Milli sai minuun aamulla liikettä, kööräsin nuot karvakamut kartanolle pissalle, olin tulossa sisälle kunnes Millin Fleksi tippu mun käjestä, sehän ryökäle hoksi sen fleksin ja nappas sen suuhun siitä kahvan kohalta ja sitte se lähti ku kuppa töölöstä, minä sen perässä laukoin pitkin mettää pelekät kroksit jalassa, onneksi älysin ottaa Aatun matkaan niin soli kaverina jahestamassa sitä kiini, hirvitti että jos Milli hoksii lähtiä valtatielle päin niin auton allehan se jääpi, onneksi Aatu sai sen pysähtymään ja mä tein semmosen tolokun loikan että saan sen fleksin jalan alle ettei enähän karkaa
Minä seurasin aamulla sivusta varsinaista näytelmää, kun nuorehkon näköinen sakemannin tyyppinen koira juoksenteli asutusalueella ja omistajat yrittivät koiraansa pyydystää, oli leluja ja rapisevia makkarapusseja ja koiraa huhuiltiin ja yritettiin pyydystää ainakin kolmen ihmisen voimin. Aika pöyristyttävää katseltavaa. Omat koirani ovat kyllä pennusta asti tienneet, että jollei kutsusta tule luokse, niin hyvää ei seuraa, enkä osaa edes kuvitella tilannetta, jossa eivät antaisi kiinni! Viimeistään pieni virkayskän poikanen saa äkkiä koirat "turvaan" viereeni.
Meillä se on se “perk*le” jota Vahti tottelee, en sitte tiä minkä perään aamulla lähti, meni ko ohjus takamettään…
Aatu on onneksi sellanen että se tulee luokse ku kiekasen, Millillä son vielä hakusessa 
Mie on lukenut joskus silloin kun koiraa koulutin, jos pentu karkaa niin missää tapauksessa ei saa lähtee perään vaan ihan päin vastaiseen suuntaa on mentävä koira ottaa sen leikkinä ja toistaa aina tilaisuuden tullen sitten karataan pitkin mantuja koira edellä ja omistaja perässä ja se myös jää sillä päähän karkaa aikuisenakin en tiedä onko oikein ollut mutta näin olen toiminut.
Pentuna minusta se oli hyvä opettaa kun pentu ei poistu alluuksi ihmisen läheltä kauaksi ja jos poistu niin liian kauaksi niin minä jouksin toiseen suuntaa kutsuen pentua pennulle hätä ja palasi takaisin etsiin minua joilloin sai palkion kun tuli tykö ihan pienellä penulla en pitänyt mitään narua oppi sillai jo seuraan minua.
Tämä luokse tulo on minusta ensimäisiä asioita joita koiran täytys oppia
Meillä on poika karannu nyt 2 kertaa vähän ajan sisällä. Itekseen on kuiten takasi tullu, ensimmäisellä kerralla karkasi ko oltiin kausipaikalla, takasi tuli 4 tuntia oltuaan ja eilen se oli tunnin reissussa. Toissa talvena, enneko hommattiin häkki, se pääsi aina jotenki juoksunarusta irti. Aina kuiten ootteli portailla ko tulin töistä…
Tuo mumin konsti on hyvä sillon ku pentu on ihan pieni, sillon sillei riitä vielä rohkeus jäähä kauemmas omistajasta mut pentu ku kasvaa, kasvaa myös rohkeus ja se ei välttämättä tuolla konstilla enää onnistukkaan, Aatu ei nimittäin sit ku soli meillä tovin ollu korvaansa lotkauttanu vaikka oisin laukkonu tästä keskustaan, paras konsti on ainakin Aatun kohalla ollu namupala ja kova kehuminen.
Tuon mumimyyn konstin lisäksi (eli jos pentu menee karkuun, niin itse eri suuntaan, jolloin pentu luonnostaan seuraa) opin aikanaan jo ekan koirani kanssa, että kannattaa välillä piiloutua lenkillä.
Siis kun pentu näyttää siltä ettei se oikein tarkkaile omistajaa vaan aikoo liian kauas, niin meneekin piiloon. (toki turvallisessa paikassa ettei pentu joudu vaaraan) aika nopeasti pentu huomaa että “kääk, mun ihminen on hävinnyt?!!” Se palaa takaisin ja sitten kehutaan ja palkitaan ollaan niin ihanaa että!
Samoin, koiraa ei kannata päästää vapaaksi ja antaa haahuilla ja sitten kun haluaa sen takaisin remmiin, huutaa sen “tänne”. Aika äkkiä koira oppii, että Tänne on synonyymi emmille ja jos se ei halua luopua vapaudestaan se keksii kyllä miten juostaan omistajaa karkuun.
Kannattaa huudella sitä useamman kerran silloin tällöin luokse ja palkita, että se yhdistää sen tänne käskyn palkkioon. Sitten ei haittaa että joskus se onkin kiinnilaitto.
Itselläni toiminut loistavasti vaikka kyseessä whippetit. (joiden kohdalla voi olla sata varma että kiinni ei saa itse juoksemalla, eli ei kannattaisi edes koittaa)
Tuo harjakoira nyt on aina ollut sellainen että seuraa minua kuin hai laivaa ;D
Lenkillä saa varoa ettei kantapäällä “potkaise” kun se saattaa polulla tulla ihan sentin päähän taakse. Se nyt tietenkin on luonteeltaankin seurakoira eikä ole minkäänlaista saalisviettiä kuten noilla juoksijoilla.
Alkuperäinen kirjoittaja: Rosmariini&Timjami
R&T eikö sun harjis lähde lintujen yms perään?
Meillä oli tuo luokse tulon koulutus mm. viime kevät talvella Pyryn kanssa, meillä on onneksi puutarhaa niin paljon tässä että pidin sitä koko ajan vapaana. Kun meni liian kauas, menin piiloon ja samalla huusin että tänne! Heti palkitsin kehuilla ja namipaloilla. ( Ei mikään koira heti opi ja ymmärrä tulla, ja toisinaan meinasi mennä hermo, kun jäniksen papanat oli niin paljon kiinnostavampia kuin minä 
Nami ja makkaranpaloja oli joka taskussa;) kun eri takkeja käytin ulkona. Ainakin toistaiseksi Pyry tulee tosi hyvin luo, lenkille lähtiessä laitan valjaat sisällä, mutta vasta lähellä maantietä laitan hihnaan. Sanon vain että odota, niin pysähtyy ja laitan hihnan kiinni.
Jos menen metsälenkille sen kanssa, menemme tien yli Pyry kytkettynä, ja vähän matkan kuluttua päästän irti, metsässä saa juosta vapaana, taas kun palaamme, vähän ennen tietä käsken odottaa, Pyry pysähtyy ja laitan hihnan valjaisiin kiinni.
Iltaisin pissakäynnillä ulkona sana sisälle pistää Pyryn jalkoihin liikettä, pian on portailla odottamassa!
Aatu on sellanen että kun se hakee aitauksestakin sisälle niin se nätisti oottaa ovipielessä että saan sen kytkettyä hihnaan, joskus olen nähny sellasia koiria että häkin ovi ku aukiaa niitei kerkiä kiini panna ku non menossa jo huit helekatissa. Joskus mulla jää aitauksen ovikin auki eikä se lähe oven ulkopuolelle jos kiellän
Iskä käytti kerran jokseenkin päinvastaista metodia siskon bokseriin, joka oli hiukan vallaton ja loppujen lopuksi iskä sitä sitten kouluttikin. Koira ei oikein mökillä niitä rajoja oppinut, ja jostain syystä erityisesti taisi ärsyttää koiran tapa lähteä pinkomaan mökkitietä pitkin aina auton perään, jos sieltä joku lähti.
Kerran iskä teki sitten niin, että kun sisko lähti mökiltä ajelemaan, meni iskä pusikkoon piiloon tontin rajalle. Koira kun sitten tulla viuhtoi auton perässä hyppäsi iskä pusikosta koiran eteen ja karjaisi PÖÖ!! Koira teki kuulemma ilmassa täyskäännöksen ja paineli hirmuista vauhtia mökille äiskän selän taakse piiloon. No systeemi toimi, sen pidemmälle ei koira enää mökkitietä pitkin itsekseen mennyt.
juti, ei.
Nyt se toki jo on vanha ja ei edes näe kovin kauas.
Nuorenakaan en muista että se ikinä olisi jahdannut mitään.
Se köpöttelee meidän pihassa aina vapaana. Ainoa mistä sitä pitää “vahtia”, on ettei kävele huomaamatta naapuriin. Meillä kun ei ole aitoja, niin haistellessaan se ei hahmota tuommoista 20-30cm orapihlajanrisua aidaksi. Kun on vasta vanhana tässä asunut ja näkö on ollut heikko tämän ajan. Siitä sen oikeastaan huomasinkin. Muuton jälkeen se kulki vain perässä. Sisälläkin seurasi aina nuorempaa koiraa tai odotti ihmistä. Muutamassa viikossa lopetti sen-paikat ilmeisesti kävi tutuiksi.
Ulkona jos tulen pihaan sen pitää kuulla puhe, että tulee luo tervehtimään-muuten seisoo pihan toisessa laidassa odottavan näköisenä, että onko tuolla joku ja onko tuttu?
Valkkaa pehmeimmän heinätupon tai tuulensuojaisan paikan minun puutarhahanskojen päältä ja nukkuu auringossa
Jos menen pois näkyvistä, se tulee perässä tarkistamaan ja käy sitten siihen lähelle istumaan kuin patsas-lopulta nukahtaa istualleen.
Sillä on todettu jo pentuna sydänvika, joka sai lääkärin silloin varoittamaan että koira ei tule olemaan pitkäikäinen. Kannattaa välttää rankkaa urheilua ja stressaavaa elämää.
No tuo on ilmeisesti valinnut sen ihan luonnostaan, se ei pentunakaan ksokaan ollut mikään riehuja.
Tässä meidän pappa köpöttelee vielä ja siis seuraavaksi ensi keväänä tulee 14 v rajapyykki…jos tulee. Virkeä ja hyvinvoiva se on aina vain.
Meidän rakas papparainen.
Alkuperäinen kirjoittaja: Rosmariini&Timjami
Heksun jutusta tuli mieleen ystäväni koira aikanaan.
Se meni luvatta närppimään keittiöstä jotain ruokaa ja se olikin juhlan jäljiltä iso tarjotin, joka kolahti sen päälle ja rämisten lattialle. Ei kuulemma koira koskaan enää ottanut mitään pöydältä
Alkuperäinen kirjoittaja: Rosmariini&Timjami
Eli tästä voimme päätellä että säikäyttäminen on paras koulutustapa
Ainakin tehokas. Ongelma on siinä, että oikein pehmeä koira voi saada tosi trauman ja oikein jääräpää ei hetkahdakaan
Alkuperäinen kirjoittaja: Rosmariini&Timjami
Olen samaa mieltä, että luoksetulo on ensimmäinen ja tärkein asia, joka koiralle opetetaan. Pennulla kannattaa ilman muuta käyttää hyödyksi sen turvattomuutta ja tosiaan kutsuttaessa liikkua aina pennusta poispäin. Kiinni ottamisesta ei missään nimessä saa tehdä kilpajuoksua, kivaa leikkiä, jossa koira jallittaa omistajiaan. Silloin kun pentu on niin pieni, että oikeasti sen vielä saa kiinni ja varmasti tietää sen saavansa kiinni, pentu myös kannattaa kerran tai pari juosta kiinni, muttei koskaan sen jälkeen. Pentu luulee pitkään, jollei toisin näytetä niin jopa lopun ikäänsä, että omistaja todella saa sen kiinni halutessaan…
Luoksetulossa on kyse sekä opetetusta tempusta, että laumakäyttäytymisestä. Koiralle opetetaan, että luoksetulosta saa palkkaa, mutta pelkällä palkitsemisella ja etenkin jos koiran ja omistajan suhteessa on muuten jotain korjattavaa, pelkällä palkitsemisella saadaan aikaan luoksetulo, joka toimii vain, jos koiralla ei satu olemaan sillä hetkellä mitään muuta suurempaa mielenkiinnon kohdetta. Kun lauman johtajuus on omistajalla, on luoksetulokutsu koiralle myös ilmoitus, että nyt on parempi kiireen vilkkaa tulla luokse tai joutuu pulaan ja silloin luoksetulokutsu ylittää kaiken muun.
Jo pennulle kerrotaan, että jollet kutsua tottele, sinut hylätään porukasta. Pentuparka ei vielä selviä yksin, joten se oppii pitämään omistajaansa silmällä, ettei vaan jää porukasta. Ja nimenomaan näinpäin - vaikka omistaja tietysti oikeasti tarkkaileekin missä pentu viipottaa, niin pennulle pitää antaa mielikuva, ettei omistaja suinkaan tarkkaile sitä, vaan mukana pysyminen on pennun tehtävä. Ja kun pentu kutsutaan luokse, se tietysti aina otetaan avosylin vastaan ja palkitaan makupaloilla tai rapsutuksilla ja hyvänäpidolla.
Kun luoksetulo on iskostunut koiran mieleen ehdottomana ja positiivisena asiana pienestä pitäen, se tulee muistamaan sen aina. Usein kuitenkin käy niin, että (omistajan lällytettyä koiran pilalle) se jossain vaiheessa uhmaa luoksetulokutsua. Silloin suhde pitää tietysti korjata myös muuten kuntoon, mutta koiralle pitää ilmoittaa, että luoksetulon noudattamatta jättäminen on ehdottomasti ei hyväksyttyä. Yksi tapa siihen on ns. karkottaminen, jota en missään nimessä suosittele käytettäväksi kuin muutaman kerran ja vain hyvin suunnitellusti ja valvotuissa olosuhteissa, mielellään asiantuntijan avulla. Karkotuksella tarkoitan sitä, että koira, joka ei ole kutsua totellut, hylätään laumasta - sille kerrotaan, että jollei kiinnosta kuulua tähän porukkaan, niin ei sitten, mene matkoihisi. Ja kun koira sitten oikeasti kuvittelee, että nyt tuli hylkäys ja yksin jäin, sille annetaan vielä mahdollisuus. Uppoaa laumasidonnaisiin koiriin kuin häkä, mutta itsenäinen rotu saattaa vain todeta että jaha, selvitään sitten yksinkin. Siksi en suosittele kenellekään karkoituksen käyttöä ilman asiantuntija-apua. Itse olen käyttänyt sitä kerran Santulle ja viime talvena pehmennetysti Konstalle kerran, kun hajumaailma alkoi viedä pojan omiin ajatuksiinsa.
Jokainenhan tietää, että luokse tullutta koiraa ei koskaan ikinä milloinkaan rangaista - mutta kutsun noteeraamatta jättämisestä on kyllä oikeus huomauttaa. Ikinä ei pitäisi käyttää kutsusanaa kuin kerran, toinen kerta on jo liikaa (poislukien tilanteet, joissa voi olla ongelmia kuulla kutsua). Sitä käytän itse paljon, kutsun "tänne" ja jos mitään ei tapahdu, seuraava ääneni on ärähdys - ja prkl, minä sanoin jotain, minua kuunnellaan! - sitten taas kutsu "tänne!" ja kehu kun tulee luokse. Näin siis opetetaan koiralle, että kutsun kuultuaan sen turvallisin paikka on omistajan vieressä, jos kutsua ei totella, voi tulla kovin ankeat oltavat… Joskus olen käyttänyt kolinapurkkia tai nakannut hihnan tai kiven tai jotain muuta vastaavaa säikäyttävää koiran lähelle, jos ensimmäistä kutsua ei totella.
Kun luoksetulo on ehdoton ja sen noudattaminen on selkäytimessä, on aivan sama, vaikka koira kytkettäisiin joka kerta kun se kutsutaan luokse. Mutta toki aina välillä kannattaa kutsua muutenkin vaan. Kyllä minä yleensä ota lenkille aina pillin kaulaan ja koirankeksejä taskuun ja välillä vislailen voidakseni antaa koirille keksit. Ei se ainakaan pahaa tee Pilli kuuluu aika olennaisena osana noutajakoiran koulutusta, mutta suosittelen muillekin - pillin ääni on aina sama ja kantaa kauas.
Piiloutumista en harrasta, enkä suosittele. Ajatelkaapa nyt, mitä ihminen piiloutumalla koiralle viestittää? Laumakäyttäytymiseen kuuluu, että arimmat ja pienimmät yksilöt piiloutuvat saalistajilta joutuessaan eroon laumastaan. Eli piiloon vetäytyvä omistaja viestittää koiralleen, ettei uskalla liikkua yksin ilman koiraansa. Jos haluan koiralleni joskus ilmoittaa, että pikkuisen tarkempana pitäisi olla ja paremmin pitää minua silmällä, käännyn vaan tyynesti toiseen suuntaan, en koskaan piiloudu.
Toisinaan onnistuu vahingossa saamaan aikaan hyviä säikäytyksiä, koiraakin kasvattaessa. Santtu-kultainen taisi olla noin vuoden ikäinen kun olimme äitini luona kylässä. Naapurimökin monirotuinen koiruus juoksenteli tuohon aikaan alueella aikalailla villisti ja meidän pihassamme käydessään houkutteli Santun sitten matkaansa. Näin mihin suuntaan lähtivät ja lähdin perään ja kilometrin matkalla naapurimökin pihaan ehdin padota melkoiset agressiot ja raivot mm. irrallaan juoksentelemaan päästäviä omistajia kohtaan ja kun näin mökin pihassa valkoisen hännän, kumpusi minusta melkoisen raivokas huuto ja ärähdys. Kultainen koirani ehti kotipihaan ennen minua ja odotteli siellä muina koirina - eikä enää ikinä 12-vuotisen elämänsä aikana lähtenyt omasta pihasta, ei edes toisen koiran perään. Kerrankin tallilla ollessamme kaksi metsäreissulta eksynyttä ajokoiraurosta yllättivät Santun suuren egon ilmaantumalla tallinpihaan - kuului hetken melkoista rähinää ja kolme koiraa juoksivat kaikki kasassa kohti tietä - mutta Santtu pysähtyi tontin reunalle "tänne ette sitten toista kertaa tule!"
Sori, taas innostuin…
Hyvä Heema (taas kerran), osaat kyllä selittää asioita hyvin ja selvästi. Toisin kuin allekirjoittanut.
Itse tarkennan etten myöskään tarkoittanut piiloutumisella sellaista oikeaa piiloutumista, vaan nimenomaan tuota että kadotaan koiran näköpiiristä tavalla tai toisella. (kääntymällä toiseen suuntaan tms.)
Itsellä se on tarkoittanut käytännössä sitä että seisahtaa tarkoituksella kohtaan jossa on puu/pensas tms. näköeste suhteessa koiraan tai jää sitomaan kengännauhoja. Siis tavalla tai toisella viestittää koiralle että matkan varrella minä voin keksiä tehdä jotain, mitä se ei osaa ennakoida ja siksi on parasta pitää kontaktia.
Näin siksi, että lenkkimaastomme ovat niin avaria ettei siellä ole mitään virkaa kääntyä toiseen suuntaan , kun whippet metsästää näöllään ja voi siis tosi kaukaakin “tarkistaa” että olen paikalla. Eikä siis välttämättä olisi heti hoksannut että asia kuuluu tarkistaa läheltä, ei sieltä kaukaa.
Alkuperäinen kirjoittaja: Rosmariini&Timjami
…isä kuitennii kun piti nauraa Heksun isän koirankoulutukselle. Pelkääkö se koira vieläkin pöömiestä. 
Jaden Millillä on hyvin konservatiivinen katse…kuin Niskavuoren emännällä.
Ei, ei koiralle mitään sen kummempia traumoja tullut 