Pohjois-Karjalassa Tohmajärvellä huostaanotettiin muutama viikko sitten kaukasianpaimenkoira. Koira oli elänyt ulkona taivasalla ketjun päässä käytännöllisesti katsoen ilman ruokaa, suojaa tai muutakaan asianmukaista hoitoa. Koira oli pahasti aliravittu, sen turkki oli huopaantunut ja täynnä jäisiä ulostemöykkyjä. Lannistunut koira tuotiin Rajavartiolaitoksen toimesta ketjussa paikalliselle koiratarhalle. Odottamaan pelastusta, näin me vielä siinä vaiheessa naiivisti luulimme.
Kaukasianpaimenkoirahan kuuluu suuriin laumanvartijarotuihin, joka tarvitsee asiantuntevan ja kokeneen koiranomistajan, koska rotu on hyvin haastava. Haastavuudesta ei kuitenkaan ollut tämän yksilön kohdalla sen tarhalle tullessa tietoakaan. Se oli kenties vaistonnut pääsevänsä turvaan, sillä jo kuusi tuntia tarhalle tulonsa jälkeen se heilutti lempeästi kauttaaltaan jäässä olevaa häntäänsä tunnistaessaan meidät, kun menimme sitä illalla vielä tarhalle tervehtimään. Sydänparkani itki verta tuon koiran vuoksi.
Tarhalle tuloa seuranneena päivänä koira jo antoi leikata pahasti huopaantunutta turkkiaan, se kuunteli silmät nautinnollisesti ummessa kun sitä hoidettiin ja hellittiin, kenties ehkäpä ensimmäistä kertaa sen elämän aikana, tai ainakin ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan. Koiran ruokinta aloitettiin hyvin varovasti sen oltua lähes olemattomalla ruokinnalla ties kuinka kauan aikaa.
Pikkuhiljaa koira alkoi saada painoa ja piristyä, se jaksoi aina hännänheilutuksin ottaa meidät vastaan kun tarhalle menimme, ja siskoni joka sitä pääasiassa hoiti, koira hyväksyi avosydämin omaksi ihmisekseen.
Jossain vaiheessa joku oli viitsinyt koiraa tavoille kouluttaa, sillä se osasi käskystä istua, mennä maahan ja antaa jopa tassua! Ja vaikka koiraparka oli kenties suurimman osan elämästään nähnyt nälkää yksin taivasalla ketjun päässä, se silti ruokakupin eteensä saatuaan istui odottaen, ja haki katsekontaktia saadakseen luvan mennä syömään! Koira oli mitä ihanin ja rakastettavin nalle, mitä maa päällään kantaa. Vieraisiin se alkoi vahvistuttuaan suhtautua rotutyypillisellä tavalla, eli kaikista tarhalla käyneistä tuntemattomista koira ilmoitti epäluuloisella haukunnallaan. Kaukasianpaimenkoiran alkuperäinen tehtävähän on ollut suojella karjalaumaa tunkeilijoilta ja petoeläimiltä, kuten esimerkiksi susilta.
Omistajalle oli annettu 2 viikkoa aikaa tehdä selvitys siitä, minkä takia koira oli jäänyt vaille asianmukaista hoitoa. Paikallisen eläinlääkärin mukaan omistaja oli väittänyt, että koira ei ole antanut harjata tai leikata turkkiaan. Kuitenkin koira antoi tarhalle tuloaan seuranneena päivänä täysin tuntemattoman ihmisen sekä harjata että leikata turkkiaan ilman minkäänlaisia vaikeuksia.
Lopullista selvitystä koiran hoitamatta jättämisestä omistaja ei antanut, eikä omistaja kuuleman mukaan ollut hakenut postista hänelle lähetettyjä, asiaa koskevia kirjeitä.
Tästä syystä valvontaeläinlääkäri Erja Unkila langetti koiralle lopetuspäätöksen, ilman mahdollisuutta uudelleensijoitukseen. Toisin sanottuna elämän kaltoin kohtelema koiraparka sai maksaa omistajansa tekemistä virheistä. Kun asiasta Unkilalle soitettiin, hän käyttäytyi puhelimessa epäammattimaisesti ja loukkaavasti. Kun hänelle esitettiin kysymyksiä ja pyydettiin perusteluja lopetuspäätökselle, Unkila huokaili ja puhui alentuvaan sävyyn ja hoki hokemasta päästyään, että hän on päätöksensä tehnyt eikä sitä voi perua, eikä asiasta enää keskustella. Toisen yhteydenoton aikana Unkila korotti ääntään ja toisteli koppavasti että asia on loppuun käsitelty. Onko tämä sopivaa käytöstä virkamieheltä?
Pikainen haku internetistä paljastaa, että monilla tarhoilla ympäri Suomea huostaanottotapauksissa ensisijainen vaihtoehto on aina löytää eläimelle uusi koti. Lopetus mainitaan yleensä siinä yhteydessä, mikäli koira todetaan eläinlääkärin toimesta joko fyysisiltä tai henkisiltä ominaisuuksiltaan niin sairaaksi, että lopetus katsotaan sopivimmaksi vaihtoehdoksi. Tässä kyseisessä tapauksessa koiraa ei eläinlääkäri virallisesti edes tarkistanut. Puolestaan lopetuspäätöksen tehnyt Unkila ei ilmeisesti ollut edes nähnyt koiraa. Lopetuspäätös annettiin täysin ilman perusteita, vedoten vain siihen, ettei omistaja ollut noutanut hänelle lähetettyjä kirjeitä asiaa koskien. Kuulemamme mukaan koiran omistaja on vakavasti sairas, hän on aivan hyvin voinut olla jo sen takia estynyt pääsemään postiin noutamaan kirjeitään.
Eläinsuojelulaki sanoo, että takavarikoitu eläin saadaan heti lopettaa, myydä tai muutoin luovuttaa, jos sen arvo on vähäinen tai jos sen hoidon järjestäminen ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista. Irtokoiria ko. tarhalla säilytetään 2 viikkoa, ja mikäli sinä aikana omistajaa ei löydy, koiralle etsitään uusi koti. Mihin perustuen tämä koira ei saanut mahdollisuutta uuteen, rakastavaan kotiin? Senkö takia, ettei omistaja noutanut kirjeitään? Miten tällainen voi olla mahdollista? Vai onko vaakakupissa kenties painanut ennakkoluulot rotua kohtaan? Välinpitämättömyys? Mielivaltaisuus?
Omistan itse suuriin laumanvartijarotuihin kuuluvan koiran, joten tunnen Suomen hyvin tiiviin asiantuntevan laumanvartijapiirin, ja tälle kyseiselle koiralle olisi ollut jo asiantunteva kotikin tiedossa, missä se olisi päässyt nauttimaan elämästään rakastavassa hoidossa ja huolenpidossa.
Mutta Erja Unkila päätti toisin.
Asian tiimoilta kysyttiin mielipiteitä muutamalta eri taholta, ja eräästäkin eläinsuojeluyhdistyksestä sanottiin, että ko. lopetuspäätös kuulostaa täysin perusteettomalta ja mielivaltaiselta.
Mutta, tuulimyllyjä vastaan on vaikea taistella paljain käsin. Mitäkö merkitystä tällä asialla on? Ainakin sillä olisi ollut merkitystä juuri tuolle koiralle, mutta nyt se on jo liian myöhäistä, sillä viaton koiraparka on jo lopetettu.
Ainakin elämänsä viimeiset kolme viikkoa tuo lempeä nalle sai tuntea olevansa tärkeä ja rakastettu paras ystävä, se sai maistaa sitä elämää jonka se olisi ansainnut osakseen jo pennusta saakka. Siskoni hoiti sitä kaikella rakkaudella, kävi sen luona monta kertaa päivässä, ruokki sen asiaankuuluvasti ja unohtui sitä halailemaan ja rapsuttelemaan hyväksi toviksi, niin rakastettava persoona tuo koira oli. Joku onnekas olisi saanut siitä todellisen Parhaan Ystävän, mikäli sille olisi vain annettu mahdollisuus.
Yritimme taistella tämän koiran puolesta, mutta se ei riittänyt.
SAA JAKAA. 
Nyt ois juuri 1-v. täyttänyt kiltti ja iso sakemannipoika uutta kotia vailla omistajan sairastumisen vuoksi.
Lisätietoja saa yv:llä.
Jahas, kuvanlisäys tökki juuri nyt kun olisi ollut erityistä näytettävää 
Mutta nyt on taas koira tässäkin talossa 
Niin siinä kävi, että yksi pennuista valitsi meidät ja etenkin meidän lapset. Ja se oli se keskimmäinen 
Mareus Karmen eli nyt kotona Nalle. Juho ehdotti nimeksi Apinaa, mutta se ehdotus ei saanut kannatusta sen enempää.
Aivan hurmaava pentu. Sisäsiistikin jo, tosin kyllähän niitä vahinkoja varmasti vielä sattuu. Osaa kumminkin tehdä tarpeensa ulos. Todella rohkea tuo pentu on myös, käytiin tallihommissa niin eipä tuo hätkähtänyt mitään kolinoita eikä edes kovaäänistä vesipumppua.
Onnea! Miten se valinta kävi?
Kiitos Valinta kävi niinkin yksinkertaisesti että tämä pentu meni ensimmäisenä tutustumaan poikiin ja monta kertaa sen jälkeenkin. Kaikista pennuista juuri tämä hakeutui eniten poikien paijattavaksi
Ja vaikka se on vielä vähän hämillään uudessa kodissa, niin kyllä se tuntuu jo nyt viihtyvän näiden meidän hulivilien kanssa Varsinkin Juhon kanssa, jotenkin tuntuu että noista kahdesta tulee parhaat kaverit.
Onnea Tilhiskille perheenlisäyksestä!
Olipa surullinen tarina tuossa yllä 
Ihana kuulla Tilhiski, että uusi perheenjäsen on kotiutunut Niitä kuvia odotamme, kunhan homma toimii taas…
Onpa mukava kun Lidil ei tänävuonna myy raketteja. Meidän lähikauppana kun on. Ei ole vielä ainuttakaan paukkua kuulunu. Saa Eetu (ja muutkin koirat) ilman pelkoa ulkoilla
.
Muina vuosina pauke on alkanu heti ssamantien ku raketteja on alettu myymään.
Milli ei niinkään välitä rakettien paukkeesta, mut Aatulle pittää varmaan ostaa Peltorit 
Eka piti kiristellä hampaita ja pyyhkiä kyyneleitä tuon ihanan koiraturren kohtalon vuoksi. Sitten jo hetken päästä nauraa ääneen tuolle Tilhiskin Juhon nimiehdotukselle “Apina”! Naurattaa vieläkin…jotenkin kuulen päässäni, miten joku pieni poika sanoo tuon ihan vakavalla äänellä.
Mitkä on Peltorit?
Peltorit on kuulosuojaimet
Aikoinaan naapurin "Turrella" oli kuulosuojaimet ja rauhoittava lääke päällä, istui emännän turkin alla, ihan sykkeessä näkemättä tai kuulematta mitään pauketta. Nuoli kaikkia turkin helman alle ojennettuja tutun hajuisia käsiä. Oli se Viida niin lutuinen!
Mitä mitä, tulin lurkkimaan kuvia tilhiskin koirasta - eikö kuvia oo…en oo yhtään utelias.
Kakapo, olipa tosi surullinen tarina. Minä niin kapinoin sitä, että miksi pitää ottaa eläin, jos ei siitä välitä. Itselläni on enää tämä yksi kissatalosta haettu aarre - ehkä palvon häntä jo liikaa, mutta paree näin päin. Eläin parka on aina meidän armoillamme, vaikka en hyväksy että tekemisiämme aina seurataan joka asiassa, niin näihin eläinten huonoihin hoitoihin ja heitteillejättöihin saisi puuttua.
Tosi kenkkua, ettei koiralle annettu uutta mahdollisuutta, kun kuitenkin oli noin yhteistyökykyinen.
tilhiskille onnittelut uudesta koirasta. Kuvia me Fiian kanssa ootellaan myös, toivottavasti tyttö ehtii nähdä ne ennen kotiin lähtöä.
En nyt vaan saa kuvanlisäystä toimimaan
Viime yönä pentu vähän valvotti, joten nyt on hieman sellainen baby blues-olo. Siltikin voin sanoa, että tämä pentu on aivan MAHTAVA. Niin paljon kuin saksanpaimenkoiria rakastankin, niin jo nyt voin sanoa, että kyllä se vaan oli meille ihan väärä rotu. Mä olen vuosia kiristänyt pinnaani yltiöpäisen saalisvietin kanssa, vaikka vaihtoehtojakin olisi ollut.
Tänään ollaan Nallen kanssa tutustuttu hieman hevosiin, ja pennun toiminta on jotain niin erilaista että en mä oikein käsitä sitä (vaikka olihan se tavallaan tiedossa kun rotuominaisuuksia olen päntännyt). Tämä on yhtä aikaa sekä varovainen että rohkea. Ei mene suunapäänä koheltamaan mutta lähestyy kyllä ja käy katsomassa. Päivällä likat oli ratsastamassa ja siinä tämä pentu vaan istui ja katseli pellonreunalla. Kävi sitten tutustumassa toiseen tyttöön, eikä välittänyt, vaikka toinen ratsasti muutaman metrin päästä. Mä huomasin automaattisesti hermostuvani tilanteesta, koska mulla on Neron toiminta niin syvällä takaraivossa. Sehän rätkytti hevosille ja kävi kiinni jalkoihin jos ei ollut tiukasti käskyn alla. Nyt mun täytyy Nallen kanssa oikein keskittyä, etten itse tule antaneeksi sellaista signaalia, että hevostilanteissa on jotakin jännitettävää tai pelättävää. Enkös mä sanonut, että mun täytyy unohtaa kaikki, mitä olen koirista oppinut?
Olkoonkin, että saalisvietin puuttuminen oli tiedossa niin vaikea on silti uskoa, että tällaisia koiria oikeasti on. Lisäksi Nallessa hämmästyttää, että se on noinkin isoksi pentukoiraksi ihan äärettömän ketterä. Se on nyt yhdessä päivässä selvästi jo oppinut asioita tästä meidän elämästä. Uuden nimensäkin se oppi heti. Kovasti se ottaa kontaktia ja hakee huomiota. Se on myös äärettömän ilmeikäs ja eleikäs koira, ja ihan mielettömän tarkka. Ulkona se huomioi aivan kaiken, ja tänään tuli sisällä eka ilmoitushaukkukin kun pihaan tuli auto Sanoinhan jo eilen, että se on sisäsiisti -yöllä oli tullut kahdet pissat takkahuoneeseen, muuten ei ole tullut mitään vaan pentu osaa ihan pyytää ulos. Kaikenkaikkiaan se on sellainen pentu, etten ole vastaavaa koskaan tavannut. Ihan mieletön. Ja muiden ominaisuuksien lisäksi se mokoma on vielä ihan järjettömän suloinenkin
Tilhiski, teillä on ollut huonoa tuuria sakemannin kanssa jos sillä oli yltiöpäinen saalistusvietti. Nehän on paimenkoiria, meillä oli 14v sakemanni, nyt corgeja, nekin paimenkoiria. Eivät omaa saalistusviettiä nekään, paimentavat kyllä, varsinkin Viima nuorempi pitää huolen, että kissanpentu on turvassa ym, mutta ei ongelmaa sen kanssa. Lastenlasten kanssa touhavat, sillon kuin ne ovat täällä. Ja paimennus näkyy siten että, Viima menee lapsen eteen poikittain ettei pääse menemään. Ei kaada lapsia ym.
Oikeasti paimennusvietti on saalisvietti myös, suuntautuu vain toisin kuin saaliin jahtaamiseen ajamiseen
Tilhiskin pentu kuulostaa vallan ihanalta
PirjoA, kyllä nykyään sakuilla on järjestään saalisvietti aika pinnalla. Olivat toista joskus lapsuudessani eli 30 vuotta sitten. Silloin niillä oli hermorakennekin kohdillaan, nykyäänhän ne eivät tahdo pystyä elämään koiriksi viettinsä kanssa. Tosiharrastajathan sitä haluavatkin, mutta ei niistä enää ole tasapainoisiksi perhekoiriksi. Tätä johtopäätöstä en ole tehnyt pelkästään Neron perusteella, vaan useamman tuntemani sakemannin otoksesta. Toki niissä on yksilöllisiä eroja, mutta enemmistö on piipittäviä häsäleitä Meidän Nero oli harvinaisen hyvä yksilö, tuo hevosten paimentaminen/ajattaminen oli oikeastaan ainoa asia, jossa sillä keitti yli. Muutenhan se osasi jopa rauhoittua, mikä ei nykysakuille aina ole ihan itsestäänselvää.
Maremmaltahan puuttuu metsästykseen liittyvä käytös tyystin. Sen kyllä huomaa jo tuosta pennusta. Ei se ymmärrä pallosta juur mitään, eikä sitä houkuta leikkiin mikään rapiseva esine. Neron vanha vinkulelu ei herätä siinä mitään reaktiota, pikemminkin se kiertää lelun. Kyllä se tykkää nakertaa ja silputa tavaroita, ja leikkii esimerkiksi puru- tai heinäkasassa pomppimalla. Mutta vaaniminen, jahtaaminen, tarttuminen ja tapporavistus -niitä tuo ei tee. Paitsi että tänään se kyllä juoksi kissan perässä takkahuoneeseen. Sitten kuului pieni vinkaus ja pentu tuli luokseni turvaan hämmentyneen näköisenä.
Muoks. eltsu, se on aivan ihana Teidän täytyy tulla sitä katsomaan heti kun täälläpäin olette.
Tilhiski, pentu kuulostaa ihanalta =) Hauskaa pentuaikaa!