Nuu, oli monta samankaltaista. Repe käy vähän väliä kertomassa mulle, kuin kauhean kivaa hänellä on. Ja välillä hän jopa vähän nauraa, niin että hampaat näkyy toisesta sivusta, mutta vain minulle, ei iskälle.
Tuolla käy metsätraktori, metsäkone ja 1 polle, sekä yksi nainen usean koiran kanssa. Me valitaan aina eri metsätiet, ettei törmäillä yhteen. Tie ei johda mihinkään taloihin, on metsänhoitoon.
Meillä on kiva metsätie kanssa mutta talvisin sinne ei voi mennä laturaivon pelossakaan eli sinne tehään ladut talvella ja hiihtäjät ainoastaan saa sinne mennä ja kävelijät ja kelkkailijat saa nuolla näppejään …läheisellä tiellä kaahataan niin et ukko hyppii koirien kaa ojaan ja naapurin rouva on lapsineen pari kertaa mennyt kärryineen ojaan jottei jäisi auton alle…yhtään ei hidasteta kun 40 alueella ajetaan 80 km h …se on hurjaa meininkiä johon lurkit ei puutu vaikka tietää.
kevät kohta koettaa ja kurakelit…pitää ostaa moppeja lisää :crazy:
Meni nelisen tuntia ajaa (koneella) kahden riisenin turkki alas. Siis kokonaan alas. Hobby seniorilla on ”normaali” turkki mutta Toto tekee sellaisen ”Show Coat” turkin (näyttävä, massiivinen, tursuava…), turkkia löytyy kolmen koiran edestä.
Ajoin Toton turkin alas marraskuussa 2020, on aika poika kasvattamaan turkkia.
Nyt ovat sellaisia rimppakinttuja. Molemmat nauttii kun olo on kevyempi eikä ole enää niin lämmin.
Meillä koirat tulevat ja menevät kuten haluavat ulos ja sisään, ohut turkki ei ole ongelma.
Jos palelevat tulevat sisään.
On myös mukavampi koirille kun alkaa rapakelit. On myös minulle helpompi.
Toto pitkässä turkissa menisi myös mustaterrieristä tai bovvesta
Toto ennen ja jälkeen:
Nuu, jep, ihan surutta ajan kaiken, varsinkin nyt. Ajan myös kaiken pois varpaiden ja anturoiden välistä. Kohta lumet ovat muisto vain ja Toto sinkoilee varvikossa ja pusikoissa. Ei tartu mitään sisään tuotavaa. Ajattelen myös itseäni. Ajan Toton alas varmasti touko-kesäkuun vaihteessa. Jos silloin haluaa jalkoihin koristekarvat, silloin jätän jalat ajamatta ja tasaan / muotoilen vaan karvat.
Tänään huomasin että jalkakarvat olivat aika huopaantuneita kun Toto on maannut lumessa ja aluskarva kostunut. Silloin tassukarvat huopaantuu, siis se aluskarva jota Totolla on runsaasti. Päälliskarva on aika kova eikä se mene takkuun.
Totolta puuttuu nyt myös ”alaparta” ajoin senkin pois. Alkaa olla siellä täällä vesilammikoita ja Totosta on mukava puljata vedessä. Hetki kun vielä menee jotkut lammikot on pelkkää mutaa ja … noh… parta on ihan mudassa.
Miraemmi, tassut ajan koneella ylhäältä alas myötäkarvaan. Aika hitaasti niin leikkujälki on tasainen. Tosin terän pitää olla terävässä kunnossa.
Aika kamalaa katsottavaa oli salavideot suojelukoirien koulutuksesta.
Toisaalta olen tyytyväinen, että joku tuon on tehnyt ja tuonut julki.
Valitettavasti tuo ei ole poikkeustapaus, vaan yleinen tapa ja nuoretkin harrastajat opetetaan jo heti alkuun räimimään ja potkimaan koiraa, jos kulkee vinossa, ei istu tarpeeksi nopsaan, ym ym.
Nuorena likkana liityin minäkin palveluskoiraharrastajiin.
Määrätyissä roduissa varsinkin oli hyvin kyseenalaisia koulutusmetodeja.
Piikkipannasta sitten menin huomauttamaan ääneen, että tuo tuskin on sallittua ja kivaa koiralle.
Sain huutia, että yliherkät noviisit ei saa puuttua asiaan, josta ei mitään tiedä ja jos on noin herkkä niin ehkä ei oo oikea laji.
Raippaa ja sähkö-ja piikkipantoja käytetään nopeuttamaan toimintaa, että saadaan näyttävät maahanmenot ym ja toisaalta hallitsemaan aggressiivisten varsinkin urosten luonnetta, että ne ei tapa kaikkia kentällä olijoita, ohjaaja mukaan lukien.
Toimintaa yritettiin piilottaa peittämällä pannat esim koirien kaulahuiveilla ym.
Arvatenkin minun ura loppui lyhyeen, vaikka lahjakas koira olikin, ihan ilman hakkaamista ja sähköä.
Koksaan en ole osallistunut suojelukoirien koulutuksiin, nämä omat kokemukset on ihan normaaleista palveluskoira harrastuksista.
Uskoisin, että suojelupuolella meno on vielä hurjempaa, sakemannilta ainakin näytettiin yritettävän useamman miehen voimin vetää usealla liinalla niskanikamat paskaksi tuossa videolla. :crying:
Isäntäkin sanoi, että hänelle tuli hirmu paha olo kun edes kerroin asiasta, hän ei nähnyt videota.
Mä en katsonut sitä videota, säästän itseäni. Oksettavan paha olo tuli jo asian lukemisesta.
Poikani eilen otti asian puheeksi, kysyi että enkös mä ollut silloin aikanaan palveluskoirahommeleissa mukana. Kerroin että olin paikallisen yhdistyksen jäsen ja mukana mm. tottistreeneissä kentällä. Silloin jo oli piikkipannat ym. kielletty eikä niitä näkynytkään Kouvolassa ainakaan. Siellä hallitsi onnistumisesta palkitsemiseen perustuva koulutus. Oli kummiskin joitakin ns. vanhan liiton miehiä joiden koirat selkeesti näytti tottelevan siksi että pelkäsivät. Onneksi hyvin vähän, ja onhan sellanen ihan kauheeta katsottavaa.
Suojelutreenit oli aina erikseen mut se vähän mitä niitä näin näytti olevan ok, eikä koiratkaan näyttäneet agressiivisilta tai pelokkailta vaan pelkästään innokkailta. Siitä on aikaa jo yli 25 vuotta. Vois kuvitella että asiat olisi menneet vaan parempaan suuntaan kun ihmisten tietämys ja ymmärrys vaan kehittyy, mutta nähtävästi sitten tossa asiassa on joko taannuttu tai ei koskaan ole ymmärrystä siihen laajemmin tullutkaan !
Meillä Kouvolassa iso osa palveluskoirayhdistyksen koulutusohjaajien koirista oli mukana myös Vapepan mukana pelastuskoirina, minä ja koirani mukaanlukien. Ehkä se vaikutti positiivisesti toimintaan ihan kokonaisuutena. Jos ihminen on suuntautunut sellaiseen toimintaan niin perusluonne kai jo on sellainen ettei pysty koiraansa kohtelemaan kuin hyvin ? Tosin suojelua harrastavien koirat ei olleet pelastuskoiratoiminnassa mukana, se oli ihan oma harrastajakuntansa.
Minun koirani (keskik. snautseri) oli muuten eka snautseri Suomessa joka otti osaa palveluskoirakokeisiin (ja pärjäsi loistavasti). Pitkälti Myyn ansiota oli se että snautserit saivat osallistumisoikeuden palveluskoirakokeisiin. Usein saimme kokeissa tuomarilta erityismaininnan siitä kuinka hieno suhde meillä oli, että sitä oli ilo seurata.Oon siitä hirmu ylpeä edelleen.
On minullakin onneksi parempiakin kokemuksia.
Tästä piikkipanta huomautuksesta on aikaa joku vajaa 20 vuotta.
Mutta olen jo sitä aiemmin nuorena likkana harrastanut hakukokeita briardien kanssa, silloin en huomannut kyllä milloinkaan noin huonoa käytöstä.
Ehkä se on vaan joidenkin seurojen/rotujen riesa, toivon ainakin niin.
Me ei kilttien herkkien porokoirien kanssa oikein sovittu noin kovaan menoon. :ermm:
Sain tänään loppuun Tiin trimmauksen jonka alotin viime viikonloppuna. Olin jättänyt parran viimeiseksi ja päivällä tein ne loput saksihommat ulkona.
Äsken sitten homman kruunasi koko koiran pesu, naamoineen partoineen kaikkineen. On muuten hiukan puuhaa pitää pesuhuoneessa yhdellä kädellä kiinni koirasta joka pyrkii eteen,taakse,sivuille, ihan minne vaan paitsi siinä suihkun alla pysymään.
Tai miksei toi vielä onnistuisikin suht. helposti mut kun samaan aikaan sillä toisella kädellä hamuilet pesuainepulloa, kaadat pullosta ainetta koiran pestävälle alueelle, yrität saada kiinni suihkun kädensijasta samalla tietysti avaten suihkuhanaa, hankaat pesuaineella koiran turkkia ja huuhtelet pesuainetta pois edelleen kädellä hangaten. Yrität pitää huolta ettei suihku “pääse vapaaksi” lattialle suihkimaan vettä joka paikkaan muuallekin.
Väkisinkin välillä tarttee käyttää kahta kättä samanaikaisesti jolloin tietysti koira on sijoitettu jalkojen väliin. Josta se aktiivisesti pyrkii pois eteenpäin, taaksepäin tai sivuille - minne tahansa paitsi siihen suihkun alle.
Mulla on keskikokoinen koira joten selkä on koko tuon ajan koukkuasennossa, juuri siinä mistä suoristuminen jonkun ajan jatkuttuaan vie ikuisuuden.
Vaan nyt on taas puhdas koira joka mielestään oli todella hienosti paikallaan koko pesun ajan ja hyvin innokkaasti hyppeli keittiöön hakemaan hyväkäytöspalkkiotaan. Nukkuu nyt omalla paikallaan jossa puhtaat päälliset jotka se petasi mieleisekseen mytyksi
Laku- Einarin kans kävimmä eilen kaupassa, ja oli Pappa- Aatamiki völijyssä
Miksikä muuten juuri mäyrikkset kaivaa kuonollaan nurmikkoon reiän ja syö multaa ?? Edelliset tytöt teki samaa…
Luin jostain mut unohdin lukemani …on siihen jokin syy… Kultsi poikamme aikanaan söi kanin eli pupun paska palleroita ja meni hevosenkin jos ei ehtinyt kieltää… Tulee mieleen et syöttääkö koiriaan huonosti vai miksi ??
Normaali aamu. Kello soi kuudelta, ylös, koirat raahautuivat ulos.
Tein niille aamiaista sillä välin. Koirat tuli sisään ja suoraan ruokakupille.
Väsyneillä silmilläni tiirailin mitä lattialla oli, ja ”sitä” oli koko alakerran lattialla.
Verta. Kun koirat oli syönyt tarkastin molemmat. Seniorilta tippui verta takatassun kynnestä.
Johonkin oli astunut väärin kun kävi ulkona.
Sidoin sen tietäen ettei se sidos siinä kauaa ole, Hobby on niin omatoiminen. Käskin omalle paikalle maate, meni kyllä kiltisti koska oli aamiaisen jälkeen rasean väsynyt.
Rupesin pesemään lattiaa.
Aamutoimet, ”aamusiivous”, mukavampi tulla kotiin töistä kun huusholli suht järjestyksessä.
Tarkastin Hobbyn tassusidoksen. Oli pysynyt hyvin ja Hobby kuorsasi.
Toinen kuorsaaja löytyi sohvalta. Toto makasi selällään sohvalla. Kuten joka aamu, rapsuttelin Totoa.
Kun rapsuttelin päätä jokin tuntui sormissa.
Punkki. Ja toinen. Toinen punkki oli leuan alla ja toinen kirsussa. Punkkipihdit ja silmälasit.
Onneksi Toto osaa olla liikkumatta kun pyytää. Sain molemmat punkit pois ja pyyhin desillä puremapaikat.
Eli, pitää käydä elliklinikalla hakemassa punkkitabletit.
Tällainen aamu. Ja vasta aamu. Mitäköhän muuta tänään?
Tällä viikolla saadaan mieheni kanssa se ylläpito rokotus punkkirokotteelle.
Sehän pitää uusia ”jonkun” vuoden välein.
Koiriin ja kissoihin kiinnittyneet punkit lääke tappaa ja muutenkin punkit on helppo poistaa, jos ne ovat jo kiinnittyneet
eläimeen. Jos punkki ei ole vielä kiinnittynyt eläimen nahkaan vaan vaeltelee vapaana turkissa niin mitenkähän nämä vaeltelijat saadaan kiinni.
Nämä irtopunkit tipahtelevat minne sattuu, vaikkapa sille sohvan kohdalle mihin just aioit istahtaa. Punkkisyynissä on monta kertaa sattunut meillä niin, että kun toinen irrottelee punkkeja ja toinen pitää eläintä paikallaan niin pirteä punkki kiipeää pitelijän käsivartta pitkin.
Mielestäni eläimeen kiinnittyneet punkit eivät ole niin pahoja kuin irrallaan vilistävät punkit.
Me ollaan pidetty itsellä punkki rokotukset voimassa jo kolme vuotta ja rapiat ja koirat saa pillereistä turvaa 6 kk ajan…
Vappuna saa ekat pillerit …ollaan annettu 10 viikon välillä.
Repe ja Hilma touhuaa.
Pallopeli käynnissä, useamman pallon voimin.
Melkoinen kokoero isoveljellä ja pikkusiskolla.
Hilma vielä kovassa karvanlähdössä, niin oikein korostuu kokoero.
Miksiköhän Hilma saa aina välillä vähän palautetta Repeltä?
Kellarin katolla taas vaihteeksi kytiksellä. :w00t:
Sydäntälämmittävää Niin tutun näköistä.
Isäntä pesi tänään meitin koiruudet kun karkkari menee huomenna klanittavaksi ja saa kesäturkin ja pitkä karvaisen minä siistin itse …