Aatu poika 
Ukkokultaani ihastutti Aatun suora ja kaunis katse!
Kiitos, se on oikeesti niin harvassa ne kerrat kun tämä poika antaa kuvata, mut tämä kuva onnistu
Meillä alkaa olla aika toivotonta vanhan (kohta 12v) koiran kanssa. Koko ikänsä on vähän väliä sairastanut korviaan ja joka vuosi ainakin yhden kuurin olen korviin joutunut tiputtamaan. Nyt vuoden aikana jo kolme kuuria olen laittanut erilaisia tippoja ja viimeksi kuukausi sitten oli tipat ja kahden viikon antibiootti suun kautta. Eläinlääkäri silloin sanoi kun ne määräsi, että tämä kuuri on sitten kaikkein laajin antibiootti:-( Korvia olen puhdistanut eläinlääkärin neuvojen mukaan.Nyt taas eilen kun puhdistin, nin tosi mustaa “likaa” ja vertakin oli puhdistuslapussa:-(. Kuurista jäljelle jääneitä tippoja laitoin, mutta mitä ne auttaa!!! Kuin siksi ajaksi kun niitä laittaa ja korkeintaan kaksi viikkoa sen jälkeen! Lähes kuuro koira on ja liikkuminenkin tosi kankeaa, minä jo itselleni yritän selittää, että pitäisi ymmärtää päästää pois, mutta kun koiran omistaa poika, joka asuu muualla, eikä nää sitä kuin harvoin, ei halua ymmärtää!?
No, sinun pitää vaan yrittää selittää tilanne miten koiruuden terveydelaita on, se on aina se luopumisen tuska niin kova…
Nopsis, hau hau! 
Jotta osaakin olla kova homma saada tuosta viipottajasta minkäänlaista kuvaa jossa se olisi paikallaan... tässä ollaan metsälenkillä ja kivellehän sitä piti karahtaa tähystämään
Onpa Jiro-pojasta tullut komea vesseli! Siskonsa menestyi tänään näyttelyssä oikein mukavasti, niin että ei muuta kuin kokeilemaan onnea.
Steeda oli ainut shibapentu, mutta ei se menoa haitannut: Tuli ROP (rotunsa paras pentu) ja KP (kunniapalkinto)! Hiukanko oltiin pöllähdyksissään.
Kilvan meille muut shibanomistajat selostivat ettei sitä nyt ruusukkeita vaan siksi saa että on ainut, sitä voi saada pelkän nauhan vaan joten Ollaan Ylpeitä Sitten!
Kehäkäyttäytyminen oli sitä mitä pahimmillaan kuviteltiin, sain hinata sitä remmissä perässäni kun se meni lakkoon ja jopa istui tosi piruuntuneen näköisenä. Sain sen juoksemaan puoli kierrosta ennenkuin se taas teki stopin. Hävetti aivan satasella, aivan kuin emme olisi harjoitelleet remmikäyttäytymistä hulluna...pikkuisen toivoni nousi kun se pisti tuomariin Täyden Tehon Shibahymyn ja keikistelyn. Luontainen hurmuri kun on.
Kenties se olisi juossut jos siellä olisi ollut muitakin, kenties ei.
Hampaat se näytti kokeneesti (ei purrut tuomaria) ja näytti kyllästyneeltä kun sitä kopeloitiin. Kun seistä piti se antoi korjailla asentoaan ja katseli vaan viereiseen kehään (siellä eräs iso koira kakki valtavan läjän kehään ja kehäsihteeri juoksutti serlaa ja kakkapusseja).
Että nyt sitä ollaan hienojen ruusukkeiden ja pokaalin kanssa. Huomenna otetaan Kuva.
Niin. Ja meidän lauma yllättyi muiden shibojen ulkonäköä: ne olivat tosi nalleja ja isoja. Meillä on tuollainen kaunis kettutyttö. Minun mielestäni (puolueeton arvio) Steeda on tyttömäinen ja siro - kenties vahvistuu iän myötä. Mutta Jirokin näyttää habitukseltaan melko samanlaiselta kuin se shiba, joka tänään "korjasi potin".
Mutta tuomarien makuasioita kuitenkin...