Sopu tilaa antaa ! Nyt tullaan tosi hyvin toimeen , vaikka ensin ei voinut olla samassa huoneessa. 
Voi herranen aika, miten ihania! 
Samat sanat!
Olisikohan tåmå sopiva paikka seuraavalle kysymykselle: mitkähän havu- tai muut puskat ja perennat kestävät parhaiten koiran merkkaamisen? Meillä on samojedinkoira yleensä vapaana pihassa, enkä mitenkään viitsisi tuon luonnollisia tarpeita ruveta rajoittamaan enempää, “vessa-alue” sillä kyllä on, mutta sinnekin laittaisin jotain istutuksia lisää. Mutta jokainen uusi korkeampi kohde, myös syksyn lehtikasat pitää merkata. Kuulemma jos on hyvä pomo, ei koira merkkaa ollenkaan, onko näin? Lenkillä ei asiasta ole ongelmaa, naapurien portinpielet kyllä säästyvät. Vai pitääkö nyt vaan tuoda iso kivi tai keppi pystyyn uudempien istutuksen viereen sopivaksi tähtäyspaikaksi tai aidata kaikki? Tällähetkellä eniten kärsii hopeakataja, selvinneeköhän toisesta keväästään.
Koiran merkkailua tuskin mikään kestää jos se on jatkuvaa. Meillä edellinen uros oppi ne paikat hyvin mihin ei merkkailla. Itsekseen se ei koskaan ulkona ollut. Meillä on kyllä vanhaa puustoa piha täynnä, niitä puita ei koira pissaamalla pysty vahingoittamaan. Mun mielestä tuo merkkailu ei liity mitenkään johtajuuteen, urokset ruikkii, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Eri asia on sitten jos alkaa sisällä ruikkimaan…
Eetulla on taas lääkäriaika tänään klo 18, se pyllypaise riesana taas, onneksi nyt saatiin aika oikein ihanalle eläinlääkärille ja toivottavasti se paise saataisiin pois, kyllähän se taas itku pääsee kun se lähtee ja vastako se itkettää kun se sieltä tulee kotiin
Tänään pitkin Suomea levisi tekstiviesti, että jossain Rovaniemen seutuvilla oli jäänyt aamulla karhukoiraäiti auton alle, ja emolta jäi peräti 11 vain viikon ikäistä pentua orvoksi. Kaikki etsivät kuumeisesti pennuille varaemoa, ja jo iltapäivällä Suomen Pystykorvajärjestön sivuilla oli tieto, että pennuille löytyi varaäiti
. Kännykkäpuskaradio siis toimii hyvin. Toivottavasti uudella mammalla riittää maitoa näille uusillekin lapsille...
Hieno juttu että varamamma löytyi
tessuli kiitos tiedosta. Minullakin kännykkä piippasi vähän yli 10 aamulla samasta asiasta. Aina nuo jää mieltä painamaan, oli hienoa että kerroit lopputuloksen kun sait sen tietää 
Juu, minäkin melkein itkua väänsin töissä koko päivän, vaikkei asia minulle kuulukaan millään lailla. Minkäs sitä koiraihminen luonnolleen mahtaa... Orvot pennut pääsivät karhukoiraemon hoitoon, mutta en tiedä minnepäin Suomea.
Luulen että pennut on jaettu usealle eri emolle, jos emolla on pentuja omasta takaa siihen 11 on hiukan liikaa yhdelle.
Koiranpennut meni yhdelle äitikoiralle. Koiran nimi on Nuuskakairan Nelli. Muuta tietoa ei ilmoitettu koirajaoston sivuilla. Kuolleen äitikoiran omistaja kiitteli kovasti kaikkia varaäidin etsintään osallistuneita. Onhan siinä laumassa kieltämättä hoitamista niin äitikoiralle, kuin talon ihmisillekin. Meidän karhukoira teki kanssa aikoinaan 12 pentua... Hulinaa riitti...
Ihanaa, että pennut löysivät sijaisemän! Asia pyöri mielessä minullakin, varsinkin kun oma pentu pyörii jaloissa.
Meidän 10-viikkoinen sekarotuinen narttumme(saksanpaimenkoiraa, suomenlapinkoiraa ja labradoria) on ihanan suloinen ja peruskiltti, mutta vähemmän ihanan rasittava pieni hampailla hosuja, jonka haukkailun kitkemisessä on kärsivällisyys koetuksella. Alkuun yritimme vain harhauttaa ja tarjota muuta pureskeltavaa kuin ruumiinosat ja vaatteet, sitten yhdistimme yhtälöön komennot ei ja irti, sitten yhdistimme siihen poispäin kääntymisen ja huomiotta jättämisen, ja lopuksi ostin sumutinpullon, mutta siitäkään ei ole liiemmin apua, kun pentu ei ole moksiskaan siitä, että sitä suihkitaan päin kuonoa (punkee mukaan suihkuunkin). Olen myös varoittanut perhettä riehuttamasta pentua, varsinkin silloin kun se on railakkaalla päällä. Eihän koiruli ilkeyttään pure, eikä enimmäkseen haukkaile lujaa, mutta välillä sattuu vahinkoja, ja nuoremmat lapset (9 & 11) alkavat jo vähän aristella pennun kanssa kanssakäymistä. Olisiko jollakulla jotain vinkkejä, miten pennun kanssa kannattaisi menetellä? Tällä kaverilla kun on paljon itsepintaisempi puruvimma kuin tyttäreni westiellä oli pienenä. Puruleluja ja -luita olen antanut sen verran, että luulisi järsimistarpeen tyydyttyvän, eikä se itse asiassa olekaan juuri järsinyt huonekaluja ja muuta irtaimistoa, mitä nyt käynyt poimimassa kenkiä eteisen kaapista, jos liukuovi on jäänyt raolleen.
Olen kyllä menossa tänään kirjastoon etsimään neuvoa kirjoista, mutta jos jollain on antaa jotain vinkkejä, otan niitä kiitollisena vastaan!
Kun meillä oli koira pentu ja omat lapset vielä pienempiä, pari oli alle kouluikäisiä, he eivät millään malttaneet jättää sitä huonosti käyttäytyvää riehujaa, josta koira tietysti päätteli, että kaikki on sallittua. Pelkkä pois päin kääntyminen ei riittänyt, lapsille piti määrätä ehdoton välitön poistumispakko, jos pentu (ja lapset!) käyttäytyi huonosti. Tehosi loppujen lopuksi nopeasti muutamassa päivässä pentuun (ei niinkään lapsiin…) yksin ei ollut kivaa, varsinkaan, jos pantiin eri huoneeseen ja ovi kiinni muutamaksi minuutiksi.
Heh, en tiedä mitä oikeat koirankasvattajat tähän sanoo, mutta kun veljenvaimon koiranpentu innostui liikaa pureksimaan leikkiessä, hän murisi ja puri itse koiraa jalasta (joo ja suu karvoja täynnä). Kuulemma pari kertaa riitti…
Minäkin olen murissut ja purrutkin koiria silloin aikoinani, aika tehokasta sanoisin. Niin emokin kouluttaa pentujaan.
Juu, minäkin olen kyllä murissut, pannut kersan selälleen ja ärissyt suu sen kaulalla. Ei se minua enää niin haukkailekaan. Ehkä pitää tosiaan vielä haukata takaisin, jotta asia tulee ihan selväksi. Entä mitä mieltä olette, pitääkö panna lapset tekemään samoin, vai tehdä niin että me laumanjohtajat eli aikuiset hoidetaan kovin kuritus? Tästä on kait kahta koulukuntaa.
Murahdus ja puraisu riitti meillä kerrasta kertomaan pentukoiralle että väärin teki. Selainen leikkipuraisu, ei satuttanut koiraa mutta oli kieltä jonka koira ymmärsi kerrasta
Aikuiset koirat ei kyllä pure pentuja. Eikä ravista niskasta. Paitsi vieraat urokset saattavat purra ja ravistaa tappaakseen.
Aikuiset koirat sietävät pennuilta aivan uskomattoman paljon riivinrautailua, korvissa roikkumista, päin juoksemista jne. Kun aikuinen kyllästyy, se poistuu paikalta. Jollei pääse poistumaan, saattaa rähähätää ja vilauttaa hampaat muttei sen kummempaa. Pentu saa tulla aikuisen ruokakupille syömään, aikuinen väistyy.
Aikuinen koira ei koskaan "selätä" pentua. Sen sijaan aikuinen siirtyy pennun päälle ja pitää sen paikoillaan. Kun pentu "alistuu" eli rauhoittuu, hiljenee ja antaa periksi, siirtyy aikuinen taas sivuun ja se oli siinä.
*muoks* Lisätään vielä että aikuinen koira käsittelee ihmisenpentuja ja koiranpentuja samalla tavoin. Eli ei pure...
Täällä juttua siitä varamammasta 