Koira, Osa 2, (alk. 22.10.2008 ->) Suljettu

Tummeli on kuulemma hyvää halkeamiin. Jos eivät verta vuoda, niin ei syytä huoleen.

Onnea Paulastiinalle uuden koiraperheenjäsenen saamisesta. Itsellänikin on “omanrotuiseni” hakusessa, ja jos kaavailtu kevätpentue syntyy niin toivon että siitä onnistuisin saamaan kaverin koiruuksilleni joista vanhempi jo käy viidettätoista vuottaan eikä siitä enää oikein ole nuoremmalle leikki- ja juoksuseuraa.

Niin, koko kesä on ihmetelty, miksi hypääminen on ollut vaikeata. Takatassuilla näkyvät olevan… kovasti on niitä nuollut, no nyt ekaks yritän voidella ja lisään rasvoja ruokaan:(!

Irsa ei oo mittään hättää jos koira ei linkuta eikä niistä mittään tursua, sillon jos on kunnolla halaki sieltä halkeamasta näkkyy vaikka mitä epämäärästä

Muoks, just kerroitkin että on niistä vaivaa ollut

Onpas lutunen pieni saksanpaimenen alku Paulastiinalla, onnea yhteiseen matkaan <3

 …mut kun sittenkin itkettää !  (voipi olla, että huomasin huomasin olevani  muullakin saralla huono äiti:/…
 
Siitä jatkan, jos jaksan , nuoriso-osiolla.

Onnittelut Paulastiinalle pikku sakumaanikosta Isällä näyttää olevan komeat tulokset. Kävin "vakoilemassa" working-dog.eu:ssa

Oiii, onnea uudesta perheenlisäyksestä, Paulastiina! Määki voisin tommosen viereen mennä nukkuun. Mikkään oo nii ihana ko immeisen ja eläimen lapsi.

Juti, Sirpa kasvattaa vielä pentueen silloin tällöin, mutta esim. ensi vuonna kertoi keskittyvänsä muihin asioihin. Sirpa on mun hovikasvattaja; ellen olisi sieltä pentua saanut, olisin ollut ilman tai hakenut jostain kauempaa.

Koira on ollu pari päivää ko mieltä vailla… Raukkanen ei ole koko viikkona päässy häkkiin tai lenkille, ko on ollu niin kylmä… Reppana yrittää sitte jotenki saaha aikansa/energiansa kulumaan. On ilmeisesti keksiny hyvänki leikin, menee pallon kanssa yläkertaan, puottaa pallon rappuja alas ja juoksee hakemaan sen alhaalta… hohhoi, täytyy ostaa semmonen pallo, joka ei kilise…

ja koirien vinkulelut on ihan hirveitä, ei ole kiva aamulla viien aikaan herätä mihinkään vinkupossun vinkunaan tai sit ky yöllä käännät kylykiä niin se samanen vinkupossu huutaa mun kylijen alla, Aatu kantaa niitä illalla meiän sänkyyn ja sit jossain välissä yöllä omaan petiinsä ja Milli huuattaa niitä sit aamuyöllä

Voi Jadeliila sun perheesi yöllistä menoa, ei voi kuin nauraa.

Vanhempi koira sai nivelrikkolääkkeet eilen. Toivottavasti auttavat, että saataisiin vielä nauttia porukalla metsässä juoksemisesta.

Eläinlääkäri puhui vanhasta koirasta, vaikkei tyttö ole vielä kolmeatoistakaan…

Ohan se olemassa sekin lääke joka laitetaan piikillä niskanahkaan, en muista enää sen nimiä, Eetu sai sitä 4 kertaa ja oli siitä apua, son joku niveliä voiteleva juttu

Hertasta on tullut kauhean laiska. Kun Hertta tulee lenkiltä tai retkeltä, se juoksee heti äitin sänkyyn, makaa tyytyväisenä siellä.Hertta makaa koko päivän, ja kun joku on kotona, tulee tervehtimään, sitten taas makuulle. Kun Herttaa vie pissalle, pikkuneiti tekeytyy löysäksi ja rupeaa tekemään sijaistoimintoja :stuck_out_tongue: Onko muiden koirilla “syysuupumusta”?

Kaisaliisa, joku joskus puhui vanhasta koirasta kun puhui minun silloisesta 11 vuotiaasta menijästäni - mietin silloin että mitähän tuokin oikein horisee :slight_smile:



Saitko nivelrikkoon särkylääkkeeksi sille sitä Trocoxiliä? Se on uskomattoman hyvä ja tosiaan vie kivun kuukaudeksi kerrallaan vain sillä yhdellä tabletilla. Sillä kipulääkkeellä minun 14,5 vuotias nivelrikkoinen nykyinen koirani (se on jo vanha ihan minunkin mielestäni :slight_smile: liikkuu ilman ontumisia päivittäin kaksi lenkkiä ihan kuin ennenkin.



Jadeliila, se Cartrophen-piikki (kirjoitusasusta en mene takuuseen)ei ole ihan yksituumainen juttu. Voi auttaa ja usein auttaakin, mutta voi tehdä myös tosi pahaa. Itse en sitä tälle nykyiselle vanhalle koiralleni huolinut vaikka parhaan mahdollisen hoidon sille haluan antaa ja eläinlääkäri kyllä ymmärsi oikein hyvin miksi en.

Nuu, meillä olikin siitä sillon puhetta :slight_smile:

Juu, koira sai Trocoxil tabletit, sekä tulehduskipu- ja kortisonipiikit (Vorenvet ja Metacam). Kortisonia voidaan kuulemma antaa jatkossa lisääkin.

Tuosta kortisonista pitää kysyä omaltakin eläinlääkäriltä, meillä ei ollut siitä puhetta vaan mennään eteenpäin Trocoxillillä pelkästään. Mutta tosiaan, se on tosi toimiva lääke :slight_smile: Viime huhtikuusta kähtien ollut jo meillä käytössä.

Nuu hei. Pelästyin ihan, kun luin varoituksesi Cartrofen pistoksista. Jalolla on nyt toinen pistossarja menossa. Tuntuu auttavan kipuun, mutta mikä on se huono puoli, josta varoittelit?