Bobbie, trimmausta on kasvattaja minulle opettanut, ne vaiheet.
En osaa mitään näyttelytrimmiä tehdä mutta meillä on ”sohvatyyppejä”, riittää kunhan ovat snakun näköisiä.
Parin kolmen vuoden välein ajan koirat ihan alas, myös parran. Karva kasvaa nopeasti ja on helppo alkaa sitä sitten siistimään kunnes on taas parroissaan ja koristekarvoissaan.
Kääpiösnakut on suuria persoonia, vaihtelua on laidasta laitaan. Meidän käppänä (seurakoira) on aina ollut täydellinen hiljainen herrasmies.
Suursnautserit (palveluskoira), niin, omistajalta vaaditaan johdonmukaisuutta aina ja koko koiran iän. Ne on pakko kouluttaa, muuten voi mennä niin että koira vie ja omistaja vikisee, eikä se ole ollenkaan mukavaa.
Luonteet meidän koirilla (5kpl suursnakuja) on ollut mahtavia. Suursnakusta on sohvaperunasta lahjomattomaan suojelijaan ja vartijaan.
Iso koira tuo turvaa. Suursnaku ei ole kauhean koirasosiaalinen, oman perheen koirat sietää kyllä kunhan lauman johtaja on tiedossa.
Bobbie, ei, meillä ei ole koskaan ollut pentueita. Ei siinä mitään, onhan ne pieniä ihania palleroita ja riiviöitä, mutta kun en voisi niistä sitten luopua 
Kaikki koirat on koulutettava, ja oltava omistajan hallinnassa.
Meidän suursnakut on kaikki ollut koirakoulussa 2-3 vuotta pentuajoista lähtien.
Pakko opettaa ne sosiaalisiksi ja ”ihmisten” tavoille.
Se koulutus meni suurinpiirtein näin:
Ensimmäinen vuosi (kevät - syyskausi), ikää n.5kk-1v: koira täysin vallaton riiviö. Ei voisi vähempää välittää mistään käskyistä saaati sitten muistaa ne käskyt. Namit kyllä maistui. Ne muut koirakaverit olivat kivoja. Minä sain hävetä silmät päästäni 
Toinen vuosi (kevät - syyskausi), ikää n.1-2v: koira haluaisi ottaa ylivallan, ei kuule eikä näe, ei kuuntele, ei pysy makuulla saati sitten osaa istua. Käskyt kyllä oppi muttei totellut niitä, oli niin paljon muuta ympärillä mitä piti seurata.
Minä sain hävetä silmät päästäni, taas
Kolmas vuosi (kevät - syyskausi), ikää n.2-3v: koira alkoi toimia hienosti. Kuulo ja näkö löytyi sekä kärsivällisyys. Jo opitut käskyt muistui mieleen ja totteli käskyjä. Pysyi maassa ja istui, ja ennenkaikkea koira seurasi kauniisti talutin löysällä. Ei enää välitetty toisista koirista tai ihmisistä. Minä niin olin ylpeä koirasta 
Ja se koulutus aina vaan jatkuu, koko koiran elämän. Joka päivä perusjuttuja tavalla tai toisella.
Naputan nyt puuta mutta meillä ei ole ollut mitään ”tilanteita” koiriemme kanssa. Kyllähän ne ilmoittaa äänistä, liikkeistä tai vieraista mutta kyllä ne pysyy tietyn välimatkan päässä. Suursnakun hymy on aika vaikuttava, mustan parran alta näkyy valkoinen hammasrivistö, vaaleanpunainen kieli ja sylki lentää. Ei, meille ei kaupustelijat ole tulleet kun ovat huomanneet koirat. Nähneet ja kuulleet.
Jos ollaan lenkillä tai muuten jossain poissa kotoa koirien kanssa, ne on aina kytketty ja komennon alla.
Kyllä ne seuraa ympäristöä ympärillään mutta ne on hiljaa ja seuraa nätisti. Jos joku irtokoira yrittää tehdä tuttavuutta niin se ajetaan kovaäänisesti tiehensä. Jos ihminen tulee juttelemaan, koira seuraa tilannetta ja joskus voi tulla minun ja vieraan väliin, kuitenkin on hiljaa mutta suojaten minua.
Ei siitä mihinkään pääse, ollaan niin näihin suursnakuihin rakastuneet. Niitä on ollut yli 20 vuotta.
Outa sai jostain mahapöpön.Eilen iltapäivällä oli ripatilla ja iltalenkillä myös. Puoli yhden aikaa hetätti minut ja äkkiä pihalle kun tultiin sisälle niin oksensi. puoli kolmelta taaskakalle ennen neljää heräsin niin oksensi. Puoli viiden aikaa taas kakkalenkki ja puoli kuusi heräsin oksennukseen. Paljaalle lattialle oksensi ja tuo kakka vaikka onlöysää niin sitä ei tehdä pihaan eikä ihan lähellekkään. Mennään ja reippaasti jäistä tietä.Onneksi on nastakengät. Viimeisen oksennuksen jälkeen on nukkunut. Keitin lihaliemestä ja riisistä sapuskaa johon laitoin tehobakteeria ja makkaraa pikkasen. Sitä söi ja käytiin lenkillä puolituntia sitten. pissutti vaan. Nyt ei ole enää oksentanut. Tää on Outsukan eka masutauti. Onhan toki joskus oksentanut ja joskus on masu ollut löysällä mutta yhtäaikaa ei ole ollit. Väsyttää kun minun unet meni sellaisiksi pikkupätkiksi mutta kyllä sitä Outa-mussukan takia valvookin.
Mummuh, massutauteja näköjään tulee ja menee, meilläkin kolme koiraa joko kaikki on taudissa, peräkkäin tai sitten vaan joku heistä.
Tärkeintä on että juovat.
Minä pidän kaksi vuorokautta taudissa rajana, jos ei ala näkyä paranemisen merkkejä mennään eläinlääkäriin.
Ellilääkärin käynti ei ole ollut turha, ovat / on saanut antibioottikuurin ja sitten taas kaikki kunnossa.
Outsukan masu on ollut jo paripäivää aivan kunnossa. Huomenna on meillä 4-v synttärit. Fiian kanssa käytiin Tuurissa viettämässä hiihtolomapäivääja sieltä ostettiin synttärilahjakin Outalle. Tuo koiruus kun on meidän molempien rakas mussukka ja saa mummun koiraa pitää tyttökin omanaan kun kotiin ei voi lemmikkiä ottaa.
:rolleyes:
äkkipikaisia lapsia …
Kaikki ällö näyttää ainakin joillekin koirille herkkupaloiksi kelpaavan… linnun kallot, kuoleet myyrät ja yleensä kaikki kuollut ja nättelöitynyt jätös&materia mitäsuurinta herkkua sekä suurena intohimonaan kaikenlaisissa jätöksissä pyöriskely…
ja semmoinen otus kun on ihmisen “paras ystävä”… mitä on siis ihminen(?) 
Kyllä Outa on nauttinut kun Fiia on kaverina. Fiia vieressä lattialla pötköttelee kun telkkaria kotsotaan.
Lieksan Lehti: Harvinaisessa hyökkäyksessä kotka vei koiran jäljettömiin pihasta
“Lieksassa Kinahmonsalmessa sattui viime viikolla hieman erikoisempi hyökkäys, kun maa- tai merikotka vei lieksalaismiehen koiran jäljettömiin. Hyökkäyksestä kertoo Lieksan Lehti.
Lehden haastattelema Heikki Koistinen kertoo, että kotka vei toistakymmentä kiloa painavan koiran sen jälkeen, kun mies jätti koiransa yksin mökkinsä pihaan korkeintaan minuutiksi.
Mies on varma, että koiran kohtaloksi koitui nimenomaan kotka, eikä susi, ilves tai ahma. Lehdelle mies perustelee asiaa sillä, että maassa oli tuore lumikerros, jossa näkyi ainoastaan koiran jälkiä. Koistinen muistelee, että hän näki viime kesänä kotkan kaartelevan mökkinsä yläpuolella”.
Suursnakuista ”ryhmäkuva”.
Onhan se ihanaa kaivautua ”puhtaaseen” kuivaan sohvaan.
Molemmat tuli ulkoa, lumisina, eli jos ihminen nyt istahtaisi sohvaan olisi takamus märkä 
Minisnaku on yhä ulkona, sen takia hän ei ole kuvassa mukana.
Leikitään, jooko?
Mamman poika…
Lopultakin kaupunkimme viranomaiset ovat ottaneet itseään niskasta kiinni. On ollut talo, mistä lukuisat koirat ovat juosseet pitkin maita ja mantuja lisääntyen vapaasti. Muuttaessamme tänne siellä asui kaksi vanhapoikaa, joilta meille tuotiin yli puolivuotias sekarotuinen pystykorva, kun puhuivat miehen ympäri. Koiralla ei ollut nimeäkään, mutta ollakseen sieltä, lyhyen narun päästä, se oli aika “harmiton”. Lapset tykkäsivät, pikku vauvaakaan se ei pelotellut. Karkasi toki välillä, jos ketju katkesi tms. Kiinni sen sai vaikka pikkulapsi, oli hyväluontoinen, ja haettiin löytäjän luota. Se eli 10-vuotiaaksi, ja ukot kuulivat sen kuolemasta. Heti soitto, että nyt on syntynyt hyviä koiria.
Kaksi perheestä kieltäytyi tarjouksesta tiedolla kyseessä olevan ajokoirasekoitus. Muutaman kuukauden päästä samaa reittiä(miehen kautta) tuli ajokoiran ja karhukoiran sekoitus. Se oli saanut elää täysin villiä laumaelämää, ilman käskyjä ja kieltoja. Minun taitoni eivät riittäneet tekemään vouhottajasta kunnon koiraa. Pahoja tapoja oppi ihan itse, viimeisenä oven avaaminen. Jos karkasi, ei kukaan saanut sitä kiinni, tuli kun huvitti. Oli vielä hyväkuntoinen, ehkä komeakin(karhukoiran väri ja ajokoiran karvapeite), mutta mitta tuli täyteen 7 vuoden päästä. Pakko oli lopetuttaa ennenkuin olisi jouduttu maksamaan sen tihutyöstä, esim. kolarista.
Toisen ukon kuoltua meno vain huononi. Kerran oli jo lopetettu kaikki, mutta piankos sitä saa uuden lauman. Kuulemani mukaan koirat eivät päässeet edes ulos, ja nyt kaikki eläimet talosta on lopetettu, koiralauma ja pari hevosta.
Lapinporokoiranarttu Mikälie Carjalan Neito " Hilla"
24.09.2003 - 12.03.2019
Iso kiitos rakkaalle ystävälle.
Pitkän tien kuljimme yhdessä hyvässä ja pahassa.
Äkillinen sairaus vei Hillan, viimeisenä aamunakin sain silti lämpimän aamutervehdyksen ja iloisen hännänhuiskutuksen.
On kova ikävä mummeli koiraa.
Auli
Kaipaamaan jäivät myös, Mika, Repe ja Hilma, sekä sukulaiset ja ystävät.
Tämmöinen päivä meillä tänään, lappalaiskoiralehden ilmoituksen kopsasin, kun en nyt jaksa muuta kirjoittaa.
Suokukka, osanotto suureen suruunne.
On raskasta menettää uskollista ystävää.
Lohtuhali ja voimia jaksaa.
Kiitos viesteistä kaikille.
Onneksi minulla on kivat työkamut, niin sain jäädä tänään kotiin turvonneitten silmieni kanssa.
Tyhjältä tuntuu, vaikka mummeli kovin kiltti ja rauhallinen olikin, teinikoiratkin on aika vaisuina.
Hillalla oli kasvain ja kunto romahti eilen illalla äkillisesti, alkuvuodesta asti on mennyt vähitellen huonommaksi ja nyt kun vielä vanhoilla päivillä tuli juoksut, niin hormoonit teki varmaan haittaa ololle.
Kamalaa se on viedä kun toinen iloisena silmät pyöreenä kattelee mitä tehdään ja mihin mennään, mutta ei näille mitään voi.
Suokukan perheelle osanotto suuressa surussa. Rankkaa se on. Ihanat muistot onneksi jää.
Kovasti oli itelläkin mielessä että kuinkahan tältä reissulta palaan, kaksin vai yksin, kun lähdin viemään nääntynyttä ja vaisua Pikiä lääkärille. Kakka oli mustaa velliä ja oksennukset vaaleanpunaista vaahtoa. Otettiin verikokeita ja pantiin koira tiputukseen. Annettiin suonensisäisesti pahoinvoinninestolääkettä ja vitamiineja. Verikokeet oli ok, CRP vain koholla. Vierasesineen olemassaoloa pidettiin epätodennäköisenä, joten ei lähdetty kuvaamaan. Diagnoosiksi tuli ärhäkkä mahasuolikanavan tulehdus. Mukaan tuli viikon antibioottikuuri, vatsansuojalääkitys, ulosteen kiinteytysmömmö, maitohappobakteerit ja kevyet nappulat. Tänään suostui jo syömään 100 grammaa nappuloita kun kädestä syötin.
Hankalin, toipumisrapsutuksia.
On kurjaa kun koirien massut reistailee.
Pikille pikaista toipumista!